Maigret maalaiskapakassa
Otava 1968
La guinguette à deux sous 1932
"Kuolemantuomittu rikollinen paljastaa teloituspäivänsä aattona komisario Maigretille kuusi vuotta aikaisemmin tapahtuneen rikoksen, murhan, jonka jälkiä etsiessään Maigret joutuu viettämään kesäisiä viikonloppuja maalaiskapakan iloisen, juopottelevan seurueen parissa."
Rouva Maigret on matkustanut sisarensa luo Elsassiin, jossa hän viettää kuukauden joka kesä. Maigretin oli määrä käydä siellä heitä tapaamassa, mutta hetken mielijohteesta hän seuraa muuatta miestä maaseudulle. Päähänpisto tuli Boulevard Saint-Michelin varrella olevassa hattukaupassa, jossa hän kuuli mainittavan Kahden Pennin Krouvin. Siitä johtuu kirjan alkuperäinen nimi La guinguette à deux sous. Selvitettyään Kahden Pennin Krouvin tapahtumat, Maigret pääsee matkustamaan vaimonsa luo Elsassiin.
Tässä kirjassa Simenon kuvaa Maigretin tutkimuksia näin: "Hänen tilillään oli muutamia satoja tutkimuksia. Hän tiesi että melkein kaikki tapahtuvat kahtena ajanjaksona, sisältävät kaksi erilaista vaihetta. Ensiksi poliisi otti yhteyden uuteen ilmapiiriin, ihmisiin, joista hän ei edellisenä päivänä ollut edes kuullut puhuttavan, pieneen maailmaan, jota murhenäytelmä on järkyttänyt. Siihen astutaan muukalaisena, vihamiehenä. Siellä törmää vihamielisiin, viekkaisiin tai umpimielisiin olentoihin.
Maigretin mielestä se muuten oli mielenkiintoisin vaihe. Silloin nuuhkitaan. Silloin haparoidaan. Ei ole minkäänlaista tukipistettä, usein ei minkäänlaista lähtökohtaakaan. Silloin vain seurataan ihmisten puuhailua; ja jokainen heistä voi olla syyllinen tai kanssarikollinen.
Äkkiä saadaan kiinni langan päästä, ja näin alkaa toinen vaihe. Tutkimukset pääsevät vauhtiin. Hammasrattaat pyörivät. Jokainen askel, jokainen toimenpide tuo tullessaan uuden paljastuksen, ja melkein aina vauhti kiihtyy lopullista tyrmäävää paljastusta kohti."
Tarina on lyhyt, eikä mitenkään erikoinen - siis alle keskitason.
Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 5/1968: "Kuolemaantuomitun vähäisen vihjeen takia Maigret joutuu tutkimaan murhaa, jonka uhria ei ole olemassa – ainakaan alkuun, ei tekijääkään. Juonen kehittely sujuu niin kuin ennenkin, tyypillisessä ranskalaismiljöössä, niin tyypillisessä, että suomalaisen on vaikeata ymmärtää seuruetta, jolla on tapana kokoontua lauantaisin leikkimään vaikkapa häitä kahden pennin kapakassa Seinen rannalla maaseudulla. Seinen vaikutus pariisilaisen elämään on kuitenkin tuttua: soutelua, onkimista, oleilua rannoilla. Valitettavasti lopussa tapahtuva ratkaisu ei tuo helpotusta lukijalle, se on mahdollinen, mutta ei millään lailla paremmin perusteltu kuin muutkaan vaihtoehdot. Ne, jotka muistavat tv:ssä näkemänsä elokuvasovituksen, lukevat tämän."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti