Maigret ja vastahakoiset todistajat
Otava 1964
Maigret et les témoins récalcitrants 1958
Keksitehtailija Lachaumen poika on murhattu ja Maigret komennetaan tutkimaan juttua. Tutkimuksiin osallistuu myös nuori tutkintotuomari Angelot. Maigretia harmittaa, koska hän ei voi nyt käyttää tavanomaisia menetelmiään tutkimuksissa tuomarin mukanaolon takia. Keksitehtailijan perhe tuntuu olevan kuin mykkäfilmistä, talo on ränsistynyt ja tehdas konkurssin partaalla. Talon väki ei suostu puhumaan halaistua sanaa yön tapahtumista – eikä mistään muustakaan ilman asianajajan läsnäoloa. Maigretille selviää, että tehdas pysyy toiminnassa vain varakkaan miniän ansiosta. Nuuskittuaan aikansa, hän tapaa myös perheestä paenneen nuorimman tyttären, joka tuntuu olevan ainoa inhimillinen olento koko jutussa. Vasten tahtoaan Maigret joutuu puuttumaan tyttären romanssiin ja paljastamaan tälle sulhasen petollisuuden. Näin kuitenkin löytyy motiivi murhaan. Maigret ei voi edes itse suorittaa loppukuulustelua, vaan tuomari tekee se omassa virkahuoneessaan vaadittuaan ensin Maigretilta listan asioista, joita kuulusteltavalta on kysyttävä.
”Ollessaan tiiviisti jonkun jutun tutkimustyössä Maigret saapui vain harvoin kotiinsa syömään. Pohjimmiltaan ei syynä ollut se – ja varmaan hänen vaimonsa oli jo ajat sitten sen arvannutkin – että hän olisi halunnut säästää aikaa, vaan pikemminkin se, että hän halusi jollakin tavoin käpertyä itseensä kuin nukkuva ihminen, joka aamulla makaa kippurassa lakanoittensa keskellä ollakseen enemmän oman unisen tuoksunsa ympäröimänä. Mutta Maigret nuuhki itse asiassa muiden ihmisten elämän intiimejä tuoksuja, ja esimerkiksi nyt, kävellessään kadulla kädet takin taskussa sateen vihmoessa kasvoilleen hän pysytteli yhä Quai de la Garen häkellyttävän talon ilmapiirissä. Tuo itseensä käpertyminen ja muut maniat, joihin kuului myös hänen tunnettu huono tuulensa noina hetkinä, hänen pyöristyneet hartiansa ja tympeä ilmeensä kuuluivat menetelmään, jonka hän oli tietämättään kehittänyt vuosien varrella.”
Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 7/1964: "Monen lukematta jääneen Maigret -kirjan jälkeen tämä maistuu jälleen, sillä pitkään perättäin luettuina tämänkin sarjan teokset sekaantuvat toisiinsa ja yksitoikkoistuvat. Tauon jälkeen toteaa taas Simenonin ammattitaidon pettämättömyyden, vaivattomuuden ja pariisilaisen elämänmenon näköisyyden tavoittamisen. Vertailuun aikaisempien suhteen en nyt pysty."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti