 |
| Maigret (Rupert Davis) |
Maigret tutkii kirjoissa yleensä murhia ja hänen tutkimusmetodinsa poikkeaa täysin muiden kirjallisten kollegoidensa tutkimustavasta. Hän ei kulje suurennuslasi kädessä etsimässä johtolankoja vaan jututtaa uhrin läheisiä ja muita tapahtumiin liittyviä ihmisiä. Hän nuuhkii ilmapiiriä, jossa rikos tapahtui. Hän haluaa aistia ihmisten välisiä suhteita ja päästä ymmärtämään heidän elämäänsä. Ehkä tässä ihmisten elinpiirin rikkaassa ja mielenkiintoisessa kuvauksessa piilee Maigret -kirjojen suosion salaisuus.
Tässä kaksi katkelmaa kirjasta Maigret ja kunnon ihmiset:
"Oli lauantai. Herätessään hän oli ajatellut mennä tapaamaan jälleen Jouanea Rue du Saint-Gothardille - hän ei itsekään oikein tiennyt miksi. Hän halusi nähdä uudelleen heidät kaikki, ei niinkään kyselläkseen heiltä kuin päästäkseen heitä lähemmäksi, tunteakseen paremmin ilmapiirin, jossa René Josselin oli elänyt."
"Hän halusi jatkuvasti pysyä yhteydessä Rue Notre-Dame-des-Champsin kanssa. Jotkut väittivät hänen haluavan tehdä kaiken itse, myös väsyttävän varjostamishomman, aivan kuin hän ei olisi luottanut etsiviinsä. He eivät ymmärtäneet, että hänelle oli välttämätöntä tuntea kuinka ihmiset elivät ja yrittää asettua heidän paikalleen."
 |
| Maigret (Bruno Cremer) |
Piippuaan poltellen, raskas päällystakki yllään hän kulkee yrmeänä tapahtumiin liittyvien henkilöiden luona. Maigret on usein kylmissään tai sairastumassa nuhakuumeeseen. Kirjoissa usein sataa tai on muuten ankea ja nuhjuinen tunnelma. Tutkimusten jatkuessa hän ei mene kotiinsa syömään, vaan pistäytyy Brasserie Dauphinessa syömässä vasikkaa. Kulkiessaan ristiin rastiin Pariisin katuja, hän pistäytyy tuon tuostakin juomassa calvadosia, viiniä tai olutta. Kun Maigret on mielessään selvittänyt rikoksen, hän kuulustelee epäiltyä toimistossaan. Nämä istunnot kestävät usein pitkään. Välillä tilataan Brasserie Dauphinesta voileipiä ja olutta, mutta lopulta epäilty puhuu ristiin tai lannistuu Maigretin härkäpäisyyden edessä.
”Ollessaan tiiviisti jonkun jutun tutkimustyössä Maigret saapui vain harvoin kotiinsa syömään. Pohjimmiltaan ei syynä ollut se – ja varmaan hänen vaimonsa oli jo ajat sitten sen arvannutkin – että hän olisi halunnut säästää aikaa, vaan pikemminkin se, että hän halusi jollakin tavoin käpertyä itseensä kuin nukkuva ihminen, joka aamulla makaa kippurassa lakanoittensa keskellä ollakseen enemmän oman unisen tuoksunsa ympäröimänä. Mutta Maigret nuuhki itse asiassa muiden ihmisten elämän intiimejä tuoksuja, ja esimerkiksi nyt, kävellessään kadulla kädet takin taskussa sateen vihmoessa kasvoilleen hän pysytteli yhä Quai de la Garen häkellyttävän talon ilmapiirissä. Tuo itseensä käpertyminen ja muut maniat, joihin kuului myös hänen tunnettu huono tuulensa noina hetkinä, hänen pyöristyneet hartiansa ja tympeä ilmeensä kuuluivat menetelmään, jonka hän oli tietämättään kehittänyt vuosien varrella.” (kirjasta Maigret ja vastahakoiset todistajat)
Vuonna 1953 suomeksi ilmestyneen "Murha Rivieralla" -kirjan takakannessa kuvataan Maigretia näin:
"Maigret on keski-ikäinen tavallinen mies, jonka suuresta joukosta nostaa vain hänen pelottava vitaalisuutensa. Hän ei tarvitse mitään mekaanisia apuvälineitä eikä menetelmiä ratkaistessaan arvoituksiaan. Hän jollakin tapaa vain on ja odottaa, ja tapahtumat vyöryvät häntä vastaan. Hän tuntee tasavertaisena ylhäiset ja alhaiset, juo lasin punaviiniä kalaeukon kanssa ja ottaa kiinni ministerin, hymyilee harvoin, mutta sydämellisesti. Hän on enemmän kiinnostunut rikoksen syihin kuin itseensä rikokseen. Maigret ei tarvitse pamppua eikä pistoolia, mutta hänen joskus kahdenkymmenenkuudenkin tunnin mittainen kuulustelunsa puristaa kyllä totuuden esiin kovapintaisimmastakin konnasta. Ja kun ratkaisu lähestyy, niin hän ikään kuin tulee painavammaksi, kerrassaan aineelliseksi, kohtalontuntuiseksi. Maigret on kestävä hahmo, samalla kertaa moderni ja ajaton."
Ron Grainer sävelsi BBC:n Maigret-sarjaan tunnusmelodian
Maigret Theme - Ron Grainer (1960)
Mies ja piippu - Helena Siltala (1968)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti