Maigret ja harmaasilmäinen rouva
Otava 1973
La folle de Maigret 1970
"Hän pyrki yhä uudestaan komisario Maigret’n puheille: pieni, hintelä vanha nainen, jolla oli valkoinen hattu, valkoiset verkkokäsineet ja raudanharmaa leninki. Hän väitti että oli kysymys elämästä ja kuolemasta, joku uhkasi hänen henkeään. Maigret’n työtoverit pitivät häntä hiukan hulluna, Quai des Orfèvresilla oli totuttu hänenlaisiinsa. Ja komisario Maigret’illa oli tärkeämpää tekemistä.
Sitten eräänä päivänä vanha nainen löydettiin murhattuna. Nainen, jota ei ollut uskottu. Ja jolla ei tiedetty olleen sen enempää ystäviä kuin vihollisiakaan.
Mutta jollekulle hän oli ollut tärkeä. Murhaajalleen."
Simenon oli noin 67-vuotias kirjoittaessaan tätä Lausannessa, Sveitsissä. Kertojan taito oli yhä tallella, eikä Pariisin ilmapiirikään ollut unohtunut. Maigret pistäytyy välillä Toulonissa erään konnan perässä. Siellä häntä isännöi komisario Marella, Maigretin vanha tuttu. Simenon ottaa joskus myös Maigretin vaimon kertomukseen mukaan. Hänet kuvataan säyseäksi kotirouvaksi, joka aamuisin siivottuaan käy kaupassa ja laittaa ruokaa miehelleen, vaikkei tämä useinkaan tule kotiin syömään. Nähdessään miehensä jurottavan, hän pitää suunsa kiinni, ettei ärsyttäisi tätä.
Tässä kirjassa kuvataan pariskunnan sunnuntain viettoa parilla lauseella. "Mitäpä siitä mitä he tekisivät. Vaikka he vain kävelisivät kadulla kahdestaan, ei heillä koskaan ollut ikävä." Kävelylle he lähtevät nytkin. "Rouva Maigret pani kätensä hänen kainaloonsa, kuten aina, ja he lähtivät kävelemään Seinen laiturille päin." He päätyvät Tuileriesin puistoon ja istuskelivat penkillä. "Eikö tämä ollutkin lepoa hermoille? Täältä katsottuna elämä näytti yksinkertaiselta ja tyveneltä."
Nykyäänkin kyseisen puiston pitkillä hiekkakäytävillä näkee päivisin paljon kävelijöitä ja hölkkääjiä. Sitä pitkin pääsee mukavasti Louvresta Concorde-aukiolle. Aukio on oikeastaan valtava liikenneympyrä, täynnä obeliskiä kiertäviä autoja.
Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 5/1973: "Vanha rouva yrittää päästä Maigret'n luokse kertomaan kotonaan sattuvista esinesiirroista, joille poliisilaitoksella lähinnä hieman hymähdellään. Vanha rouva kuitenkin surmataan, jolloin huolestunut Maigret ryhtyy selvittämään, mistä syystä melko vaatimattomissa oloissa elänyt rouva joutui moisen kohtalon uhriksi.
Tavanomaisen vaivalloisesti ja monin vaihein edenneiden tutkimusten perusteella jäljet johtavat rouvan kauan sitten kuolleen aviomiehen asekeksintöön ja sitä tietä suurrikollisten liepeille. Simenon ei olisi Simenon, ellei jutun vaiheisiin solmiutuisi myös inhimillinen murhenäytelmä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti