Maigret puolustautuu
Otava 1965
Maigret se défend (1964)
Maigret saa yllättäen kutsun Poliisiprefektin toimistoon. Siellä hän saa tyrmistyksekseen kuulla että häntä syytetään nuoren naisen ahdistelusta. Asiassa on siteeksi totta: hän oli auttanut illalla erästä juopunutta nuorta selviytymään kadulta hotelliin. Tämä oli väittänyt olevansa juuri maalta Pariisiin tullut Nicole Carvet. Osoittautuu että nuori nainen on pariisilainen neiti Nicole Prieur, valtioneuvoston esittelijän tytär. Korkealta taholta määrätään asia tutkittavaksi ja Maigretia kielletään olemasta asianomaisiin missään yhteydessä. Hän kuitenkin tutkii asiaa ja huomaa, että korkealta taholta on ehditty varoittamaan mahdollisia todistajia olemaan puhumatta Maigretin kanssa. Maigretia on myös varjostettu ja nyt hänet passitetaan lomalle, jottei hän puuttuisi tutkimuksiin.
Maigretille on selvää, että joku, jolla on korkeassa asemassa olevia ystäviä, haluaa raivata hänet tieltään. Komisariota moititaan rikollismaailman tiedonantajien eli "vasikoiden" käytöstä, mutta erään tällaisen kautta hän saa vihiä siitä, kuka häntä vainoaa. Lomautettunakin hän tutkii juttua ja saattaa pian erään onnettoman yksilön poliisiasemalle ja antaa alaistensa pidättää tämän. Itse hän jatkaa lomaansa, mutta saa pian kutsun palata takaisin virkaansa.
Melko mukava, ehkä keskinkertaista parempikin Maigret - tarina.
Ylimielinen nuori prefekti piti Maigretille puhuttelua:
"- Tehän olette nyt virkauranne huipulla, koska olette rikospoliisin osastopäällikkö, mutta silti ette ole voinut luopua alkuaikojen tottumuksistanne . . . Olen kuullut, että te olette harvoin virkapaikallanne. Te huolehditte mieluimmin itse tehtävistä, jotka oikeastaan kuuluisivat etsivillenne. Myös niin sanotusta varjostamisesta.
Nyt Maigret täytti päättäväisenä, hampaita kiristäen piippunsa.
- Niinpä te vietätte sitten tuntikausia pienissä baareissa ja kahviloissa ja muissa sellaisissa paikoissa, joissa ei odottaisi tapaavansa teidän arvoistanne virkamiestä. Nuo ovat aikansa eläneitä menettelytapoja, joilla ennen oli ehkä hyvätkin puolensa . . ."
Muuan entinen ilotyttö ymmärtää asioiden oikean laidan ja antaa Maigretille ratkaisevan vihjeen.
"Jos te haluatte kuulla minun mielipiteeni, niin tuo tyttö on hulluna johonkin mieheen, joka saa hänet ihan mihin tahansa . . se mies saneli tytölle mitä tämän piti tehdä ja kirjoitti tarkan käsikirjoituksen . . . Sinä päivänä kun saatte tuon miehen kiinni . . ."
Välillä Simenon kuvaa lyhyesti ja ytimekkäästi ympäröivää ilmapiiriä. "Elettiin vuoden valoisinta aikaa. Aurinko ei vielä ollut laskenut, ja joka puolella Pariisia avattiin ikkunat illan raikastuvalle tuulenhengelle. Paitahihaisillaan istuvat miehet polttelivat piippua tai savuketta katsellen kadun kulkijoita, naiset nojautuivat yöpaitasillaan ikkunalautaan jutellen keskenään, ja joka puolelta kaikui ohikulkijain korviin transistoriradioitten sekava ääni."
Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 2/1966: "Simenonin teokset poikkeavat klassillisen salapoliisiromaanin kaavasta. Simenon ei yleensä tarjoa karmaisevaa jännitystä eikä vaadi lukijaltaan ylivoimaista aivovoimistelua, mutta tapa, millä päähenkilö, komisario Maigret pannaan selvittämään tilanteet, on legenda sinänsä. Simenonin tyyli on pelkistettyä, lauseet ovat lyhyitä ja adjektiiveja on vähän. Hän voisi opettaa poliisikoulun oppilaita kuulustelupöytäkirjan tyylikkäässä laadinnassa. Joskus hän lähenee taideromaanin muotoa ja tasoa. Kirjassaan "Maigret puolustautuu" Simenon johdattelee sankarinsa harvinaisen ovelasti järjestetystä ansasta. Lakimiehenä pidin kirjasta. Luulisin dekkareita kaihtavien kirjastonhoitajienkin joskus heltyvän Simenonin kohdalla."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti