Georges Simenon
Maigret ja latvialainen
Otava 1960
Pietr-le-Letton 1931
”Latvialainen oli suurhuijari, jonka jokaista liikettä kansainvälinen poliisi seurasi valppaasti, mutta sittenkin hänen Pariisin matkastaan koitui eniten huolta komisario Maigretille. Mies löydetään murhattuna pesuhuoneesta Care du Nordin asemalla. Huolia kertyy jopa niin paljon, että Maigret luuli menettäneensä pelin. Siihen vaikutti tosin osaltaan se, että Maigret oli huimassa takaa-ajossa saanut luodin rintaansa, eikä vaikeasti haavoittunut rikospoliisi ole aina nopeimmassa kunnossa.”
Tämä on Simenonin ensimmäinen Maigret -tarina. Jo ensimmäisellä sivulla luodaan myöhemmillekin Maigret -kirjoille tyypillinen tunnelma. ”Komisario Maigret kohotti päätään kuvitellen, että keskellä hänen huonettaan kohiseva valurautainen kamiina, jonka peräosasta ulottui kattoon musta putki, oli käynyt hieman hiljaisemmaksi. Hän sysäsi sähkeen syrjään, nousi raskaasti, avasi luukun ja heitettyään kolme lapiollista hiiliä sisään sääti uudelleen vedon. Sen jälkeen hän jäi seisomaan selkä tulta vasten, täytti piipun ja kiskoi irtokaulustaan, joka tuntui kiusaavan, vaikka olikin matala.”
Kirja poikkeaa myöhemmistä kirjoista sikäli, että tässä tunnetaan rikollinen jo etukäteen ja koetetaan saada tämä kiikkiin. Myöhemmissä kirjoissa tapahtuu ensin rikos ja sitten etsitään syyllistä. Outoa on se, että Maigretin työtoveri Torrence kuolee tässä tarinassa, mutta on taas pirteänä tulevissa kirjoissa. Tarinassa kuvataan 30-luvun alun rikkaiden ja köyhien erilaisia elinpiirejä. Ja valitettavasti ryypätään rankasti kuten useimmissa tulevissakin Maigret -kirjoissa.
Georges Simenon
Maigret ja Kaitselmuksen hevosmies
Otava 1962
Le charretier de la Providence 1931
Tässä Simenonin varhaistuotantoa olevassa kirjassa liikutaan kanavalotjien ja sulkuporttien vaiheilla. Kirjan nimessä oleva Kaitselmus on kanavalla kulkeva hevosvetoinen alus. Hevosten pilttuusta löydetään hieno nainen kuristettuna. Maigret saapuu tutkimaan tapausta. Puitteet ovat ankeat: vettä sataa ja tiet ovat liejuiset. Maigret joutuu polkemaan kymmeniä kilometrejä polkupyörällä kuraisia teitä. Selviää, että nainen on peräisin kanavalla kulkevasta englantilaiseverstin huvialuksesta.
Kyseessä on kiinnostava katsaus 1930-luvun alusta - toisaalta tavallisten maalaisten yksinkertaiseen elämään ja toisaalta erikoisiin ihmissuhteisiin brittieverstin huvialuksella.
Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 1/1963: "Tämä ei ole salapoliisikertomus sen paremmin kuin jännityskertomuskaan huolimatta parista murhasta. Rikoksen tekijä paljastuu, mutta ei logiikan perusteella, vaan kirjailijan tahdosta. Se, että kirjan lukee mielenkiinnolla, johtuu Simenonin kertojantaidosta, ei juonen jännittävyydestä. Kirja ei yllä silti hänen parhaiden teostensa tasolle."
Georges Simenon
Maigret ja kuollut kauppamatkustaja
Otava 1961
M. Gallet décédé 1931
"Romaanissa Maigret ja kuollut kauppamatkustaja komisario joutuu selvittämään kaksoiselämää viettäneen kauppamatkustajan salaperäisen kuoleman syitä."
Tukahduttavassa helteessä kesällä 1930 Maigret saa sähkösanoman: "Emile Gallet, kauppamatkustaja, kotipaikka Saint-Fargeau, Seine-et-Marne, murhattu 26 päivän vastaisena yönä Hôtel de la Loiressa Sanceressa. Runsaasti merkillisiä yksityiskohtia. Pyydämme ilmoittamaan perheelle ruumiin tunnistamista varten. Jos mahdollista lähetettävä Pariisista etsivä."
Niinpä Maigret matkustaa Pariisin ulkopuolelle tutkimaan juttua. Murhatun perhesuhteet ja menneisyys osoittautuvat omituisiksi, mutta Maigret tekee tapansa mukaan: "No niin! Minähän en ole nähnyt häntä elävänä, joten olen rikoksen tapahtumasta lähtien yrittänyt kuvitella, millainen hän oli. Sen vuoksi menin nuuskimaan ilmapiiriä, jossa hän eli. Katsokaahan tätä valokuvaa. Lyön vetoa että sanotte kuten minäkin: Surkea tyyppi."
Sairaalloinen miekkonen on epäonnistunut lähes kaikessa elämänsä varrella. Hän on jopa myynyt henkilöllisyytensä ja menettänyt tietämättään suuren omaisuuden. Sekava juttu juontaa juurensa kaukaa menneisyydestä ja silloin tapahtunut rikos on jo vanhentunut. Kuolemakin osoittautuu epätoivossa tehdyksi itsemurhaksi. Ei ole ketään, jota syytettäisiin murhenäytelmästä.
Lopulta Maigret joutuu päättämään, mitä hän kertoo Pariisiin palattuaan tutkimustensa tuloksista. "Ja hartiat vinossa hän sanoi hetkistä myöhemmin päällikölleen: - Myttyyn meni! . . . Ei auta muu kuin pistää tuo surkea pikku juttu hyllylle."
Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 8/1961: "Simenonin tutuksi käynyttä hyvää tyyliä, josta ei puutu yllätyksiä. Tuntuu kuitenkin kuulun komisarion älylle varsin sopimattomalta löytää vasta pitkällisten tutkimusten ja pohdiskelujen jälkeen merkillisillä laukaisulaitteilla varustettu itsemurhapistooli - vaikka se ampuu tutkimusten aikanakin pari laukausta omia aikojaan. Kun ratkaisu rakentuu tämän merkillisen piilossa pysyvän aseen varaan, se jää tyystin "uskon asiaksi". Ei tarpeen kirjastoissa."
Georges Simenon
Maigret ja matkalaukku
Otava 1957
Le pendu de Saint-Pholien 1931
"Maigret oli joutunut matkalaukun jäljille täysin odottamattomalla tavalla: köyhä, nukkavieru mies lähetti postissa suuria rahasummia "painotuotteena", osti sen jälkeen matkalaukun ja ryntäsi sitten kiireesti junaan. Maigret tuli myös ostaneeksi samanlaisen matkalaukun. Hänkin meni junaan."
Maigret oli Brysselissä tavannut oudosti käyttäytyvän miehen ja lähtenyt seuraamaan tätä junalla Amsterdamin kautta Bremeniin. Hän vaihtoi salaa oman matkalaukkunsa ja miehen samanlaisen laukun. Kun mies kirjoittautuu halpaan hotelliin, Maigret saa viereisen huoneen ja katselee toisen edesottamuksia. Kun mies huomaa laukkunsa vaihtuneen, hän tulee epätoivoiseksi ja palaa asemalle etsimään oikeata laukkua. Sitä ei tietenkään löydy ja palattuaan huoneeseen Maigret näkee miehen ottavan taskustaan revolverin ja ampuvan itsensä. Kuitenkaan kadonneessa laukussa ei ollut muuta kuin vanha kulunut puku.
Juttu ei virallisesti kuulu Maigretille, mutta hän seuraa saamiaan johtolankoja selvittääkseen mieheen liittyvän mysteerin. Etsivä Lucas kysyy Maigretilta: - Mikä juttu tämä oikein on? Talossa ei ole siitä puhuttu mitään. - En minäkään siitä pahasti tiedä, vakuutti Maigret. Eräs kumma kaveri kuoli minun silmieni edessä vähän oudolla tavalla ja se on aiheuttanut perhananmoisen tohinan, mitä minä tässä yritän setviä . . . Tongin sitä kuin villisika, eikä olisi kumma, vaikka saisin lopuksi kynsilleni.
Juttuun näyttää sekaantuneen useita miehiä, menestyneitä ja köyhiä surkimuksia. Eräs heistä yrittää työntää Maigretin vuolaasti virtaavaan jokeen ja joku toinen ampuu pimeässä Maigretia kohti. Härkäpäisesti komisario kuitenkin seuraa miehiä ja saa nämä hermostumaan. Liegessä hän tavoittaa miehet istumassa Café de la Boursessa. Rohkeasti Maigret istuu samaan pöytään ja istuu siinä järkkymättä. Kukaan ei puhu. "Tämä hetki oli hänen uransa eriskummallisimpia. Sillä sitä kesti lähes tunnin! Tasan viisikymmentäkaksi minuuttia. Se oli todellista hermopeliä." Lopulta miehet murtuvat ja kertovat nuoruudessaan tapahtuneen murhenäytelmän. Myös matkalaukussa olleen likaisen puvun arvoitus selviää.
Maigretin palatessa Pariisiin Lucas kysyy: - Onko juttu nyt selvä? Onnistuitteko? - En alkuunkaan! - Pötkivätkö ne pakoon? Olivatko ne anarkisteja? Vai vääränrahantekijöitä? Vai oliko se joku kansainvälinen poppoo? - Pojannulikoita vain! urahti Maigret.
Tämä olisi muuten mainio kertomus, mutta tapahtumien ja asianomaisten surkeus saa lukijankin mielen matalaksi.
Georges Simenon
Maigret ja mies Seinen rannalta
Otava 1961
La tête d'un homme 1931
Maigret on aikoinaan itse tutkinut raakalaismaisen murhan ja löytänyt Joseph Heurtinin tuomitsemiseen johtaneet todisteet. Sittemmin komisario on tullut vakuuttuneeksi siitä, että tapahtumia ei selvitetty juurta jaksain.
"Kun Maigret sai jotain päähänsä, se pysyi.
-Tuo mies on hullu tai viaton, hän vakuutti tuomari Coméliaulle.
- Se ei ole mahdollista. Sitä paitsi hänet on tuomittu.
Maigret, satakahdeksankymmentä senttiä pitkä, vahva ja roteva kuin kuormarenki, piti päänsä."
Ja niin ministeriltä saatiin lupa järjestää Heurtinin pako vankilasta. Maigret miehineen seuraa tätä ja kiinnittää lopulta huomionsa erääseen outoon tšekkoslovakialaiseen mieheen amerikkalaisessa baarissa. Mies, Radek nimeltään, pitää Maigretia pilkkanaan mutta komisario alkaa painostaa tätä pelkällä läsnäolollaan.
"Kolme päivää komisario Maigret oli seurannut Radekia askel askeleelta itsepäisenä ja kiukkuisena, aamusta iltaan ja illasta aamuun. Coupolessa ja muualla hän asettui viereiseen pöytään. Kadulla hän käveli mielenosoituksellisesti toisen kannoilla. Radek kävi kärsimättömäksi. Kysymys oli hermoista."
Tutkintotuomari Coméliau on suunniltaan, mutta lopulta Maigret saa yliotteen Radekista ja juttu ratkeaa. Tässä varhaisessa Maigret - tarinassa kuvataan loppusivuilla elävästi köyhän pojan elämää ja pohditaan syitä miksi hänestä tuli murhaaja.
Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 2/1962: "Maigret on vakuuttunut murhasta kuolemaantuomitun syyttömyydestä ja saa viranomaiset ryhtymään erikoislaatuiseen järjestelyyn. Miehen annetaan karata kuolemansellistä, hänen edesottamuksiaan seurataan tarkoin ja vähitellen Maigret - myös terävää psykologista oivalluskykyään hyväksikäyttäen - pääsee oikean syyllisen jäljille. Maigret -sarjan parhaimmistoa."
Georges Simenon
Keltainen koira
Otava 1955
Le chien jaune 1931
"Pienessä merenrantakaupungissa tapahtuu murha, sitten murhayritys, sitten itsemurha, sitten katoaminen. Tapahtumien ketju näyttää selvittämättömältä. On yksi ainoa lähtökohta, johon Maigret joutuu yhä uudelleen tarttumaan - likaisenkeltainen, pitkäjalkainen, hyvin laiha koira, joka näyttää isännättömältä ja ilmestyy aina sinne, missä jotain tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuu."
Takakannen tekstissä puhutaan itsemurhasta, mutta en kyllä sellaista tekstistä löytänyt. Koiraa kyllä ammuttiin ja Maigret yritti pelastaa sen hengen. "Sisuuntuneen näköisenä hän meni katsomaan keltaista koiraa, joka oli rauhoittunut ja avasi pelkäämättä toisen silmänsä katsellen hänen lähestymistään. Komisario silitti sen päätä ja työnsi hiukan olkia sen käpälien alle. Sellaisen ihmisen, joka ei ollut tottunut Maigret'hen, oli hämmentävää nähdä hänen suurten silmiensä tuijottavan, niin kuin hänen edessään ei olisi ketään, kuulla hänen sitten murahtavan jotakin epäselvää ja menevän pois sen näköisenä kuin puhuttelija olisi hänelle pelkkää ilmaa."
Maigret tutustuu pienen paikkakunnan ihmisiin ja hämmästyttää niin kyläläisiä kuin määriäkin näennäisellä toimettomuudellaan. Määri vaatii häntä pikaisesti pidättämään jonkun, mutta Maigret vain murahtaa vastaukseksi. Komisario jopa kiipeää katolle kenenkään huomaamatta ja kyyhöttää siellä kylmissään vakoilemassa viereisen talon tapahtumia. Maigret tuntee sympatiaa kovia kokenutta pariskuntaa kohtaan ja päästää heidät pälkähästä antaen heille vielä 200 frangia matkarahaa. Oikea konna joutuu vastuuseen teoistaan. Tämä on niitä parempia Maigret -tarinoita.
Georges Simenon
Maigret ja tienristeyksen valot
Otava 1972
La nuit du carrefour 1931
"Murhattu timanttikauppias, mies jolla on musta monokkeli, hurmaava tyttö kaivossa, laukauksia syrjäseudun huoltoasemalla… Mitä me nyt teemme? tuskailee konstaapeli Lucas. Kerrankin Maigret tarttuu revolveriin. Mutta välillä hän majatalon keittiössä ehtii ottaa maistiaiset ruukusta, jossa on kotitekoista pasteijaa, ja toisessa talossa hän hajamielisesti tyhjentää valkoviinikarahvin…"
Muutamat näistä Simenonin varhaisimmista Maigret -tarinoista ovat vaatimattomia kyhäelmiä. Tämä on eräs huonoimmista. Komisario esitetään luonteeltaan erilaisena kuin useimmissa tarinoissa. Tässä hän käyttää myös nyrkkejään ja revolveriaan.
Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 4/1972: "Alku kirjassa on tyypillistä Simenonia: juro, epäkohtelias ja töykeä Maigret kuuntelee ja ajattelee. Väkivaltaiseksi käyvä päähenkilö sen sijaan on uutta. Tavanomainen hidas asioiden kulku repeää yhtäkkiä tapahtumasarjaksi, sotkuksi, mistä lukija vaivoin selviytyy ja missä hänen mielenkiintonsa punnitaan. Tämä on Simenonin vanhoja vikoja: liian komplisoitu juoni, joka tuodaan liian suurena möykkynä lukijan nieltäväksi. Mikään ei olekaan juuri niin kuin on kuviteltu ja esitetty. Asiat saavat uusia ominaisuuksia ja joutuvat uusiin yhteyksiin. Uskottavuus ei ole parhainta laatua. Kirja ei ole tekijänsä arvoinen. Ihmiskuvaus ei ole saanut tarpeellista huomiota osakseen. Eräänä päähenkilönä esiintyvän saksalaissyntyisen ja Tanskassa asuneen katunaisen esittämä hienostotytön rooli tuntuu kömpelösti ajatellulta. Huomattavasti parempaa on Maigretistakin kirjoitettu"
