28.6.2018

Maigret'n tyttöystävä

Georges Simenon
Maigret'n tyttöystävä

Otava 1960
Cécile est morte 1942

"Kenties siksi, että Cecilé ei ollut niitä tyttöjä joita miehet kääntyvät kadulla katsomaan, toiset sanoivat häntä Maigret’n ystävättäreksi. Cecilé oli tosiaan käynyt viime aikoina ihmeellisen usein Maigret’n luona rikospoliisissa, ja aina hänellä oli samanlaista kerrottavaa.
Sinä aamuna kun Cecilé tulii viimeisen kerran, hänen asiansa oli toinen. Mutta Maigret unohti hänen olemassaolonsa – unohti ja katui myöhemmin katkerasti, kun Cecilé löydettiin kuolleena, rikospoliisin omista suojista."

Muuan Cécile vieraili usein rikospoliisissa Quai des Orfèvresillä ja pyrki Maigretin puheille. Kukaan muu ei hänelle kelvannut. Hän saattoi istua tuntikaupalla ikkunallisessa odotushuoneessa, odottaen Maigretia. Hän väitti, että joku kävi öisin hänen ja tätinsä huoneistossa, koska tavaroita oli siirrelty yön aikana. Mitään ei kuitenkaan ollut kadonnut. Rikospoliisissa puhuttiin jo, että Cécile oli ihastunut Maigretiin ja laskettiin leikkiä Maigretin tyttöystävästä.
Erään kerran Cécile joutui odottamaan tavallista kauemmin ja kun Maigret lopulta olisi ottanut hänet vastaan, tämä olikin kadonnut. Maigret lähtee käymään tytön kotona ja löytää tämän tädin kuristettuna. Iltapäivällä löydetään Cécile rikospoliisin siivouskomerosta kuristettuna.
Niinpä Maigret tapansa mukaan tutustuu itse murhenäytelmän olosuhteisiin ja siihen liittyviin ihmisiin. Eräs tietolähde on Cécilen talon portinvartija, jolla oli lisänimi "rouva Kaikella kunnioituksella."

"Portinvartijan koppi, jossa hän istui natisevassa korituolissa, oli tuskin kaksi ja puoli kertaa kolme metriä. Huone oli matala, ja verhoton lasiruutuinen ovi avautui pimeään porraskäytävään. Vuode ja siinä punapäällyksinen untuvapeite. Pöydällä porsaansorkan liimaiset jäännökset, leivänmuruja ruskealla vahakankaalla, veitsi, ja sinertävää viiniä lasin pohjassa. Pimeällä tuolilla istui rouva Kaikella kunnioituksella ja puhui. Paha niskareumatismi painoi hänen poskensa melkein kiinni olkapäähän, kaula oli kiedottuna lämpimään pumpuliin, jonka ruma ja tympeä vaaleanpunainen väri erottui jyrkästi hänen mustaa huiviaan vasten."

"Maigret tiesi kokemuksesta, että ihminen sopeutuu minkälaiseen pesään tahansa, kunhan vain saa täyttää sen omalla lämmöllään, omalla tuoksullaan, omilla tottumuksillaan."

Kun syyllinen löytyy, Maigret tietää jo teon taustalla olevan tilanteen. "Hän oli kuin lammas. Vuosikausia hän oli alistunut osaansa itsekään sitä edes huomaamatta, nöyryys oli hänelle niin luontaista. Ei ollut tarvittu tämän enempää, se että hän näki nämä setelipinot ja sai varmuuden siitä, että hänen tätinsä oli pettänyt häntä, käyttänyt häntä hyväkseen."

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 10/1960: "Keskinkertaisesti kiinnostava, aitopariisilainen murhajuttu, jonka komisario Maigret selvittää tunnetulla taidollaan. Parasta siinä on mielestäni pariisilainen paikallistuoksu ja Simenonin varma kertojanote. Juoni on tällä kerralla punottu melkoisen taitavasti."
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti