29.6.2018

Maigret ja latvialainen

Georges Simenon
Maigret ja latvialainen

Otava 1960
Pietr-le-Letton 1931

”Latvialainen oli suurhuijari, jonka jokaista liikettä kansainvälinen poliisi seurasi valppaasti, mutta sittenkin hänen Pariisin matkastaan koitui eniten huolta komisario Maigretille. Mies löydetään murhattuna pesuhuoneesta Care du Nordin asemalla. Huolia kertyy jopa niin paljon, että Maigret luuli menettäneensä pelin. Siihen vaikutti tosin osaltaan se, että Maigret oli huimassa takaa-ajossa saanut luodin rintaansa, eikä vaikeasti haavoittunut rikospoliisi ole aina nopeimmassa kunnossa.”

Tämä on Simenonin ensimmäinen Maigret -tarina. Jo ensimmäisellä sivulla luodaan myöhemmillekin Maigret -kirjoille tyypillinen tunnelma. ”Komisario Maigret kohotti päätään kuvitellen, että keskellä hänen huonettaan kohiseva valurautainen kamiina, jonka peräosasta ulottui kattoon musta putki, oli käynyt hieman hiljaisemmaksi. Hän sysäsi sähkeen syrjään, nousi raskaasti, avasi luukun ja heitettyään kolme lapiollista hiiliä sisään sääti uudelleen vedon. Sen jälkeen hän jäi seisomaan selkä tulta vasten, täytti piipun ja kiskoi irtokaulustaan, joka tuntui kiusaavan, vaikka olikin matala.”

Kirja poikkeaa myöhemmistä kirjoista sikäli, että tässä tunnetaan rikollinen jo etukäteen ja koetetaan saada tämä kiikkiin. Myöhemmissä kirjoissa tapahtuu ensin rikos ja sitten etsitään syyllistä. Outoa on se, että Maigretin työtoveri Torrence kuolee tässä tarinassa, mutta on taas pirteänä tulevissa kirjoissa. Tarinassa kuvataan 30-luvun alun rikkaiden ja köyhien erilaisia elinpiirejä. Ja valitettavasti ryypätään rankasti kuten useimmissa tulevissakin Maigret -kirjoissa.

Maigret ja Kaitselmuksen hevosmies

Georges Simenon
Maigret ja Kaitselmuksen hevosmies

Otava 1962
Le charretier de la Providence 1931

Tässä Simenonin varhaistuotantoa olevassa kirjassa liikutaan kanavalotjien ja sulkuporttien vaiheilla. Kirjan nimessä oleva Kaitselmus on kanavalla kulkeva hevosvetoinen alus. Hevosten pilttuusta löydetään hieno nainen kuristettuna. Maigret saapuu tutkimaan tapausta. Puitteet ovat ankeat: vettä sataa ja tiet ovat liejuiset. Maigret joutuu polkemaan kymmeniä kilometrejä polkupyörällä kuraisia teitä. Selviää, että nainen on peräisin kanavalla kulkevasta englantilaiseverstin huvialuksesta.

Kyseessä on kiinnostava katsaus 1930-luvun alusta - toisaalta tavallisten maalaisten yksinkertaiseen elämään ja toisaalta erikoisiin ihmissuhteisiin brittieverstin huvialuksella.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 1/1963: "Tämä ei ole salapoliisikertomus sen paremmin kuin jännityskertomuskaan huolimatta parista murhasta. Rikoksen tekijä paljastuu, mutta ei logiikan perusteella, vaan kirjailijan tahdosta. Se, että kirjan lukee mielenkiinnolla, johtuu Simenonin kertojantaidosta, ei juonen jännittävyydestä. Kirja ei yllä silti hänen parhaiden teostensa tasolle."

Maigret ja kuollut kauppamatkustaja

Georges Simenon
Maigret ja kuollut kauppamatkustaja

Otava 1961
M. Gallet décédé 1931
 

"Romaanissa Maigret ja kuollut kauppamatkustaja komisario joutuu selvittämään kaksoiselämää viettäneen kauppamatkustajan salaperäisen kuoleman syitä."

Tukahduttavassa helteessä kesällä 1930 Maigret saa sähkösanoman: "Emile Gallet, kauppamatkustaja, kotipaikka Saint-Fargeau, Seine-et-Marne, murhattu 26 päivän vastaisena yönä Hôtel de la Loiressa Sanceressa. Runsaasti merkillisiä yksityiskohtia. Pyydämme ilmoittamaan perheelle ruumiin tunnistamista varten. Jos mahdollista lähetettävä Pariisista etsivä."

Niinpä Maigret matkustaa Pariisin ulkopuolelle tutkimaan juttua. Murhatun perhesuhteet ja menneisyys osoittautuvat omituisiksi, mutta Maigret tekee tapansa mukaan: "No niin! Minähän en ole nähnyt häntä elävänä, joten olen rikoksen tapahtumasta lähtien yrittänyt kuvitella, millainen hän oli. Sen vuoksi menin nuuskimaan ilmapiiriä, jossa hän eli. Katsokaahan tätä valokuvaa. Lyön vetoa että sanotte kuten minäkin: Surkea tyyppi."

Sairaalloinen miekkonen on epäonnistunut lähes kaikessa elämänsä varrella. Hän on jopa myynyt henkilöllisyytensä ja menettänyt tietämättään suuren omaisuuden. Sekava juttu juontaa juurensa kaukaa menneisyydestä ja silloin tapahtunut rikos on jo vanhentunut. Kuolemakin osoittautuu epätoivossa tehdyksi itsemurhaksi. Ei ole ketään, jota syytettäisiin murhenäytelmästä.

Lopulta Maigret joutuu päättämään, mitä hän kertoo Pariisiin palattuaan tutkimustensa tuloksista. "Ja hartiat vinossa hän sanoi hetkistä myöhemmin päällikölleen: - Myttyyn meni! . . . Ei auta muu kuin pistää tuo surkea pikku juttu hyllylle."

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 8/1961: "Simenonin tutuksi käynyttä hyvää tyyliä, josta ei puutu yllätyksiä. Tuntuu kuitenkin kuulun komisarion älylle varsin sopimattomalta löytää vasta pitkällisten tutkimusten ja pohdiskelujen jälkeen merkillisillä laukaisulaitteilla varustettu itsemurhapistooli - vaikka se ampuu tutkimusten aikanakin pari laukausta omia aikojaan. Kun ratkaisu rakentuu tämän merkillisen piilossa pysyvän aseen varaan, se jää tyystin "uskon asiaksi". Ei tarpeen kirjastoissa."

Maigret ja matkalaukku

Georges Simenon
Maigret ja matkalaukku

Otava 1957
Le pendu de Saint-Pholien 1931

"Maigret oli joutunut matkalaukun jäljille täysin odottamattomalla tavalla: köyhä, nukkavieru mies lähetti postissa suuria rahasummia "painotuotteena", osti sen jälkeen matkalaukun ja ryntäsi sitten kiireesti junaan. Maigret tuli myös ostaneeksi samanlaisen matkalaukun. Hänkin meni junaan."

Maigret oli Brysselissä tavannut oudosti käyttäytyvän miehen ja lähtenyt seuraamaan tätä junalla Amsterdamin kautta Bremeniin. Hän vaihtoi salaa oman matkalaukkunsa ja miehen samanlaisen laukun. Kun mies kirjoittautuu halpaan hotelliin, Maigret saa viereisen huoneen ja katselee toisen edesottamuksia. Kun mies huomaa laukkunsa vaihtuneen, hän tulee epätoivoiseksi ja palaa asemalle etsimään oikeata laukkua. Sitä ei tietenkään löydy ja palattuaan huoneeseen Maigret näkee miehen ottavan taskustaan revolverin ja ampuvan itsensä. Kuitenkaan kadonneessa laukussa ei ollut muuta kuin vanha kulunut puku.

Juttu ei virallisesti kuulu Maigretille, mutta hän seuraa saamiaan johtolankoja selvittääkseen mieheen liittyvän mysteerin. Etsivä Lucas kysyy Maigretilta: - Mikä juttu tämä oikein on? Talossa ei ole siitä puhuttu mitään. - En minäkään siitä pahasti tiedä, vakuutti Maigret. Eräs kumma kaveri kuoli minun silmieni edessä vähän oudolla tavalla ja se on aiheuttanut perhananmoisen tohinan, mitä minä tässä yritän setviä . . . Tongin sitä kuin villisika, eikä olisi kumma, vaikka saisin lopuksi kynsilleni.

Juttuun näyttää sekaantuneen useita miehiä, menestyneitä ja köyhiä surkimuksia. Eräs heistä yrittää työntää Maigretin vuolaasti virtaavaan jokeen ja joku toinen ampuu pimeässä Maigretia kohti. Härkäpäisesti komisario kuitenkin seuraa miehiä ja saa nämä hermostumaan. Liegessä hän tavoittaa miehet istumassa Café de la Boursessa. Rohkeasti Maigret istuu samaan pöytään ja istuu siinä järkkymättä. Kukaan ei puhu. "Tämä hetki oli hänen uransa eriskummallisimpia. Sillä sitä kesti lähes tunnin! Tasan viisikymmentäkaksi minuuttia. Se oli todellista hermopeliä." Lopulta miehet murtuvat ja kertovat nuoruudessaan tapahtuneen murhenäytelmän. Myös matkalaukussa olleen likaisen puvun arvoitus selviää.

Maigretin palatessa Pariisiin Lucas kysyy: - Onko juttu nyt selvä? Onnistuitteko? - En alkuunkaan! - Pötkivätkö ne pakoon? Olivatko ne anarkisteja? Vai vääränrahantekijöitä? Vai oliko se joku kansainvälinen poppoo? - Pojannulikoita vain! urahti Maigret.

Tämä olisi muuten mainio kertomus, mutta tapahtumien ja asianomaisten surkeus saa lukijankin mielen matalaksi.
  

28.6.2018

Maigret ja mies Seinen rannalta

Georges Simenon
Maigret ja mies Seinen rannalta

Otava 1961
La tête d'un homme 1931

Maigret on aikoinaan itse tutkinut raakalaismaisen murhan ja löytänyt Joseph Heurtinin tuomitsemiseen johtaneet todisteet. Sittemmin komisario on tullut vakuuttuneeksi siitä, että tapahtumia ei selvitetty juurta jaksain.
"Kun Maigret sai jotain päähänsä, se pysyi.
-Tuo mies on hullu tai viaton, hän vakuutti tuomari Coméliaulle.
- Se ei ole mahdollista. Sitä paitsi hänet on tuomittu.
Maigret, satakahdeksankymmentä senttiä pitkä, vahva ja roteva kuin kuormarenki, piti päänsä."

Ja niin ministeriltä saatiin lupa järjestää Heurtinin pako vankilasta. Maigret miehineen seuraa tätä ja kiinnittää lopulta huomionsa erääseen outoon tšekkoslovakialaiseen mieheen amerikkalaisessa baarissa. Mies, Radek nimeltään, pitää Maigretia pilkkanaan mutta komisario alkaa painostaa tätä pelkällä läsnäolollaan.

"Kolme päivää komisario Maigret oli seurannut Radekia askel askeleelta itsepäisenä ja kiukkuisena, aamusta iltaan ja illasta aamuun. Coupolessa ja muualla hän asettui viereiseen pöytään. Kadulla hän käveli mielenosoituksellisesti toisen kannoilla. Radek kävi kärsimättömäksi. Kysymys oli hermoista."

Tutkintotuomari Coméliau on suunniltaan, mutta lopulta Maigret saa yliotteen Radekista ja juttu ratkeaa. Tässä varhaisessa Maigret - tarinassa kuvataan loppusivuilla elävästi köyhän pojan elämää ja pohditaan syitä miksi hänestä tuli murhaaja. 

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 2/1962: "Maigret on vakuuttunut murhasta kuolemaantuomitun syyttömyydestä ja saa viranomaiset ryhtymään erikoislaatuiseen järjestelyyn. Miehen annetaan karata kuolemansellistä, hänen edesottamuksiaan seurataan tarkoin ja vähitellen Maigret - myös terävää psykologista oivalluskykyään hyväksikäyttäen - pääsee oikean syyllisen jäljille. Maigret -sarjan parhaimmistoa."
  

Keltainen koira

Georges Simenon
Keltainen koira

Otava 1955
Le chien jaune 1931

"Pienessä merenrantakaupungissa tapahtuu murha, sitten murhayritys, sitten itsemurha, sitten katoaminen. Tapahtumien ketju näyttää selvittämättömältä. On yksi ainoa lähtökohta, johon Maigret joutuu yhä uudelleen tarttumaan - likaisenkeltainen, pitkäjalkainen, hyvin laiha koira, joka näyttää isännättömältä ja ilmestyy aina sinne, missä jotain tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuu."

Takakannen tekstissä puhutaan itsemurhasta, mutta en kyllä sellaista tekstistä löytänyt. Koiraa kyllä ammuttiin ja Maigret yritti pelastaa sen hengen. "Sisuuntuneen näköisenä hän meni katsomaan keltaista koiraa, joka oli rauhoittunut ja avasi pelkäämättä toisen silmänsä katsellen hänen lähestymistään. Komisario silitti sen päätä ja työnsi hiukan olkia sen käpälien alle. Sellaisen ihmisen, joka ei ollut tottunut Maigret'hen, oli hämmentävää nähdä hänen suurten silmiensä tuijottavan, niin kuin hänen edessään ei olisi ketään, kuulla hänen sitten murahtavan jotakin epäselvää ja menevän pois sen näköisenä kuin puhuttelija olisi hänelle pelkkää ilmaa."

Maigret tutustuu pienen paikkakunnan ihmisiin ja hämmästyttää niin kyläläisiä kuin määriäkin näennäisellä toimettomuudellaan. Määri vaatii häntä pikaisesti pidättämään jonkun, mutta Maigret vain murahtaa vastaukseksi. Komisario jopa kiipeää katolle kenenkään huomaamatta ja kyyhöttää siellä kylmissään vakoilemassa viereisen talon tapahtumia. Maigret tuntee sympatiaa kovia kokenutta pariskuntaa kohtaan ja päästää heidät pälkähästä antaen heille vielä 200 frangia matkarahaa. Oikea konna joutuu vastuuseen teoistaan. Tämä on niitä parempia Maigret -tarinoita.

Maigret ja tienristeyksen valot

Georges Simenon
Maigret ja tienristeyksen valot

Otava 1972
La nuit du carrefour 1931

"Murhattu timanttikauppias, mies jolla on musta monokkeli, hurmaava tyttö kaivossa, laukauksia syrjäseudun huoltoasemalla… Mitä me nyt teemme? tuskailee konstaapeli Lucas. Kerrankin Maigret tarttuu revolveriin. Mutta välillä hän majatalon keittiössä ehtii ottaa maistiaiset ruukusta, jossa on kotitekoista pasteijaa, ja toisessa talossa hän hajamielisesti tyhjentää valkoviinikarahvin…"

Muutamat näistä Simenonin varhaisimmista Maigret -tarinoista ovat vaatimattomia kyhäelmiä. Tämä on eräs huonoimmista. Komisario esitetään luonteeltaan erilaisena kuin useimmissa tarinoissa. Tässä hän käyttää myös nyrkkejään ja revolveriaan.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 4/1972: "Alku kirjassa on tyypillistä Simenonia: juro, epäkohtelias ja töykeä Maigret kuuntelee ja ajattelee. Väkivaltaiseksi käyvä päähenkilö sen sijaan on uutta. Tavanomainen hidas asioiden kulku repeää yhtäkkiä tapahtumasarjaksi, sotkuksi, mistä lukija vaivoin selviytyy ja missä hänen mielenkiintonsa punnitaan. Tämä on Simenonin vanhoja vikoja: liian komplisoitu juoni, joka tuodaan liian suurena möykkynä lukijan nieltäväksi. Mikään ei olekaan juuri niin kuin on kuviteltu ja esitetty. Asiat saavat uusia ominaisuuksia ja joutuvat uusiin yhteyksiin. Uskottavuus ei ole parhainta laatua. Kirja ei ole tekijänsä arvoinen. Ihmiskuvaus ei ole saanut tarpeellista huomiota osakseen. Eräänä päähenkilönä esiintyvän saksalaissyntyisen ja Tanskassa asuneen katunaisen esittämä hienostotytön rooli tuntuu kömpelösti ajatellulta. Huomattavasti parempaa on Maigretistakin kirjoitettu" 

Maigret Hollannissa

Georges Simenon
Maigret Hollannissa

Otava 1958
Un crime en Hollande 1931

"Muuan Nancyn yliopiston professori nimeltä Jean Duclos oli luentomatkalla ja asui Delfzijlissa merenkulkukoulun opettajan herra Popingan luona. Tämä Popinga oli nyt murhattu, ja vaikka ranskalaista tiedemiestä ei suorastaan syytetty murhasta, häntä oli pyydetty jäämään kaupunkiin ja olemaan hollantilaisten viranomaisten käytettävissä. Ranskan rikospoliisin edustaja oli päätetty lähettää Delfzijliin."

Maigret joutuu heti tullessaan auttamaan puhdasrotuisen friisiläisen vasikan maailmaan työskennellen yhdessä iloisen ja punakan tytön kanssa. Maigret haluaisi jutustella satamassa seisoskelevien miesten ja muiden paikallisten kanssa, mutta vastassa on kielivaikeuksia. Satamaan tuodaan puutavaraa Riiasta ja Suomesta ja murhattu Popinga oli nimitetty Suomen konsuliksi kaksi viikkoa sitten.

Vaikka sekä Duclos, että paikallinen poliisi tarjoavat auliisti neuvojaan, Maigret kulkee omia teitään. Paikallinen poliisi laittaisi mielellään murhan jonkun tuntemattoman ulkomaisen matruusin syyksi. Maigret on ärtynyt ja järjestää Hercule Poirot - tyyppisen rekonstruktion ja rikollisen paljastamistilaisuuden. "Tahdotteko, että totuus tulee ilmi? Kun te vainusitte perhedraamaa, te kiiruhditte tarttumaan ensimmäiseen mahdollisuuteen määritelläksenne jutun. Vieraan matruusin suorittama rikos! Se saattaa olla hyväksi yleiselle moraalille. Ei mitään skandaalia! Ei huonoa esimerkkiä kansalle!"

Kyse on lopulta intohimorikoksesta. "Rakkaus, joka muuttuu vihaksi! Tunne, joka on molempia!" Paljastettuaan rikollisen ja selvitettyään tämän motiivit Maigret toteaa: "Siinä kaikki! Milloin lähtee ensimmäinen juna Ranskaan?"  

Maigret ja turskanpyytäjät

Georges Simenon
Maigret ja turskanpyytäjät

Otava 1974
Au rendez-vous des Terre-Neuves 1931

"Madame Maigret oli ihmeissään: kahdenkymmenen vuoden ajan he olivat aina viettäneet kesäkuussa viikon loman Elsassissa, sukulaisten luona. Nyt komisario ehdotti lähtöä meren rannalle, Fécampiin. Häntä veti sinne uteliaisuus. Troolari Océan oli palannut vastoinkäymisten pilaamalta turskanpyyntimatkalta Newfoundlandin vesiltä. Ja muutama tunti myöhemmin kapteenin ruumis löydettiin satama-altaasta. Troolarin sähköttäjä Pierre La Clinche oli pidätetty.

Maigret sai vastaansa pelkkää yrmeyttä ja vaiteliaisuutta: miehet eivät suostuneet puhumaan sen paremmin kapteenista kuin koko matkastakaan. Mutta sähköttäjän morsian, nuori Marie Léonnes, uskoi vuorenvarmasti sulhasensa syyttömyyteen ja pakotti Maigret’n kaivamaan totuuden esiin."

Useat romaanikirjailijat käyttävät sivukaupalla sanoja luodakseen haluamansa tunnelman. Simenon osaa tehdä sen muutamin koruttomin lausein sopivissa paikoissa. Tunnelma on ankea mutta ihmiskuvaus on oivallista. Maigret menee yöllä istuskelemaan satamassa olevaan laivaan ja kuvittelee mielessään tapahtumien kulkua. Tässä ei seurata johtolankoja, vaan tarkkailemalla ja jututtamalla muutamaa asiaan sekaantunutta komisario maalaa mieleensä kuvan tapahtumista. Maigret ei ole vastuussa tutkimuksista, vaan on sivustakatsojana, niin kuin muutamissa muissakin Pariisin ulkopuolelle sijoittuvissa jutuissa. Lukija saa tässä tutustua 30-luvun kalastajien elämään.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 3/1974: "Tämä Maigret -kirja edustaa vaihteeksi 30-lukua. Komisario on vienyt vaimonsa lomalle meren rannalle suostuttuaan ystävänsä pyynnöstä selvittämään turskanpyyntitroolarilla tapahtunutta kapteenin murhaa, jossa syytettynä on ystävän mielestä viaton nuori sähköttäjä. Kalastussataman ankea atmosfääri on jälleen tavoitettu aistein tunnistettavaksi tuhruisine kapakoineen, haisevine kalastusaluksineen ja torjuvine, raskasmielisine ihmisineen. Sävy on moneen muuhun Maigret -kirjaan nähden tavallista ilottomampi ja traagisempi: näissä elämänolosuhteissa ei ole yksiselitteistä, kuka on syyllinen ja kuka syytön."
  

Maigret murhaajana

Georges Simenon
Maigret murhaajana

Otava 1961
La danseuse du Gai-Moulin 1931

"Belgialaisessa Liegen kaupungissa murhataan salaperäinen ulkomaalainen mies samana iltana, jolloin hän on tullut kaupunkiin. Kahta nuorukaista epäillään murhasta. Myös Maigret toteaa todistusten verkon kiristyvän heidän ympärilleen. Mutta asiat mutkistuvat, kun paikalle ilmaantuu ranskalainen mies, jonka on todettu olleen murhan tapahtumapaikalla."

Simenon sijoittaa tarina kotikaupunkiinsa, Belgian Liegeen, jonka yöelämän hän hyvin tuntee. Paikkakunnalle ilmestyy rikas ulkomaalainen mies, joka murhataan. Hänet on nähty viimeksi Gai-Moulin yökerhossa. Jutusta syytetään kahta nuorukaista, jotka kuitenkin yrittivät vain ryöstää yökerhon kassaa. Toinen pojista on rikkaasta perheestä, hemmoteltu ja kieroon kasvanut. Hänen toverinsa taas on vaatimattomista oloista ja helposti toisen johdateltavissa. Hyvin epäilyttävä on myös tuntematon leveäharteinen mies, joka oli yökerhossa samaan aikaan. Juttua tutkii komisario Delvinge.

Kun tarina on puolessa välissä, komisario Delvinge pidättää näyttävästi leveäharteisen miehen yökerhosta. Poliisiasemalle savuttuaan tuntematon paljastaa itsensä Delvingelle: "Komisario Maigret Pariisin rikospoliisista, hän esitteli itsensä vetäen pieniä haikuja piipustaan. - No niin, rakas kollega, luulenpa, että tänä iltana olemme tehneet hyvää työtä! Ja teillä on oikein kaunis piippu."

Komisariot sopivat, että annetaan murhaajan luulla poliisin pidättäneen leveäharteisen miehen murhasta ja jutun olevan nyt selvä. Näin houkutellaan oikeat rikolliset ansaan.

Tarina ei ole kovin uskottava, koska Maigretin monimutkaiset päätelmät eivät tunnu mahdollisilta niin hatarin tiedoin. Kirja ei muutenkaan ole kovin kiinnostava. Kuitenkin poikien erilaiset persoonat ja taustat tuodaan hyvin esille.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 5/1961: "Komisario Maigret on tosiaan ihmeellinen. Hänen aika lailla löysien hypoteesien varaan nojaava ajatuksenjuoksunsa johtaa lopulta määrättyjen kommellusten jälkeen vakoilukeskuksen paljastumiseen ja sen ohessa sellaisen murhan selvittämiseen, jolla ei ole mitään tekemistä ko. vakoilutoiminnan kanssa. Kyllä lukijalla on hämmästelemistä!"
  

Maigret maalaiskapakassa

Georges Simenon
Maigret maalaiskapakassa

Otava 1968
La guinguette à deux sous 1932

"Kuolemantuomittu rikollinen paljastaa teloituspäivänsä aattona komisario Maigretille kuusi vuotta aikaisemmin tapahtuneen rikoksen, murhan, jonka jälkiä etsiessään Maigret joutuu viettämään kesäisiä viikonloppuja maalaiskapakan iloisen, juopottelevan seurueen parissa."

Rouva Maigret on matkustanut sisarensa luo Elsassiin, jossa hän viettää kuukauden joka kesä. Maigretin oli määrä käydä siellä heitä tapaamassa, mutta hetken mielijohteesta hän seuraa muuatta miestä maaseudulle. Päähänpisto tuli Boulevard Saint-Michelin varrella olevassa hattukaupassa, jossa hän kuuli mainittavan Kahden Pennin Krouvin. Siitä johtuu kirjan alkuperäinen nimi La guinguette à deux sous. Selvitettyään Kahden Pennin Krouvin tapahtumat, Maigret pääsee matkustamaan vaimonsa luo Elsassiin.

Tässä kirjassa Simenon kuvaa Maigretin tutkimuksia näin: "Hänen tilillään oli muutamia satoja tutkimuksia. Hän tiesi että melkein kaikki tapahtuvat kahtena ajanjaksona, sisältävät kaksi erilaista vaihetta. Ensiksi poliisi otti yhteyden uuteen ilmapiiriin, ihmisiin, joista hän ei edellisenä päivänä ollut edes kuullut puhuttavan, pieneen maailmaan, jota murhenäytelmä on järkyttänyt. Siihen astutaan muukalaisena, vihamiehenä. Siellä törmää vihamielisiin, viekkaisiin tai umpimielisiin olentoihin.
Maigretin mielestä se muuten oli mielenkiintoisin vaihe. Silloin nuuhkitaan. Silloin haparoidaan. Ei ole minkäänlaista tukipistettä, usein ei minkäänlaista lähtökohtaakaan. Silloin vain seurataan ihmisten puuhailua; ja jokainen heistä voi olla syyllinen tai kanssarikollinen.
Äkkiä saadaan kiinni langan päästä, ja näin alkaa toinen vaihe. Tutkimukset pääsevät vauhtiin. Hammasrattaat pyörivät. Jokainen askel, jokainen toimenpide tuo tullessaan uuden paljastuksen, ja melkein aina vauhti kiihtyy lopullista tyrmäävää paljastusta kohti."

Tarina on lyhyt, eikä mitenkään erikoinen - siis alle keskitason.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 5/1968: "Kuolemaantuomitun vähäisen vihjeen takia Maigret joutuu tutkimaan murhaa, jonka uhria ei ole olemassa – ainakaan alkuun, ei tekijääkään. Juonen kehittely sujuu niin kuin ennenkin, tyypillisessä ranskalaismiljöössä, niin tyypillisessä, että suomalaisen on vaikeata ymmärtää seuruetta, jolla on tapana kokoontua lauantaisin leikkimään vaikkapa häitä kahden pennin kapakassa Seinen rannalla maaseudulla. Seinen vaikutus pariisilaisen elämään on kuitenkin tuttua: soutelua, onkimista, oleilua rannoilla. Valitettavasti lopussa tapahtuva ratkaisu ei tuo helpotusta lukijalle, se on mahdollinen, mutta ei millään lailla paremmin perusteltu kuin muutkaan vaihtoehdot. Ne, jotka muistavat tv:ssä näkemänsä elokuvasovituksen, lukevat tämän."
  

Maigret ja varjokuva ikkunassa

Georges Simenon
Maigret ja varjokuva ikkunassa

Otava 1977
L'ombre chinoise 1932

"Astellessaan Boulevard Haussmannia alaspäin Maigret huomasi yllätyksekseen murahtavansa piippua täyttäessään: - Perhanan Couchet!
Hänellä oli se vaikutelma että hän tunsi Couchet’n sananmukaisesti läpikotaisin. Kuin vanhan toverin. Ehkäpä syynä olivat nuo kolme naista?
Sokerileipurin tytär, joka Nanterren kodissa tunsi epätoivoa siitä, ettei hänen miehensä koskaan harjoittaisi kunnon ammattia.
Sitten Dinardin nuori neito, jonka avulla Couchet sai everstin sukulaisekseen.
Sitten Nine. Tapaamiset Selectissä. Hotel Pigalle.
Ja sitten tuo kummallinen loppu. Couchet yksinään toimistossa jossa kävi mahdollisimman harvoin. Selin avonaiseen kassakaappiin, kädet pöydällä…
Kukaan ei ollut havainnut mitään. Talossa asuttiin kahdessakymmenessäkahdeksassa huoneistossa. Jollakulla oli nyt halussaan 360 000 varastettua frangia.
Ja joku oli tehnyt surmantyön."

Simenon herkuttelee erilaisilla ihmistyypeillä ja kuvaa heitä hienosti. Siinä mielessä tämä on eräs parhaita Maigret -kirjoja.
Herra Couchet oli aikoinaan tavallinen kauppamatkustaja, mutta oli nyt rikastunut. Hänet löydetään ammuttuna ja ryöstettynä työpaikaltaan. Hänen elämässään oli kolme naista, ja näitä kaikkia hän muisti testamentissaan.
"Maigret hykerteli itsekseen Tämä testamentti sai lopullisesti Couchet'n tuntumaan hänestä erittäin miellyttävältä.
-Tietenkään, jatkoi eversti, tämä testamentti ei ole vedenpitävä. Siinä on vaikka kuinka monta pätemätöntä kohtaa, ja heti hautajaisten jälkeen me vaadimme että se julistetaan pätemättömäksi. Mutta minusta on aiheellista ja kiireellistä puhua teille tästä, koska...
Ja Maigret hymyili yhä. Hän oli loistotuulella. Tänä aamuna hänestä tuntui että hän oli osallisena farssissa. Koko elämä oli yhtä ilveilyä! Couchet'n kuolema oli ilveily, ja etenkin hänen testamenttinsa!"

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 11/1977: "Pariisilaisen kerrostalon tonttialueella sijaitsevassa laboratoriossa tapahtuu ryöstömurha. Maigret kulkee talon asukkaiden ja toisaalta varakkaan murhatun johtajan lähiomaisten parissa kärsivällisesti kuunnellen ja myötäeläen enemmän papin kuin poliisin tavoin. Ihmiset ovat raadollisia ja säälittäviä, eivät tuomittavia, ahneus, kostonhimo ja pahuus syövyttävät sisältäpäin uhrinsa eikä ulkoista tuomiota enää tarvita, ja heikko ihminen vajoaa muuten. Maigret kotiutuu apeana ja päänsärkyisenä, mutta kodin tunnelma on kuin lämmin kylpy."

Maigret kotikylässään

Georges Simenon
Maigret kotikylässään

Otava 1960
L'affaire Saint-Fiacre 1932

"Komisario Maigret on saanut merkillisen viestin: hänen omassa kotikylässään tapahtuisi Vainajainpäivän ensimmäisen messun aikana rikos. Maigret matkustaa Saint-Fiacreen huomatakseen etteivät edes hänen lapsuutensa kumppanit tunne häntä: vuodet eivät ole menneet jälkiä jättämättä! Ja todellakin: viimeisen evankeliumitekstin jälkeen ei paikaltaan nousekaan Saint Fiacren kreivitär. Hän on kuollut. Juuri kreivittären linnassa Maigretin isä oli tilanhoitajana ja kaunis kreivitär nuoren Maigretin kaukainen palvonnankohde."

Varhain kylmänä talviaamuna Maigret kävelee kotikylänsä kirkkoon ehtiäkseen messuun. Läheisen linnan kreivitär menehtyy sydänkohtaukseen kesken messun, aivan kuin lappusessa oli ilmoitettu. Maigret tutustuu linnan nykyiseen tilanhoitajaan ja tämän poikaan, samoin kuin linnan asukkeihin. Myös kylän pappi ja lääkäri ovat hänen kiinnostuksensa kohteina. Komisario saa pian selville tavan, jolla sydänkohtaus aiheutettiin. Tällä kertaa Maigretin ei tarvitse itse paljastaa murhaajaa. Kreivittären poika kutsuu tapahtumiin liittyvät henkilöt makaabereille illallisille linnaan ja provosoi puheillaan murhaajan paljastamaan itsensä.

Maigret rajan pinnassa

Georges Simenon
Maigret rajan pinnassa

Otava 1971
Chez les Flamands (1932)

"Peetersit asuvat pienessä satamakaupungissa Ranskan ja Belgian rajalla. He ovat flaameja, vieraita, ja heitä pidetään ylpeinä. Peetersien pojan huhutaan olevan erään huonomaineisen tytön lapsen isä. Kun nuori äiti katoaa, paikallinen poliisikin on vakuuttunut Peetersien syyllisyydestä. Maigret'n saapuessa kaupunki vaikuttaa likaiselta ja köyhältä vihmovassa sateessa. Mutta Peetersien ikkunoista loistavat valot, ja eteisessä tulijaa tervehtii raikas mausteiden tuoksu."

Kirjaa lukiessa ei voi välttyä tunteelta, että tapahtumat ovat tuttuja monesta muustakin Maigret -tarinasta. Simenon osaa kuvata keskeiset henkilöt ja tapahtumien asetelman hyvin. Maigret ei ole virantoimituksessa, vaan on kutsuttu paikalle yksityisesti. Hän tutkii tapausta ennakkoluulottomasti, vaikka hänelle esitetään ilmeinen ratkaisu murhaan. Sitä ei kuitenkaan kyetä osoittamaan tapahtuneeksi, koska minkäänlaisia todisteita ei ole. Maigret saa syylliseltä  tunnustuksen, mutta päätyy olemaan vaiti, koska ei ole virantoimituksessa.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 4/1971: "Ranskan ja Belgian rajalla sijaitsevan satamakaupungin flaamilaisperhe pyytää komisario Maigret'n luokseen selvittämään kadonneen tytön kohtaloa, koska perhettä syytetään tytön surmaamisesta. Satamakaupungin ominainen atmosfääri on tavattu hyvin, mutta kadonneen tytön arvoituksen selvittely ja jutun ratkaisu tavallaan Maigret'n virkavelvoitteiden ja -moraalin ulkopuolella vaikuttaa melko keinotekoiselta. Uteliaisuudestako vain Maigret kaupunkiin tuli, koska jutun päätös ei mitenkään hänen tehtäviinsä kuulunut."

Sumujen satama

Georges Simenon
Sumujen satama

Otava 1953
Le port des brumes 1932

"Pariisin poliisia on jo puolisen vuotta askarruttanut salaperäinen tapaus: sekä muistinsa, että järkensä menettäneenä löydetty haavoittunut mies, joka osoittautuu tärkeän bretagnelaisen sataman päälliköksi. Komisario Maigret lähetetään saattamaan miestä kotiin. Mies myrkytetään ensimmäisenä yönä, ja tapaus osoittautuu tavallista visaisemmaksi jopa tarunomaisen maineen saavuttaneelle komisariollekin."

Maigret nuuskii tapausta satamakapakasta käsin. "Huone oli huonosti valaistu. Paksun tupakansavun lävitse tuskin näki dominon pelaajia. Tulikuumana hehkuva uuni teki ilmapiirin painostavaksi. Ulkona oli jo melkein pimeä. Sireeni ulvoi yhä ja komisarion piippu korahteli. Maigret nojautui taaksepäin tuolissaan ja yritti ajatuksissaan koota jutun irtonaiset osaset yhdeksi kokonaisuudeksi."

Ilma on sumuinen ja sateinen, illat ovat pimeitä ja Maigret hiiviskelee pilkkopimeässä jopa yöllä. Paikallinen viranomainen, määri, on ylimielinen, eikä Maigret saa häneltä apua. Sataman väki ei suostu puhumaan mitään, mutta sivullisilta saatujen tiedonmurusten ja itsepintaisuutensa avulla hän pääsee selville tapahtumien kulusta. Avukseen hän on joutunut kutsumaan etsivä Lucasin. Tämä joutuu seisomaan tuntikausia kiviaidalla tirkistellen epäiltyjen ikkunasta tapahtumia ja selostaen niitä alhaalla odottavalle Maigretille.

Simenon onnistuu kuvaamaan elävästi sumuista satamamiljöötä ja sen ihmisiä. Tämä onkin keskitasoa parempi Maigret - kirja.  

Maigret vastatuulessa

Georges Simenon
Maigret vastatuulessa

Otava 1961
Le fou de Bergerac 1932

"Maigret on päättänyt lomailla maaseudulla. Makuuvaunutoverikseen hän saa merkillisen miehen, joka kesken matkan hyppää junasta. Utelias komisario syöksyy perään - ja saa kuulan olkapäähänsä. Bergeracissa, pienessä maaseutukaupungissa, hän sairasvuoteeltaan yrittää selvittää mystisen miehen arvoitusta. Mutta paikkakuntalaiset eivät ole erityisen ihastuneita hänen tutkimuksiinsa. Ilmapiiri on jännittynyt, komisariota hoitava lääkäri vaikuttaa hermostuneelta, ja palvelustyttö Rosalie näkee omituisia unia."

Maigret toipuu ampumisesta pienen hotellin huoneessa ja rouva Maigret matkustaa hänen seurakseen. Paikkakunnan oma virkavalta keksii kummallisia selityksiä ampumiseen ja tästä syystä Maigret päättää selvittää jutun itse. Koska hän ei pääse liikkumaan, hän lähettää rouvansa nuuskimaan asianomaisten elinpiiriä. Hän yrittää luoda silmiensä eteen heidän kotinsa ja kyselee muutamilla sähkösanomilla Pariisin poliisista heidän taustatietojaan. Sängyssä maatessaan hän näkee ikkunasta toriaukion ja katselee paikkakuntalaisten touhuja. Tarinaan antaa mukavan sävyn se, että komisario tutkii juttua vaimonsa kanssa yhdessä.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 2/1962: "Maigret joutuu lomamatkallaan pikkukaupunkiin ja keskelle yleistä paniikkia synnyttänyttä rikossarjaa. Komisario haavoittuu yhteenotossaan salaperäisen rikollisen kanssa ja johtaa sitten rikosten selvittämistä vuodepotilaana lähinnä vaimonsa ja eläkkeellä olevan poliisimiehen avustamana. Jutussa on tavallista enemmän kummallisuuksia, mutta Maigret'n tehokas, jääräpäinen työskentelytapa herättää jälleen ihailua."
  

Murha Rivieralla

Georges Simenon
Murha Rivieralla

Otava 1953
Liberty Bar 1932

Tämä on Simenonin seitsemästoista Maigret -romaani. Maigret saa niukkasanaisen toimeksiannon: "Muuan Brown niminen mies on murhattu Cap d'Antibesissa. Sanomalehdet pitivät siitä suurta melua. Olisi hyvä, jos juorut ja turhat puheet saataisiin vaikenemaan. Brown teki sodan aikana palveluksia tiedusteluosastolle."

Antibesissa on vastassa paikallinen etsivä Boutigues. "Boutigues! Nimikin jo kuulosti farssilta" Maigret ei välitä hänen avustaan, vaan liikkuu omin päin linja-autolla Antibesin ja Cannesin välillä tutustuen kuolleen miehen elinpiiriin. "Hän rakenteli jo maailmaa, jonka keskipisteenä olivat Brown ja hänen kaksi naistaan. Se maailma oli tahmea auringosta, mimosan ja hunajaisten kukkien tuoksuista, juopuneista kärpäsistä ja pehmeällä asfaltilla liukuvista autoista."

Australialainen William Brown oli asunut kahden naisen, äidin ja tyttären kanssa huvilassa, mutta katosi kerran kuussa omille teilleen muutamaksi päiväksi tai viikoksi. Maigret kävelee pitkin ja poikin Cannesia ja löytää lopulta paikan, jossa Brown oli viettänyt nuo kuukausittaiset lomapäivänsä. Se oli pieni ja kitulias Liberty Bar, jonka takahuoneessa saattoi emännän tutut istua iltaa. Siellä oli Brown viihtynyt vanhan ja lihavan Jajan sekä nuoren Sylvien kanssa. "Williamin hahmo oli tullut elävämmäksi!"

Maigret selvittää tapahtumien kulun, mutta pitäen mielessään toimeksiannon, hän kertoo etsivä Boutiguelle: "Selvä juttu! William Brownin tappoi tuntematon pahantekijä, joka aikoi ryöstää hänen lompakkonsa."  

Maigret kanavasululla

Georges Simenon
Maigret kanavasululla

Otava 1971
L'écluse no. 1 1933

”Maigret’n osalta juttu alkoi kaksi päivää sen jälkeen kun laivanvarustaja Ducrot oli ongittu kuiville epäonnistuneen hukuttamisyrityksen jälkeen. Laskeutuessaan 13. linjan raitiovaunusta Charentonin katukahviloiden kohdalla Maigret tunsi tapahtumapaikan ja tapauksen vasta teoriassa. Kartan mukaan kaikki oli yksinkertaista: kanava ja sulkuportti oikealla, Cassinin lotja ankkurissa purkauslaiturin vieressä, vasemmalla kaksi katukahvilaa, korkea talo ja kadun päässä pieni tanssipaikka. Sellaiselta se näytti ilman perspektiiviä, ilman taustanäkymiä, ilman elämää. Maiseman sielu oli toisaalla. Se istui nojatuolissa tohvelit jalassa, yöpuku vanhan pikkutakin alla. Sillä oli läpitunkeva katse ja hyökkäävä äänensävy. Heti tavattuaan nuo kaksi miestä, kaksi voimahahmoa – Maigret ja Chartonin itsevaltias keisari Ducrot, tunnistivat silmillään toisilleen totuuden. Ja ”Maigret oli hiljaisessa mielessään iloinen, että ensimmäisen kerran aikoihin oli joutunut tekemisiin ihmisen kanssa johon totisesti kannatti tutustua”

Maigret on viimeistä viikkoa töissä ennen eläkkeelle siirtymistään. Seuraavassa kirjassa hän on jo eläkkeellä. Simenon ilmeisesti ajatteli lopettaa Maigret -sarjansa jo näihin kirjoihin. Kuuden vuoden tauon jälkeen hän kuitenkin jatkoi sarjaa niin, että komisario oli taas hieman nuorempi ja täydessä työn touhussa.

Charentonin alue sijaitsee Pariisin keskustan välittömässä läheisyydessä Seinen ja Marnen haarassa. Tarinan päähenkilö, köyhistä oloista lähtöisin oleva laivanvarustaja kuvataan vastenmieliseksi ja tämä lyö leimansa koko kertomukseen. Maigret liikuskelee vähäpuheisena murhayrityksen ja parin onnistuneen murhan tutkimuksissa. Tarina ei ole kiinnostava ja päähenkilön käytös tekee kirjasta perin ikävän.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 7-8/1971: "Tällä kertaa Maigret on tavallista enemmän vain sivulta seuraajan ja myötäeläjän osassa, sillä varsinaisena "katseenvangitsijana" on ihmisenä monimutkainen ja värikäs laivanvarustaja, voimahahmo sekä hyvässä että pahassa. Pääpaino on itse uransa luoneen voimaihmisen laadussa ja traagisissa perhesuhteissa, ja rikos on kuvauksellisesti toissijainen ja luonnollinen seuraamus miehen olosuhteista. Miljöökuvaus on jälleen niin elävää, että sataman ja kanavan sumun ja veden lemun miltei tuntee sieraimissaan."

Maigret ja sukulaispoika

Georges Simenon
Maigret ja sukulaispoika

Otava 1957
Maigret 1934

Tämä kirja sijoittuu kirjoitusjärjestyksessä Simenonin Maigret-kirjojen alkupuolelle, mutta Maigret on tässä jo eläkkeellä. Myöhemmissä tarinoissa hän on taas vuosia nuorempana edelleen komisariona Pariisin rikospoliisissa. Hänen sukulaispoikansa on nyt Pariisin poliisin palveluksessa ja tulee eräänä yönä hädissään Maigretia tapaamaan tämän maaseudulla olevaan eläkepäivien asuntoon. Poika on tyrinyt erään murhatapauksen tutkimuksen ottamalla murha-aseen käteensä ja lähtemällä pakoon tapahtumapaikalta. Maigret lähtee pojan kanssa Pariisiin ja kehottaa poikaa kertomaan kaiken esimiehilleen totuuden mukaisesti. Poika pidätetään epäiltynä murhasta, mutta Maigret tutkii tapausta omin päin.

Käy ilmi, että ovela rikollinen joukkioineen on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja tehnyt kokemattomasta poliisimiehestä syntipukin järjestämällä sopivasti silminnäkijän todistamaan tätä vastaan. Maigret ei voi viedä epäiltyjä poliisikamarille pitkään ja painostavaan kuulusteluun kuten virassa ollessaan. Hän etsiytyy kuitenkin näiden kantakapakkaan ja tuijottaa itsepintaisesti heitä lannistaen heidän itseluottamuksensa. Hän lähtee seuraamaan sitä, joka vaikutti joukkion heikoimmalta lenkiltä. Öisillä kaduilla tapahtuva varjostus päätyy rikollisten yritykseen ajaa Maigretin ylitse autolla. Uhriksi joutuu kuitenkin heidän rikostoverinsa, joka loukkaantuu. Tämä ei kuitenkaan suostu todistamaan kavereitansa vastaan. Kokematon tutkintotuomari on aivan voimaton rikollisten kieltäessä kaiken. Maigret saa hieman apua entisiltä työtovereiltaan ja virittää konnalle ansan. 


Maigretin sukulaispoika palaa kotiseudulleen ja Maigret itse jatkaa leppoisaa oleiluaan vaimonsa kanssa maaseudulla.
Ikävänä piirteenä tässä keskitason Maigret -tarinassa on päähenkilön yletön ryypiskely. Sama pätee tietysti moniin muihinkin Maigret - tarinoihin.
  

Tuomarin talo

Georges Simenon
Tuomarin talo

Otava 1993
La maison du juge 1940

"Maigret on lähetetty syrjäisen Guconin keskuspoliisin palvelukseen – lähinnä tappamaan aikaa Café Français’n biljardipöydän ääressä.
Pian Maigret saa biljardilyöntejä kiinnostavampaa pohdittavaa. Pieni kurttuinen eukko kertoo miehensä nähneen naapurin talossa ruumiin. Naapuri on entinen Versailles’n rauhantuomari, joka asuu kauniin ja kiusallisen estottoman 23-vuotiaan tyttärensä kanssa.
Maiget’n tutkimukset tuomarin talossa paljastavat myös toisen, ajan hiekkaan haudatun rikoksen…"

"Hän ei ollut valittanut kenellekään. Ei edes rouva Maigret tiennyt, miksi hän oli joutunut epäsuosioon ja saanut nimityksen keskuspoliisin komisarioksi Luçoniin." Pariisilaiskomisariolla ei ole paljoakaan tehtäviä uudessa paikassaan. "Hän ajatteli rikospoliisin ja tuvallisuuspoliisin äskeistä sulautumista ja eräitä kahnauksia jotka...Luçon! Hänet oli komennettu Luçoniin jossa..."

Sitten eräs nainen tulee rannikolta ja kertoo nähneensä ruumiin erään tuomarin talossa. Maigret lähtee hänen kanssaan Aiguilloniin ja pääsee taas keskelle kaipaamaansa toimintaa.

"Maigretilla oli kasvoillaan hänen härkäpäisin ja ärein ilmeensä, mutta tosiasiassa hän kieriskeli lähes nautinnollisesti tässä jutussa, joka hänen karkotuspaikassaan Luçonissa tuli hänelle kuin taivaan lahja. Hän oli kuin hylje, joka sirkuksissa temppuiltuaan, oli palannut jäämeren hyisiin vesiin! Milloin hän oli viimeksi saanut tulla vieraaseen taloon kuten äsken, nuuskia, astella edestakaisin massiivisena ja kärsivällisenä, kunnes ihmisten ja esineiden sieluissa ei enää olisi hänelle mitään salaisuuksia?"

Aiguillonilaisten simpukanviljelijöiden sekä Versaillesista muuttaneen tuomarin perheen välisiä suhteita selvitellessään Maigret on karkotuksestaan huolimatta taas omassa elementissään. Simenon kirjoitti kuuden vuoden tauon jälkeen taas melko mukavan Maigret -tarinan.

Maigret ja hotellin kahvinkeittäjä

Georges Simenon
Maigret ja hotellin kahvinkeittäjä

Otava 1959
Les caves du Majestic 1942
 

Hotelli Majesticin kahvinkeittäjä, Prosper Donge tuli eräänä aamuna tavalliseen tapaan työhönsä. "Miksi Prosper Donge tuli avanneeksi kaapin numero 89, jolla ei ollut omistajaa ja joka ei ollut lukossa? - Minä vain tulin avanneeksi sen, kun se oli raollaan. En ajatellut mitään.
Mutta siinä kaapissa oli ruumis, joka oli työnnetty sinne pystyasennossa ja lyyhistynyt kokoon. Uhri oli nainen, nuorehko: kolmissakymmenissä, hyvin vaalea."

Maigret tulee tutkimaan tapausta ja uhri osoittautuu erään rikkaan amerikkalaisen hotellivieraan, herra Clarkin vaimoksi. Tapansa mukaan Maigret penkoo tapahtumiin liittyvien henkilöiden taustoja. Tutkintotuomari määrää kuitenkin ruumiin löytäneen Dongen pidätettäväksi ja pitää juttua melkein ratkaistuna. Hän antaa Maigretille ohjeita:

"- Luulen, että olisi paras teidän jättää se silleen. Tarkoitan sikäli kun herra Clark ja hänen palveluskuntansa on kysymyksessä.
Maigretin huulilla välkkyi hienoinen hymy.
- Mister Clark tuli käymään luonani iltapäivällä opettajattaren kanssa. Mies on aika huomattava henkilö. Ennen hänen käyntiään minulle soitettiin Yhdysvaltain lähetystöstä ja suositeltiin häntä joka suhteessa. Tehän ymmärrätte? Sen vuoksi on syytä välttää selkkauksia."

Maigret kuitenkin jatkaa tutkimuksia ja saa amerikkalaiselta turpiinsa. "Minä koputin kohteliaasti ovelle ja tiedustelin niin kohteliaasti kuin mahdollista kunnioitettavalta henkilöltä, joka oli sisällä, voisinko tavata herra Clarkia. Sen jälkeen minä menin alas tanssisaliin juodakseni lasin olutta. Silloin tämä herra, joka on itse paikalla, katsoi sopivaksi iskeä minua nyrkillä leukaan."

Maigret on oikeilla jäljillä etsiessään murhan syytä asianomaisten menneisyydestä. Hän viettää myös paljon aikaa katselemalla hotellin keittiöväen kiireisiä puuhia. Lopulta hän pidättää erään hotellin työntekijöistä ja kuulustelee häntä toimistossaan. Maigret -jutuissa on väkivalta poliisitutkinnassa harvinaista. Maigret jo sai herra Clarkin nyrkistä ja nyt kuulusteltava saa kokea saman.

Yllä olevaa kohtausta lukuun ottamatta tarina noudattaa tavanomaista Maigret -kirjojen kaavaa. Ja hyvä niin, kyseessä on hyvää keskitasoa oleva Maigret - tarina.

Maigret'n tyttöystävä

Georges Simenon
Maigret'n tyttöystävä

Otava 1960
Cécile est morte 1942

"Kenties siksi, että Cecilé ei ollut niitä tyttöjä joita miehet kääntyvät kadulla katsomaan, toiset sanoivat häntä Maigret’n ystävättäreksi. Cecilé oli tosiaan käynyt viime aikoina ihmeellisen usein Maigret’n luona rikospoliisissa, ja aina hänellä oli samanlaista kerrottavaa.
Sinä aamuna kun Cecilé tulii viimeisen kerran, hänen asiansa oli toinen. Mutta Maigret unohti hänen olemassaolonsa – unohti ja katui myöhemmin katkerasti, kun Cecilé löydettiin kuolleena, rikospoliisin omista suojista."

Muuan Cécile vieraili usein rikospoliisissa Quai des Orfèvresillä ja pyrki Maigretin puheille. Kukaan muu ei hänelle kelvannut. Hän saattoi istua tuntikaupalla ikkunallisessa odotushuoneessa, odottaen Maigretia. Hän väitti, että joku kävi öisin hänen ja tätinsä huoneistossa, koska tavaroita oli siirrelty yön aikana. Mitään ei kuitenkaan ollut kadonnut. Rikospoliisissa puhuttiin jo, että Cécile oli ihastunut Maigretiin ja laskettiin leikkiä Maigretin tyttöystävästä.
Erään kerran Cécile joutui odottamaan tavallista kauemmin ja kun Maigret lopulta olisi ottanut hänet vastaan, tämä olikin kadonnut. Maigret lähtee käymään tytön kotona ja löytää tämän tädin kuristettuna. Iltapäivällä löydetään Cécile rikospoliisin siivouskomerosta kuristettuna.
Niinpä Maigret tapansa mukaan tutustuu itse murhenäytelmän olosuhteisiin ja siihen liittyviin ihmisiin. Eräs tietolähde on Cécilen talon portinvartija, jolla oli lisänimi "rouva Kaikella kunnioituksella."

"Portinvartijan koppi, jossa hän istui natisevassa korituolissa, oli tuskin kaksi ja puoli kertaa kolme metriä. Huone oli matala, ja verhoton lasiruutuinen ovi avautui pimeään porraskäytävään. Vuode ja siinä punapäällyksinen untuvapeite. Pöydällä porsaansorkan liimaiset jäännökset, leivänmuruja ruskealla vahakankaalla, veitsi, ja sinertävää viiniä lasin pohjassa. Pimeällä tuolilla istui rouva Kaikella kunnioituksella ja puhui. Paha niskareumatismi painoi hänen poskensa melkein kiinni olkapäähän, kaula oli kiedottuna lämpimään pumpuliin, jonka ruma ja tympeä vaaleanpunainen väri erottui jyrkästi hänen mustaa huiviaan vasten."

"Maigret tiesi kokemuksesta, että ihminen sopeutuu minkälaiseen pesään tahansa, kunhan vain saa täyttää sen omalla lämmöllään, omalla tuoksullaan, omilla tottumuksillaan."

Kun syyllinen löytyy, Maigret tietää jo teon taustalla olevan tilanteen. "Hän oli kuin lammas. Vuosikausia hän oli alistunut osaansa itsekään sitä edes huomaamatta, nöyryys oli hänelle niin luontaista. Ei ollut tarvittu tämän enempää, se että hän näki nämä setelipinot ja sai varmuuden siitä, että hänen tätinsä oli pettänyt häntä, käyttänyt häntä hyväkseen."

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 10/1960: "Keskinkertaisesti kiinnostava, aitopariisilainen murhajuttu, jonka komisario Maigret selvittää tunnetulla taidollaan. Parasta siinä on mielestäni pariisilainen paikallistuoksu ja Simenonin varma kertojanote. Juoni on tällä kerralla punottu melkoisen taitavasti."
 

Maigret ja selvänäkijä

Georges Simenon
Maigret ja selvänäkijä

Otava 1981
Signé Picpus 1944

"Huomenna, kello viisi iltapäivällä minä tapan selvännäkijän. Ja allekirjoituksena: Picpus. Siinä koko viesti ja johtolanka.
Kysymyksessä saattoi tietenkin olla huono pila! Poliisin tiedossa olevia selvännäkijöitä pidetään kuitenkin silmällä, mutta kaikkiahan poliisi ei voi tuntea.
Ja niin kahdeksan minuuttia yli viisi soi puhelin:
- Ihanko totta?... Rue Caulaincourt, 67 bis, niinkö?... Joku madamoiselle Jeanne?... Ja selvänäkijä?...
On helteinen elokuu Pariisissa. Mutta kaikki eivät ole maalla. Eivätkä edes vilpoisessa kesäasussa. Miksi entinen laivalääkäri Le Cloaguen kulkee päivästä toiseen paksussa, pitkässä vihreässä päällystakissa?
Tällä kertaa Maigret selvittää rikosjutun, jossa palaset eivät tahdo asettua kohdilleen. Mutta asialla ovatkin roistot, jotka ovat rehellistä murhaajaa pahempia."

Tämä on 73. lukemani Maigret -tarina, ja nyt olen kaikki suomennetut pariisilaiskomisariosta kertovat kirjat lukenut. Käsillä oleva kirja ei kuulu sarjan parhaimmistoon, mutta ei se ole huonoinkaan. Muutamat henkilöt ovat mielenkiintoisia ja oudosti käyttäytyvän, vaiteliaan laivalääkärin arvoitus pitää lukijan jännityksessä. Tapansa mukaan Simenon silloin tällöin kuvaa tunnelmaa muutamin lausein:
"Kreivittären salongista lähtivät viimeiset pelaajat vasta kello viiden tienoissa aamulla, kun olivat ensin haukanneet pientä suolapalaa. Painokoneet sylkivät ulos päivän sanomalehtiä. Metrojen portit avattiin, kaasu syttyi kahvinkeittimen alla ja kahviloiden tiskit olivat tuokiossa kukkuroillaan kuumia sarvia.
Torrence, joka oli vielä unenpöpperössä, tähyili pitkin boulevard des Batignollesia, sillä hän oli tulossa jatkamaan päivystystä."

Tutkintotuomarilla ja komisariolla on tavanomaiset erimielisyytensä. Lopulta pitkä ja visainen juttu ratkeaa ja sinä päivänä Maigret ehtii kotiinsa myöhemmin kuin on rouvalleen luvannut:
"No, vihdoin...! Siinähän sinä olet, Maigret...! Minä jo ajattelin... Minä laitoin vasikankääryleitä niin kuin pyysit puhelimessa...
Mutta komisario kiskoo jo eteisessä yltään takin, solmion, irtokauluksen ja sopertaa:
- Nukkumaan...
- Häh...? Etkö sinä syökään...? Sinä...
Maigret ei kuuntele. Hän työntyy suoraan makuuhuoneeseen ja huokaa riisuutuessaan:
- Liian typeriä...! Käsitätkö, ihmiset ovat liian typeriä...
Maigret pyöriskelee niin että vuoteen jouset natisevat, hakee tyynystä korvalleen sopivaa syvennystä ja mutisee puoliunessa:
- Mutta jos ne eivät olisi niin typeriä, ei poliisiakaan tarvittaisi."

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 5/1981: "Ennalta ilmoitettu ja myös tunnilleen toteutuva selvänäkijättären murha käynnistää Maigret'n joukkoineen niin vauhdikkaaseen toimintaan yhä monimutkaisemmaksi käyvän rikosvyyhden selvittämiseksi, että Maigret-kirjoille ominainen atmosfäärin tunnustelu jää lähes toissijaiseksi. Vähäväkiset poloiset saavat Simenonin silmissä armon ja ahneet, kovasydämiset riistäjät tuomion, kuten Maigret-moraliteeteissa enimmäkseen. Merkillisellä taituruudella vain tämäkin sangen monimutkainen mosaiikkikuvio täyttyy osastensa näennäisestä yhteenkuuluvuuden puutteesta huolimatta."

Maigret ja tarkastaja

Georges Simenon
Maigret ja tarkastaja

Otava 1989
L'Inspector Cadavre 1944

”Maigret matkustaa pieneen Saint Aubinin kylään tutkintotuomarin pyynnöstä. Tämän lankoa Etienne Naudia syytetään lähes avoimesti erään Albert Retailleaun oudosta kuolemasta. Huhut ja nimettömät kirjeet kiertävät. Ja tiettävästi Naudin tytär Genevieve on seurustellut Albertin kanssa. Junassa Maigret äkkää Justin Cavren, ”raadontarkastajan” liikanimellä tunnetun miehen, joka joutui hämärien raha-asioitten vuoksi eroamaan poliisista ja perusti etsivätoimiston. Cavre ei ole tuntevinaan Maigret’tä, vaikka he jäävät samalla asemalla pois. Komeassa maalaiskartanossa ja sateisessa kylässä Maigret alkaa hahmottaa kuviota Albertin kuoleman takaa.”

Simenon osaa Graham Greenen tavoin kuvata mestarillisesti sateista, apeaa ja nuhjuista miljöötä. Heti kirjan alussa, Maigretin junan saapuessa pienelle asemalle on tunnelma muutamin lausein kuvattu. Maigret murjottaa jurona lisäten ilmapiirin lohduttomuutta. Tämä komisarion asenne onkin liikaa Naudin perheelle ja lopulta totuus tapahtumien kulusta purskahtaa esille pakahduttavien tunteiden pakottamana lähes itsestään.

Vähistä aineksista on saatu aikaan kiinnostava tarina, joka ei kuitenkaan miellytä, ellei lukijan mielentila ole otollinen tällaiseen tunnelmaan.

Maigret New Yorkissa

Georges Simenon
Maigret New Yorkissa

Otava 1954
Maigret à New York 1946

Pariisissa opiskeleva rikkaan amerikkalaisen liikemiehen poika tulee tapaamaan eläkkeelle jäänyttä Maigretia. Tämä pyytää eläkeläiskomisariota lähtemään New Yorkiin, koska hänen siellä asuva isänsä Joachim Maura käyttäytyy oudosti ja tuntuu kuin tätä uhkaisi jokin vaara.
Yhdeksän päivän kuluttua Maigret asettuu hienoon newyorkilaishotelliin ja pyytää päästä Mauran puheille. Tämän sihteeri kuitenkin torjuu kaikki vierailut. Kuin vahingossa Maigret kuitenkin tapaa Mauran, mutta tämä ei ole kiinnostunut kuulemaan pojastaan, eikä suostu puhelemaan Maigretin kanssa. Sihteeri toivottaa Maigretille hyvää matkan takaisin Eurooppaan.

Maigret tuntee olevansa nöyryytetty ja muuttaa halvempaan ja kotoisempaan hotelliin aloittaakseen asian penkomisen omin päin. Hänellä on tuttu liittovaltion poliisimies kapteeni O'Hara, jonka avustuksella hän penkoo Mauran menneisyyttä. Maigret haastattelee henkilöitä, jotka tunsivat Mauran niiltä ajoilta, jolloin tämä oli juuri tullut siirtolaisena Amerikkaan. Eräs näistä murhataan, ennen kuin komisario ehtii häntä haastatella. Menneisyyden kautta Maigret ymmärtää mikä on tilanne nyt ja jättää lopullisen selvittelyn paikalliselle poliisille.

"Neljä päivää myöhemmin Maigret kuuli merellä radiosta, että neljä vaarallista gangsteria, joista kaksi oli sisilialaista, oli pidätetty Angelinon ja Parsonin murhista syytettynä."
Tarina poikkeaa ulkoisilta puitteiltaan tavanomaisista pariisilaistarinoista, mutta Maigretin metodi pysyy samana. Tämä kirja ei kuitenkaan yllä Maigret - tarinoiden keskitasolle.

Kirja on kirjoitettu Simenonin asuessa Yhdysvalloissa. Siellä ollessaan (1945 - 1955) hän kirjoitti myös toisen Yhdysvaltoihin sijoittuvan tarinan, Maigret syrjästäkatsojana. Nämä eivät ole oikein mistään kotoisin. Samana ajanjaksona hän kirjoitti useita Pariisiin sijoittuvia tarinoita ja onnistui niissä usein hyvin.

Maigret viettää lomaa

Georges Simeon
Maigret viettää lomaa

Otava 1953
Les vacances de Maigret 1947

"Komisario Maigret on juuri saapunut pieneen ranskalaiseen kylpyläkaupunkiin viettääkseen siellä vaimonsa kanssa pari rauhallista lomaviikkoa, kun rouva Maigret äkkiä sairastuu ja joutuu paikallisen luostarin sairaalaan. Vierastunnilla pieni hoitajatarnunna pyytää epätoivoissaan apua kuuluisalta poliisimieheltä kuultuaan erään potilaan, auto-onnettomuudessa loukkaantuneen rikkaan tytön, ennen kuolemaansa lausuneen merkillisiä sanoja. Maigret ei haluaisi sotkeutua asiaan, olihan tyttö kaupungin hienostolääkärin käly, mutta varsin pian hän kuitenkin on salaperäisten tapahtumien pyörteessä."

Komisario Maigret on vaimonsa kanssa lomalla Ranskan rannikolla pienessä Sables d'Olonnen kaupungissa. Madame Maigret joutuu siellä kiireelliseen leikkaukseen ja on toipilaana nunnien ylläpitämässä sairaalassa. Komisario käy päivittäin katsomassa vaimoaan. Isossa makuusalissa oli kuitenkin vaikea seurustella, varsinkin kun viereisellä potilaspaikalla oli äkäinen ikäneito. "Hän istui täällä tasan puoli tuntia. Hän ei keksinyt mitään puhumista. Äkäisen ikäneidon läsnäolo esti häntä avaamasta suutaan. Sitä paitsi: mistä hän tavallisissa oloissa jutteli vaimolleen, heidän ollessaan kahden? Tänään hän tuli kysyneeksi sitä itseltään. Ja hänen oli vastattava: ei mistään. Mistä sitten johtui, että hän kuitenkin kaiket päivät niin suunnattomasti ikävöi vaimoaan?"

Erään vierailun jälkeen hän löytää taskustaan paperilappusen. "Olkaa armelias ja käykää katsomassa sairasta naista huoneessa numero 15." Viestin oli ilmeisesti joku nunna sujauttanut hänen taskuunsa. Komisarion miettiessä miten suhtautua lappuseen, nainen kuolee.

Maigretin lomapäivät kuluvat verkalleen. "Aurinkoa oli liikaa sekä rannalla että kaupungissa. Kuumimpina hetkinä ilma aivan sananmukaisesti värisi lämmöstä, ja jos äkkiä astui valosta varjoon, eivät silmät vähään aikaan pystyneet näkemään muuta kuin punaista. Kaikki olevat ystävällisiä, kaikki hymyilivät. Vain hänen oma mielialansa laski laskemistaan. Kunnollinen kaatosade tai reipas sanasota oikein kiukkuisen henkilön kanssa olisi piristänyt häntä."

Tämä on niitä Maigret - tarinoita, joissa paikallinen poliisi hoitaa viralliset tutkimukset ja Maigret nuuskii asioita pelkästä mielenkiinnosta. Tällä kertaa hänen mielenkiintonsa kohdistuu lääkäriin, joka mustasukkaisesti vartioi vaimoaan ja pitää hänet neljän seinän sisällä. Tarina on kohtalaisen mielenkiintoinen - ainoastaan Maigretin yletön ryyppääminen vähentää lukunautintoa. Niin kuin useimmissa muissakin Simenonin kirjoissa.
  

Maigret ja hänen vainajansa

Georges Simenon
Maigret ja hänen vainajansa

Otava 1954
Maigret et son mort 1948

Tarina alkaa kahvila Aux Caves de Beaujolaisista tulleesta hätäisestä puhelusta. "Yksi miehistä on kintereilläni... Hän on pieni tumma... Sillä heitä on useita vuorottelemassa... He vaanivat vain tilaisuutta tappaakseen minut..."

Maigret lähettää Janvierin kyseiseen kahvilaan, mutta kiireinen mies on jo kadonnut varjostaja perässään. Mies soittaa uusia puheluita, mutta joutuu aina lähtemään pakosalle. Maigret ei onnistu tavoittamaan miestä ja lopulta he saavat viestin: Place de la Concordelta on löydetty kuollut mies. Mies osoittautuu pienen kahvilan isännäksi ja kahvila on nyt autiona. Maigret asettaa sinne erään miehistään kahvilan pitäjäksi vaimoineen. Maigret oleskelee siellä myös ja nauttii erikoislaatuisesta operaatiosta. Ansa laukeaa, kun eräs varovainen ja pälyilevä asiakas saapuu. Maigret ja Lucas seuraavat häntä ja pääsevät slovakialaisen rikollisjoukon jäljille. Heidän majapaikastaan, halvasta ja likaisesta hotellista löytyy synnyttämäisillään oleva nainen, joka ei suostu puhumaan sanaakaan. Juttu näyttää liittyvän laajempaan ryöstösarjaan ja Maigret työskentelee yhdessä valtakunnanpoliisin komisario Colombanin kanssa.

Tämä keskitasoa parempi Maigret -romaani sisältää tuttuja elementtejä: Maigret on kuumeessa, hän valvoo liikaa ja osallistuu henkilökohtaisesti kenttätutkimuksiin. Tällä kertaa suoritetaan hänen johdollaan yöllinen ratsia.

Komisario Maigret'n ensimmäinen juttu

Maigret (Jean Gabin)
Georges Simenon
Komisario Maigret'n ensimmäinen juttu

Otava 1953
La première enquête de Maigret 1948

"Eletään kevättä 1913. Jules Maigret on kaksikymmentäkuusivuotias ja uunituore aviomies. Poliisilaitoksen palveluksessa hän on ollut neljä vuotta, viimeisen vajaan vuoden Saint-Georgesin poliisiasemalla. On huhtikuun 16. päivän vastainen yö: tasan puoli kaksi alkaa Maigret'n uran ensimmäinen tulikoe. Pariisin hienostokaupunginosassa on tapahtunut omituinen välikohtaus. Maigret lähtee paikalle ja joutuu mukaan Pariisin rikkaimpiin kuuluvan perheen salaisuuteen. Mikään tässä jutussa ei suju vaivattomasti, mutta Maigret oppii koko joukon sekä elämästä että poliisin toiminnasta."

Tämä on 28. Maigret - kirja, mutta tarinassa palataan aivan Maigretin uran alkuun, vuoteen 1913. Kirjassa kuvataan mielenkiintoisesti viime vuosisadan alun tapoja ja miljöötä. "Maigretilla oli tänä iltana shaketti yllään. Muuan virkatiedotus oli muutamia päiviä aikaisemmin määrännyt, että kaikkien komisarionapulaisen oli kuningasvierailun johdosta pukeuduttava juhlapukuun, koska he saattoivat milloin tahansa joutua tekemisiin virallisten henkilöiden kanssa."

"Kello yhdeltätoista alkoi kuski valjastaa raudikkoa umpivaunujen eteen." Herrasväellä oli omat vaunut mutta myös automobiileja liikkui kaduilla. Hienostoväki pitää pöyristyttävänä kun Maigret, pahainen komisarionapulainen, rohkenee soittaa heidän ovikelloaan ja tiedustella heiltä syytä talosta kuuluneeseen laukaukseen. Maigretia nöyryytetään niin herrasväen, kuin myös esimiestensä taholta. Kun huomataan, että Maigretin väitteissä on perää, otetaan juttu häneltä pois ja hienostoperheen tragedia hoidetaan vähin äänin ilman skandaalia.
  

Ystäväni Maigret

Georges Simenon
Ystäväni Maigret 

Otava 1956
Mon ami Maigret 1949

"Pienellä paratiisia muistuttavalla kalastajasaarella Välimeressä Ranskan rannikon tuntumassa murhataan yksikseen elelevä, vähään aineelliseen hyvään tyytyvä mies. Miksi? Vanhan kirjeen vuoksi Maigret joutuu tutkimaan tapausta ja matkustamaan saarelle. Pariisissa on satanut pitkään eikä Maigretilla ole mitään matkaa vastaan. Kiusallista jossain määrin on se että hänen on otettava mukaansa tarkastaja Pyke, joka on tullut Scotland Yardista opiskelemaan kuulun virkaveljensä tutkimusmetodeja. Niitähän Maigretilla varsinaisesti ei ole. Ja vaikka olisikin, niistä tuskin olisi hyötyä saarella. Sitä paitsi juttu paljastuu pian odotettua paljon mutkikkaammaksi."

Simenon kirjoitti tämän kirjan asuessaan Arizonassa, mutta osaa mainiosti kuvata Toulonin edustalla olevan saaren ilmapiiriä. Maigret olisi halunnut tutkia tapausta omalla tavallaan: istua tapahtumiin liittyvien henkilöiden kanssa kahviloissa, maleksia satamassa ja nuuskia rikoksen tapahtumapaikalla. Paikallinen poliisi, tarkastaja Lechat ja Maigretin vieras, Scotland Yardin tarkastaja Pyke kuitenkin odottivat hieman tarmokkaampaa asennetta.

"Aiotteko suorittaa kuulustelun määrinvirastossa? kysyi pikku Lechat, joka ei näyttänyt lainkaan menettäneen virkeyttään.
Maigret oli vähällä kysyä: Mitkä kuulustelut?
Mutta hän ei saanut unohtaa Mr Pykeä, joka juuri nieli marcinsa melkein irvistämättä.
- Määrinvirastossa kai...
Mieluummin hän olisi mennyt ottamaan pienet päiväunet."

Aidontuntuisen tunnelman ja hyvin kuvattujen henkilöiden puolesta tämä kirja on mukava, mutta juoni ja rikostutkinta jäävät vaatimattomiksi. Kirjaan sisältyy myös hieno kuvaus Maigretin unettomasta yöstä saaren majatalossa.  

Maigret syrjästäkatsojana

Georges Simenon
Maigret syrjästäkatsojana

Otava 1970
Maigret chez le coroner 1949

"Se ei ollut unta. Hän oli täysin hereillä. Komisario Maigret on yli kymmenentuhannen kilometrin päässä Pariisista, seuraamassa coronerin kuolemansyyntutkimusta. Hänen virkaveljensä hankkiutuu joksikin aikaa eroon hänen seurastaan - samoin on Maigretin tapana tehdä vieraileville ulkomaalaisille rikostutkijoille.
Arizona on yllättävä tausta Maigretille; hänet yllättää myös amerikkalainen oikeudenkäyttö, jossa hänen on pysyttävä sivustakatsojana. Mutta ei hän tietenkään malta olla vaiti koko aikaa..."

Tämä on harvinaisen tylsä ja vastenmielinen Maigret -tarina. Kenties huonoin kaikista. Komisario ryypiskelee kaiket illat - ei kuulemma ollut muutakaan tekemistä. Rankkaa ryypiskelyä ovat harrastaneet myös kuulusteltavana olevat läheisen lentotukikohdan miehet. Miesten typeriä touhuja on vastenmielistä lukea, mutta koska halusin kahlata kaikki Maigretit läpi, oli tämäkin luettava.

Kirja on kirjoitettu Simenonin asuessa Yhdysvalloissa. Siellä ollessaan (1945 - 1955) hän kirjoitti myös toisen Yhdysvaltoihin sijoittuvan tarinan, Maigret New Yorkissa. Nämä tarinat eivät ole oikein mistään kotoisin. Samana ajanjaksona hän kirjoitti useita Pariisiin sijoittuvia tarinoita ja onnistui niissä usein hyvin.

Kirjassa Simenon kuvaa amerikkalaista oikeuskäytäntöä. "Sheriffi, piirikunnan poliisin päällikkö ei ollut lainkaan virkamies, joka sai nimityksen edistymisensä tai tutkintojensa perusteella, vaan kansalainen, joka valittiin samalla tavoin kuin Pariisin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Hänen aikaisempi ammattinsa ei liikoja merkinnyt. Hän tuli ehdokkaaksi vaaleissa ja johti omaa vaalikampanjaansa. Tultuaan valituksi hän valitsi mielensä mukaan apulaissheriffinsä, toisin sanoen etsivänsä, ne jotka Maigret oli nähnyt isoine revolvereineen ja täysinäisine patruunavöineen.
Nimitettyjen apulaissheriffien lisäksi on vielä paljon muita. Sheriffin ystäviä, vaikutusvaltaisia äänestäjiä, joille annetaan sama virkamerkki. Esimerkiksi kaikki suurtilanomistajat, tai ainakin melkein kaikki, ovat apulaissheriffejä."

Poliisitoimea ei siis johtanut alan koulutuksen saanut pätevä rikostutkija. Toimen sai se, jolla oli paljon rahaa käyttää näyttävään vaalikampanjaan. Hänen apulaisensa eivät myöskään olleet poliisin koulutusta saaneita, vaan hänen kavereitaan tai liehittelijöitään.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 6/1970: "Tässä 1950-luvun Maigret-tutkimuksessa komisario on vaihteeksi etäällä pariisilaisesta vakiomiljööstään ja lisäksi sivullisen asemassa. Opintomatkallaan Amerikassa hän on näet sattumoisin kiinnostunut seurailemaan amerikkalaisen oikeuden käytön eräänlaista esiastetta, coronerin kuolemansyyntutkimusta, jonka perusteella vasta päätetään, nostetaanko jutussa syyte vai ei. Nuori nainen on kuollut hämärissä olosuhteissa ja viiden todistajana toimivan nuoren sotilaan lausunnot käyvät pahasti ristiin. Kuulustelujen kestäessä Maigret ennättää tehdä runsaasti vertailuja amerikkalaisen ja ranskalaisen oikeudenkäytön eroavuuksista ja yhtäläisyyksistä ja tehdä muitakin matkahavaintoja jutun vääjäämättä edistyessä amerikkalaisten kuulustelumenetelmien mukaisesti. Mukava tavata kerran Maigret aivan uusissakin ympyröissä."
  

Rouva Maigret'n ystävätär

Georges Simenon
Rouva Maigret'n ystävätär

Otava 1956
L’Amie de Madame Maigret 1949

Rouva Maigret käy hammaslääkärillä useamman kerran ja tutustuu puistossa odotellessaan erääseen rouvaan ja tämän pieneen poikaan. Erään kerran rouva äkkiä pyytää madame Maigretia pitämään poikaa silmällä hetken aikaa ja ryntää tiehensä. Äiti kuitenkin viipyy, eikä madame Maigret ehdi sinä päivänä hammaslääkäriin. Vasta yli kahden tunnin kuluttua äiti saapuu hakemaan kiireissään poikaansa, mutta ei selitä mitään, eikä kiitä.

Samaan aikaan komisario Maigret tutkii outoa juttua. Nimetön kirje väittää erään kirjansitojan polttaneen ruumiin keskuslämmitysuunissa. Uunista löytyykin ihmisen hampaita. Maigret kuulustelee kirjasitojaa alustavasti ja sitten yleinen syyttäjä määrää tämän pidätettäväksi.

Maigret tutkii juttua tahollaan ja yllättäen huomaa vaimonsa puistossa tapaaman rouvan liittyvän juttuun. Madame Maigret auttaa miestään selvittämällä mistä tuntemattoman rouvan hattu on peräisin ja näin päästään tutkimuksissa askel eteenpäin.

Kirjansitojan ärhäkkä ja ylimielinen asianajaja vaikeuttaa poliisien työtä ja antaa lehdistölle Maigretia halventavia lausuntoja. Maigret etsivineen jatkaa uutterasti tutkimuksia pilkasta välittämättä ja selvittää lopulta jutun. Ylimielistä asianajajaa uhkaa erottaminen asianajajaliitosta, jos Maigret paljastaa tämän temppuilut.

Tämä on kenties keskitasoa hieman parempi Maigret -tarina.

Maigret muistelee

Georges Simenon
Maigret muistelee

Otava 1958
Les memoires de Maigret 1950

"Tämän kirjan luettuamme tiedämme vasta miksi komisario Maigret on se mies mikä hän on. Ensimmäistä kertaa Maigret kertoo nyt omasta yksityiselämästään, esimerkiksi siitä kuinka hän tutustui nuoreen kirjailijaksi aikovaan Georges Simenoniin ja siitä kuinka hän onnekseen joutui naimisiin Madame Maigret’n kanssa, siitä miksi hänestä ei tullutkaan lääkäri vaan rikostutkija. Saamme lukea monista tapahtumista ja elämänilmiöistä, joihin Maigret törmäsi uransa alkuvaiheissa toimiessaan hotellipoliisina, asemapoliisina ja jotka ovat jättäneet häneen lähtemättömän jälkensä."

Nimensä mukaisesti Maigret muistelee tässä kirjassa uransa alkuvaiheita ja tutustumistaan vaimoonsa. Oudosti Maigret myös muistelee kuinka kirjailija Simenon halusi tutustua hänen toimintaansa ja alkoi kirjoittaa kirjoja hänestä. Tässä ei siis selvitellä rikoksia. Hieman liikaa Simenonin setvimistä itsensä ja päähenkilönsä suhteesta. Kirjassa on jonkin verran mielenkiintoista kuvausta 1900-luvun alun pariisilaispoliisin työstä.


Vuoden 1958 painoksen kansikuvassa näkyy Pariisin Conciergerie, oikeuspalatsi, jonka eräässä osassa kuvitteellinen komisario Maigret etsivineen työskentelee.

Maigret ja vanha rouva

Georges Simenon
Maigret ja vanha rouva

Otava 1957
Maigret et la vieille dame 1950

"Maigret'n virkahuoneeseen astuu mitä viehättävin vanha rouva: pieni ja hienopiirteinen, ruusunhohtoisia kasvoja ympäröivät ihastuttavat valkoiset hiukset, jalokivet viimeistelevät tyylikkään pukeutumisen. Vanhan rouvan kotona, idyllisessä merenrannan lomapaikassa Etretat'ssa, on tapahtunut kauhistuttava murhenäytelmä. Vanhan rouvan palvelijatar Rose on kuollut myrkkyyn ja vanha rouva aavistelee että myrkky oli itse asiassa tarkoitettu hänelle. Mutta kuka haluaisi murhata näin viehättävän ihmisen? Maigret tutustuu vanhan rouvan sukuun, ja paljastuu ettei kaikki olekaan niin kaunista kuin ensi silmäyksellä luulisi."

Maigret tutkii juttua tuttuun tyyliinsä nuuskimalla ympäriinsä. Apuna hänellä on paikallinen etsivä Castaing, joka kummastelee Maigretin tutkimusmetodeja. "Pari kolme kertaa Castaing vilkaisi sinä iltana Maigret'tä sivusta ja ihmetteli, mahtoiko tämä tietää mitä aikoi, oliko hän tosiaan se tunnettu salapoliisi, jota nuoret etsivät matkivat, ja eikö hän ainakin tänään polkenut paikallaan tai ainakin jättäytynyt tapahtumien vietäväksi."

Simenon kuvaa yleensä elävästi paikallisen tunnelman ja päähenkilöiden luonteen. Tässä kirjassa hän kuitenkin epäonnistuu tässä ja kirja jääkin Simenonin tuotannossa alle keskitason. Miinuksena on myös vuoden 1983 painoksen kansikuva, joka ei vastaa lainkaan kirjassa kuvatun vanhan rouvan olemusta.  

Maigret ja Picrattin tanssijatar

Georges Simenon
Maigret ja Picrattin tanssijatar

Otava 1959
Maigret au "Picratt's" 1950

"Pieni kabareetanssijatar Arlette tulee kertomaan poliisille kummallisen tarinan: hän on työpaikassaan vahingossa kuullut keskustelun, joka koski kallisarvoisia koruja ja kreivittären surmaamista. Koska tyttö oli juonut aika lailla, ei hänen sanoihinsa kiinnitetä suurempaa huomiota. Mutta sitten Arlette löydetään kotoaan murhattuna ja hänen kertomuksensa joutuu kokonaan uuteen valoon. Nyt aletaan muistella mitä tyttö on hämmentyneenä kertonut."

Murhapaikan ankea tunnelma kuvataan muutamalla virkkeellä. "Mikään huoneisto ei olisi näyttänyt hauskalta tässä valaistuksessa. Tämä oli niitä kolkkoja päiviä, jolloin tulee kysyneeksi itseltään, mitä tekemistä ihmisellä on maan päällä ja miksi on niin ponnisteltava tänne jäädäkseen."

Tässä tarinassa tapaamme taas onnettoman etsivä Lognonin joka oli ehtinyt murhapaikalle ennen Maigretia. "Hänen kasvojensa juonteet kertoivat kaunopuheisesti: Minä tiedän, miten käy. Niin on aina käynyt. Minulta pumpataan kaikki minun tietoni, ja huomenna tai vähän myöhemmin lehdet kirjoittavat, että komisario Maigret on selvittänyt jutun. Taas saadaan tilaisuus kehua hänen vainuaan ja hänen menetelmiään.

Oikeastaan Lognon ei pitänyt Maigretia juuri minään, ja se luultavasti selitti kokonaan hänen asenteensa. Maigret oli komisario ja hänen miehensä olivat erikoisosaston miehiä, joiden ei tarvinnut tarpoa yksinkertaisissa tehtävissä pitkin kaupunginosan katuja."

Lognonista on paljon hyötyä tutkimuksissa. "Täytyi tunnustaa, että Lognon oli sitkein vainukoira minkä saattoi tavata. Hän oli lähtenyt seuraamaan jälkeä voimatta tietää, että se oli oikea, ja oli hellittämättä pysytellyt saaliinsa kintereillä."

Murhatun tytön todettiin olleen oikeassa: lähiseudulta löydettiin vanha, yksinäinen morfiinia käyttävä kreivitär kuristettuna samalla tavalla kuin tanssijatarkin. Jutun taustaa pitää etsiä Nizzasta, kreivittären loiston päivistä. Sieltä löytyy eräs tanakka Oscar, joka on nähty nyt myös Pariisissa. Maigret saa istua Picrattin yökerhossa pitkän tovin ennen kuin juttu selviää.

Vastenmielinen miljöö ja vastenmieliset ihmiset tekevät tästä melko ikävän tarinan.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 1/1960: "Maigret'n tämänkertaisten tutkimusten keskuspaikka on pariisilainen yökabaretti, jonka stripteasetanssijatar on murhattu hämärissä olosuhteissa. Juttuun liittyy toinenkin, saman henkilön suorittama murha, ja Maigret joutuu suuntaamaan tutkimuksensa sekä laajalle että ajassa taaksekin päin. Juttu, johon liittyy monia inhimillisesti liikuttavia sivupiirteitä, tietenkin selviää Maigret'n ja hänen apulaistensa perusteellisen työskentelyn jälkeen. Yökabaretin ilmapiiri on kuvattu Simenonin tutulla nasevuudella, ja henkilöistä jäävät erityisesti mieleen kabaretin omistaja ja hänen vaimonsa."  

Maigret vuokraa huoneen

Georges Simenon
Maigret vuokraa huoneen

Otava 1958
Maigret en meublé 1951

"Talossa asui pelkästään ihastuttavia ihmisiä. Siinä piti täysihoitolaa ihastuttava äidillinen neiti Clément, joka rakasti elämää ja ihmisiä ympärillään. Vastapäisessä talossa asui tavanomaisia, tavanomaisesti eläviä pariisilaisia. Siitä huolimatta Janvier'ta, joka oli vahdissa kadulla, ammuttiin kuolettavan vaarallisesti ja laukauksen oli pakko tulla jommankumman talon ikkunasta. Maigret muutti asumaan neiti Clémentin luo. Kallis aika kului ja Maigret ennätti juoda monta lasillista viiniä auvergnelaisessa ravintolassa ennen kuin jutun ratkaisu alkoi edes häämöttää hänelle. Ja sittenkin hän miltei vastoin tahtoaan pidätti vihdoin löytämänsä ampujan."

Tässä tarinassa Simenon tutustuttaa lukijan taas erääseen pariisilaismiljööseen. Maigret asettuu täysihoitolan kadunpuoleiseen huoneeseen tarkkailemaan ympäristöä. "Ulkopuolella oli aivan tavallinen kadunpätkä . . . miehiä jotka lähtivät kotoa aamuisin ja palasivat iltaisin; naisia jotka hoitivat taloutta; parkuvia lapsia; vanhuksia jotka ottivat raitista ilmaa ikkunansa ääressä tai ulko-ovella, Siellä oli lihava ikäneito, jolla oli lapsen katse ja joka leikki vuokra-asuntolan pitämistä; vanhaoperettisankari, joka antoi laulutunteja oopperakuumetta poteville tyttösille; opiskelija, joka näki nälkää ja taisteli unta vastaan toivoen saavansa jonakin päivänä naulata ovelleen lääkärin tai hammaslääkärin kilven; nuori pikakirjoittajatar, joka öisin antoi saattaa itsensä kotiin vuokra-autolla; siellä olivat Lotardit vauvoineen ja Saftit, jotka odottivat omaansa, siellä oli herra Kridelka, joka näytti filmikonnalta, mutta oli varmaankin maailman lempein mies. Kunnon ihmisiä, kuten neiti Clément sanoi. Samanlaisia kuin kaikkialla, ihmisiä, joiden täytyi joka päivä hankkia tarpeeksi rahaa ruokaan ja joka kuukausi tarpeeksi rahaa vuokran maksuun.

Siellä oli myös Maigret, joka norkoili ympäriinsä, käyden myös lähimmässä ravintolassa. Ravintoloitsijalla oli oma mielipiteensä Maigretista: "Kun komisario hetkistä myöhemmin kulki kadun poikki, mies seurasi häntä katseellaan ja mutisi päätään pyörittäen: - Hassu tyyppi. Sillä jokainen on aina jonkun silmissä hassu."

Tapaus ratkeaa, kun Maigret selvittää vastapäisen talon vuodepotilaan tarinan.

Maigret ja Humalasalko

Georges Simenon
Maigret ja Humalasalko

Otava 1956
Maigret et la grande perche 1951

"Komisario Maigret’lle tuodaan kirje tytöltä, jota kutsutaan Humalasaloksi. Kirje herättää Maigret’ssä piinallisia muistoja. Ja tapahtumasarja, jonka kirje aloittaa, on vähintään yhtä kiusallinen kuin seitsemäntoista vuotta sitten sattunut kohtaaminen."

Ernestine eli Humalasalko tulee Maigretin puheille kertomaan huolensa. Hänen miehensä Alfred eli Apea Aatu on ammatiltaan varas. Tämä oli yöllä hiiviskellessään erään hammaslääkärin asunnossa törmännyt ruumiiseen ja paennut suin päin paikalta jättäen työkalunsakin. Nyt hän oli pakomatkalla eikä Ernestine tiennyt miten toimia. Alfred oli ilman muuta syytön murhaan.

Maigret tutustuu tapahtumiin ja löytää kyseisen hammaslääkärin talon. Siellä asuvat hammaslääkäri ja hänen äitinsä kieltävät tietävänsä mitään ruumiista tai murtovarkaudesta. Maigret saa kuitenkin selville seikkoja, jotka osoittavat heidän valehtelevan. Hammaslääkärin hollantilainen vaimo on juuri matkustanut kotimaahansa, eikä kuulemma kenties tule takaisin. Vaimoa ei kuitenkaan löydy Hollannista, eikä mistään muualtakaan. Talossa suoritetaan perusteellinen tarkastus, mutta mitään ei löydetä. Maigret komentaa hammaslääkärin kuitenkin rikospoliisiin kuulusteltavaksi. Kuulustelusta tulee pitkä ja hammaslääkärin vanha äiti istuu odotushuoneessa läpi yön. Maigret kuulustelee välillä häntäkin ja saa lopulta puristettua totuuden itsepintaisista rikoskumppaneista.

Humalasalko on koko tarinan ajan mukana sivuosassa, mutta Apea Aatu pysyttelee pakosalla. Hän on poliisin hyvin tuntema mies. Eräs heistä kuvailee Aatua näin: "Ei ole ketään Alfredin veroista Pariisissa, kun on mentävä sisälle asuttuun taloon ja työskenneltävä siellä, niin ettei kissakaan havahdu. Hän on täysi taiteilija. Ja sitä paitsi hän ei tarvitse kenenkään apua hankkiakseen vihjeitä apajista, pitämään vahtia ja kaikkeen muuhun touhuun. Hän työskentelee yksin eikä koskaan hermostu. Hän ei juo, ei puhu eikä kylvä rahoja ravintoloissa. Hänen kyvyillään pitäisi miehen olla rikas jos kenen. Hänellä on tiedossaan satakunta tai parisataa kassakaappia, jotka hän on itse asentanut paikalleen koneistoineen kaikkineen. Luulisi, ettei hänen tarvitse kuin pistäytyä noutamassa rahaa. Mutta joka ainoan kerran hän on törmännyt poliisiin tai saanut pitkän nenän."

Maigret - tarinoissa kuvataan usein muutamin sanoin Maigretin kotielämää ja pariisilaismiljöötä.
"- Mitä sinä olet tehnyt tänään? kysyi madame Maigret, kun he asettuivat pöytään avonaisen ikkunan ääreen.
Vastapäisissäkin taloissa näki ihmisten istuvan syömässä, ja kaikkialla miehet olivat riisuneet takkinsa ja heidän valkeat paidanhihansa loistivat kauaksi. Toiset, jotka olivat jo nauttineet päivällisensä, nojailivat ja kurottelivat ikkunassa. Kuului radiomusiikkia, vauvojen itkua ja lauseenkatkelmia. Alhaalla olivat ovenvartijat nostaneet tuolinsa kynnyksen edustalle.
- Ei mitään merkillistä, vastasi Maigret. - Muuan hollannitar on ehkä murhattu tai on elossa jossakin
."