Tuomarin talo
Otava 1993
La maison du juge 1940
"Maigret on lähetetty syrjäisen Guconin keskuspoliisin palvelukseen – lähinnä tappamaan aikaa Café Français’n biljardipöydän ääressä.
Pian Maigret saa biljardilyöntejä kiinnostavampaa pohdittavaa. Pieni kurttuinen eukko kertoo miehensä nähneen naapurin talossa ruumiin. Naapuri on entinen Versailles’n rauhantuomari, joka asuu kauniin ja kiusallisen estottoman 23-vuotiaan tyttärensä kanssa.
Maiget’n tutkimukset tuomarin talossa paljastavat myös toisen, ajan hiekkaan haudatun rikoksen…"
"Hän ei ollut valittanut kenellekään. Ei edes rouva Maigret tiennyt, miksi hän oli joutunut epäsuosioon ja saanut nimityksen keskuspoliisin komisarioksi Luçoniin." Pariisilaiskomisariolla ei ole paljoakaan tehtäviä uudessa paikassaan. "Hän ajatteli rikospoliisin ja tuvallisuuspoliisin äskeistä sulautumista ja eräitä kahnauksia jotka...Luçon! Hänet oli komennettu Luçoniin jossa..."
Sitten eräs nainen tulee rannikolta ja kertoo nähneensä ruumiin erään tuomarin talossa. Maigret lähtee hänen kanssaan Aiguilloniin ja pääsee taas keskelle kaipaamaansa toimintaa.
"Maigretilla oli kasvoillaan hänen härkäpäisin ja ärein ilmeensä, mutta tosiasiassa hän kieriskeli lähes nautinnollisesti tässä jutussa, joka hänen karkotuspaikassaan Luçonissa tuli hänelle kuin taivaan lahja. Hän oli kuin hylje, joka sirkuksissa temppuiltuaan, oli palannut jäämeren hyisiin vesiin! Milloin hän oli viimeksi saanut tulla vieraaseen taloon kuten äsken, nuuskia, astella edestakaisin massiivisena ja kärsivällisenä, kunnes ihmisten ja esineiden sieluissa ei enää olisi hänelle mitään salaisuuksia?"
Aiguillonilaisten simpukanviljelijöiden sekä Versaillesista muuttaneen tuomarin perheen välisiä suhteita selvitellessään Maigret on karkotuksestaan huolimatta taas omassa elementissään. Simenon kirjoitti kuuden vuoden tauon jälkeen taas melko mukavan Maigret -tarinan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti