Maigret on kärsivällinen
Otava 1967
La patience de Maigret 1965
"Päivä oli alkanut lapsuudenmuiston kaltaisena, häikäisevänä ja tuoksuvana. Ilman erityistä syytä, vain siksi että elämä oli mukavaa, Maigret'n silmät nauroivat hänen nauttiessaan varhaisaamiaistaan, ja vastapäätä istuvan Madame Maigret'n katse oli aivan yhtä hilpeä.
-Vielä vähän kahvia?
-Kiitos, oikein mielelläni.
Jopa hänen vaimonsa esiliina, jossa oli pieniä sinisiä ruutuja, viehätti häntä raikkaudellaan, jonkinlaisella pikkutyttömäisyydellään, samoin kuin häntä viehätti auringossa kimaltava astiakaapin oven lasiruutu."
Maigretin vanha tuttu Manuel Palmari on murhattu kotonaan rullatuoliinsa. Komisario oli usein vieraillut hänen kodissaan kuulustelemassa häntä, mutta miestä ei oltu koskaan saatu kiinni mistään rötöksestä. Hänen puhelintaan kuunneltiin ja silloin tällöin hän antoi ilmi jonkun rikollisen.
Maigret joutuu ensi kertaa työskentelemään uuden tutkintotuomari Ancelinin kanssa. Tämä ihailee komisariota. Soittaessaan eräästä kahvilasta tuomarille kertoakseen tutkimusten kehittymisestä, tämä kysyy:
"-Missä te olette nyt?
-Eräässä Avenue de Wagramin olutkahvilassa, minun on soitettava täältä muutama puhelu.
Hän luuli kuulevansa huokauksen. Ei kai vaan tuo pieni, pullea tuomari kadehtinut komisariota, joka sai liikuskella kaupungin kiihkeänä sykkivän elämän keskellä hänen itsensä joutuessa keskittymään pölyisessä toimistossaan vain kuiviin asiakirjoihin, niiden yksitoikkoisiin sanontoihin?"
Pariisin jalokiviliikkeisiin oli tehty julkeita ryöstöjä. Itse asiassa olisi voitu sanoa jalokivijutun alkaneen komisarion osalta jo parikymmentä vuotta aikaisemmin, jolloin hän oli ensimmäisen kerran kiinnittänyt huomionsa Manuel Palmariin, Korsikasta tulleeseen tyhjäntoimittajaan. Nyt tapahtunut murha oli alkua tapahtumille, joita vastedes nimitettäisiin Quai des Orfeversillä Maigretin pisimmäksi jutuksi. Komisario yhdistää murhan ja jalokivivarkaudet sekä paljastaa ovelan systeemin, jolla rampa mies hoiti yhteyksiä jalokivivarkaisiin. Simenonin tuotanto jatkuu laadukkaana vielä näissä 60-luvullakin kirjoitetuissa Maigret -tarinoissa.
Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 4/1967: "Vaikuttaa siltä, että Simenon vuosien mittaan 'komisario Maigret'n tutkimuksia' jatkaessaan yhä enemmän kiinnittää huomionsa eläkeikää lähestyvän Maigret'n mielentiloihin ja niiden vaikutuksiin rikosjuttujen selvittelyissä. Olemme jo aikaisemmin lukeneet, kuinka Maigret 'raivostuu', 'puolustautuu' tai 'uskoutuu' ja tässä tapaamme hänet 'kärsivällisenä' kuulustelijana, pikkutarkkana ja viileänä palapelin osasten kerääjänä, joka miltei hiukkastiedoista muovaa pitävän syyteaineiston ovelien jalokivivarkaiden ja murhaajien tuomitsemiseksi. Suhteellisen tuoretta Maigret -tuotantoa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti