Maigret syrjästäkatsojana
Otava 1970
Maigret chez le coroner 1949
"Se ei ollut unta. Hän oli täysin hereillä. Komisario Maigret on yli kymmenentuhannen kilometrin päässä Pariisista, seuraamassa coronerin kuolemansyyntutkimusta. Hänen virkaveljensä hankkiutuu joksikin aikaa eroon hänen seurastaan - samoin on Maigretin tapana tehdä vieraileville ulkomaalaisille rikostutkijoille.
Arizona on yllättävä tausta Maigretille; hänet yllättää myös amerikkalainen oikeudenkäyttö, jossa hänen on pysyttävä sivustakatsojana. Mutta ei hän tietenkään malta olla vaiti koko aikaa..."
Tämä on harvinaisen tylsä ja vastenmielinen Maigret -tarina. Kenties huonoin kaikista. Komisario ryypiskelee kaiket illat - ei kuulemma ollut muutakaan tekemistä. Rankkaa ryypiskelyä ovat harrastaneet myös kuulusteltavana olevat läheisen lentotukikohdan miehet. Miesten typeriä touhuja on vastenmielistä lukea, mutta koska halusin kahlata kaikki Maigretit läpi, oli tämäkin luettava.
Kirja on kirjoitettu Simenonin asuessa Yhdysvalloissa. Siellä ollessaan (1945 - 1955) hän kirjoitti myös toisen Yhdysvaltoihin sijoittuvan tarinan, Maigret New Yorkissa. Nämä tarinat eivät ole oikein mistään kotoisin. Samana ajanjaksona hän kirjoitti useita Pariisiin sijoittuvia tarinoita ja onnistui niissä usein hyvin.
Kirjassa Simenon kuvaa amerikkalaista oikeuskäytäntöä. "Sheriffi, piirikunnan poliisin päällikkö ei ollut lainkaan virkamies, joka sai nimityksen edistymisensä tai tutkintojensa perusteella, vaan kansalainen, joka valittiin samalla tavoin kuin Pariisin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Hänen aikaisempi ammattinsa ei liikoja merkinnyt. Hän tuli ehdokkaaksi vaaleissa ja johti omaa vaalikampanjaansa. Tultuaan valituksi hän valitsi mielensä mukaan apulaissheriffinsä, toisin sanoen etsivänsä, ne jotka Maigret oli nähnyt isoine revolvereineen ja täysinäisine patruunavöineen.
Nimitettyjen apulaissheriffien lisäksi on vielä paljon muita. Sheriffin ystäviä, vaikutusvaltaisia äänestäjiä, joille annetaan sama virkamerkki. Esimerkiksi kaikki suurtilanomistajat, tai ainakin melkein kaikki, ovat apulaissheriffejä."
Poliisitoimea ei siis johtanut alan koulutuksen saanut pätevä rikostutkija. Toimen sai se, jolla oli paljon rahaa käyttää näyttävään vaalikampanjaan. Hänen apulaisensa eivät myöskään olleet poliisin koulutusta saaneita, vaan hänen kavereitaan tai liehittelijöitään.
Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 6/1970: "Tässä 1950-luvun Maigret-tutkimuksessa komisario on vaihteeksi etäällä pariisilaisesta vakiomiljööstään ja lisäksi sivullisen asemassa. Opintomatkallaan Amerikassa hän on näet sattumoisin kiinnostunut seurailemaan amerikkalaisen oikeuden käytön eräänlaista esiastetta, coronerin kuolemansyyntutkimusta, jonka perusteella vasta päätetään, nostetaanko jutussa syyte vai ei. Nuori nainen on kuollut hämärissä olosuhteissa ja viiden todistajana toimivan nuoren sotilaan lausunnot käyvät pahasti ristiin. Kuulustelujen kestäessä Maigret ennättää tehdä runsaasti vertailuja amerikkalaisen ja ranskalaisen oikeudenkäytön eroavuuksista ja yhtäläisyyksistä ja tehdä muitakin matkahavaintoja jutun vääjäämättä edistyessä amerikkalaisten kuulustelumenetelmien mukaisesti. Mukava tavata kerran Maigret aivan uusissakin ympyröissä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti