28.6.2018

Maigret murhaajana

Georges Simenon
Maigret murhaajana

Otava 1961
La danseuse du Gai-Moulin 1931

"Belgialaisessa Liegen kaupungissa murhataan salaperäinen ulkomaalainen mies samana iltana, jolloin hän on tullut kaupunkiin. Kahta nuorukaista epäillään murhasta. Myös Maigret toteaa todistusten verkon kiristyvän heidän ympärilleen. Mutta asiat mutkistuvat, kun paikalle ilmaantuu ranskalainen mies, jonka on todettu olleen murhan tapahtumapaikalla."

Simenon sijoittaa tarina kotikaupunkiinsa, Belgian Liegeen, jonka yöelämän hän hyvin tuntee. Paikkakunnalle ilmestyy rikas ulkomaalainen mies, joka murhataan. Hänet on nähty viimeksi Gai-Moulin yökerhossa. Jutusta syytetään kahta nuorukaista, jotka kuitenkin yrittivät vain ryöstää yökerhon kassaa. Toinen pojista on rikkaasta perheestä, hemmoteltu ja kieroon kasvanut. Hänen toverinsa taas on vaatimattomista oloista ja helposti toisen johdateltavissa. Hyvin epäilyttävä on myös tuntematon leveäharteinen mies, joka oli yökerhossa samaan aikaan. Juttua tutkii komisario Delvinge.

Kun tarina on puolessa välissä, komisario Delvinge pidättää näyttävästi leveäharteisen miehen yökerhosta. Poliisiasemalle savuttuaan tuntematon paljastaa itsensä Delvingelle: "Komisario Maigret Pariisin rikospoliisista, hän esitteli itsensä vetäen pieniä haikuja piipustaan. - No niin, rakas kollega, luulenpa, että tänä iltana olemme tehneet hyvää työtä! Ja teillä on oikein kaunis piippu."

Komisariot sopivat, että annetaan murhaajan luulla poliisin pidättäneen leveäharteisen miehen murhasta ja jutun olevan nyt selvä. Näin houkutellaan oikeat rikolliset ansaan.

Tarina ei ole kovin uskottava, koska Maigretin monimutkaiset päätelmät eivät tunnu mahdollisilta niin hatarin tiedoin. Kirja ei muutenkaan ole kovin kiinnostava. Kuitenkin poikien erilaiset persoonat ja taustat tuodaan hyvin esille.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 5/1961: "Komisario Maigret on tosiaan ihmeellinen. Hänen aika lailla löysien hypoteesien varaan nojaava ajatuksenjuoksunsa johtaa lopulta määrättyjen kommellusten jälkeen vakoilukeskuksen paljastumiseen ja sen ohessa sellaisen murhan selvittämiseen, jolla ei ole mitään tekemistä ko. vakoilutoiminnan kanssa. Kyllä lukijalla on hämmästelemistä!"
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti