Maigret ja selvänäkijä
Otava 1981
Signé Picpus 1944
"Huomenna, kello viisi iltapäivällä minä tapan selvännäkijän. Ja allekirjoituksena: Picpus. Siinä koko viesti ja johtolanka.
Kysymyksessä saattoi tietenkin olla huono pila! Poliisin tiedossa olevia selvännäkijöitä pidetään kuitenkin silmällä, mutta kaikkiahan poliisi ei voi tuntea.
Ja niin kahdeksan minuuttia yli viisi soi puhelin:
- Ihanko totta?... Rue Caulaincourt, 67 bis, niinkö?... Joku madamoiselle Jeanne?... Ja selvänäkijä?...
On helteinen elokuu Pariisissa. Mutta kaikki eivät ole maalla. Eivätkä edes vilpoisessa kesäasussa. Miksi entinen laivalääkäri Le Cloaguen kulkee päivästä toiseen paksussa, pitkässä vihreässä päällystakissa?
Tällä kertaa Maigret selvittää rikosjutun, jossa palaset eivät tahdo asettua kohdilleen. Mutta asialla ovatkin roistot, jotka ovat rehellistä murhaajaa pahempia."
Tämä on 73. lukemani Maigret -tarina, ja nyt olen kaikki suomennetut pariisilaiskomisariosta kertovat kirjat lukenut. Käsillä oleva kirja ei kuulu sarjan parhaimmistoon, mutta ei se ole huonoinkaan. Muutamat henkilöt ovat mielenkiintoisia ja oudosti käyttäytyvän, vaiteliaan laivalääkärin arvoitus pitää lukijan jännityksessä. Tapansa mukaan Simenon silloin tällöin kuvaa tunnelmaa muutamin lausein:
"Kreivittären salongista lähtivät viimeiset pelaajat vasta kello viiden tienoissa aamulla, kun olivat ensin haukanneet pientä suolapalaa. Painokoneet sylkivät ulos päivän sanomalehtiä. Metrojen portit avattiin, kaasu syttyi kahvinkeittimen alla ja kahviloiden tiskit olivat tuokiossa kukkuroillaan kuumia sarvia.
Torrence, joka oli vielä unenpöpperössä, tähyili pitkin boulevard des Batignollesia, sillä hän oli tulossa jatkamaan päivystystä."
Tutkintotuomarilla ja komisariolla on tavanomaiset erimielisyytensä. Lopulta pitkä ja visainen juttu ratkeaa ja sinä päivänä Maigret ehtii kotiinsa myöhemmin kuin on rouvalleen luvannut:
"No, vihdoin...! Siinähän sinä olet, Maigret...! Minä jo ajattelin... Minä laitoin vasikankääryleitä niin kuin pyysit puhelimessa...
Mutta komisario kiskoo jo eteisessä yltään takin, solmion, irtokauluksen ja sopertaa:
- Nukkumaan...
- Häh...? Etkö sinä syökään...? Sinä...
Maigret ei kuuntele. Hän työntyy suoraan makuuhuoneeseen ja huokaa riisuutuessaan:
- Liian typeriä...! Käsitätkö, ihmiset ovat liian typeriä...
Maigret pyöriskelee niin että vuoteen jouset natisevat, hakee tyynystä korvalleen sopivaa syvennystä ja mutisee puoliunessa:
- Mutta jos ne eivät olisi niin typeriä, ei poliisiakaan tarvittaisi."
Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 5/1981: "Ennalta ilmoitettu ja myös tunnilleen toteutuva selvänäkijättären murha käynnistää Maigret'n joukkoineen niin vauhdikkaaseen toimintaan yhä monimutkaisemmaksi käyvän rikosvyyhden selvittämiseksi, että Maigret-kirjoille ominainen atmosfäärin tunnustelu jää lähes toissijaiseksi. Vähäväkiset poloiset saavat Simenonin silmissä armon ja ahneet, kovasydämiset riistäjät tuomion, kuten Maigret-moraliteeteissa enimmäkseen. Merkillisellä taituruudella vain tämäkin sangen monimutkainen mosaiikkikuvio täyttyy osastensa näennäisestä yhteenkuuluvuuden puutteesta huolimatta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti