 |
| Maigret (Jean Gabin) |
Maigret ja ilmiantaja
Otava 1976
Maigret et l'indicateur 1971
"Puhelin herätti Maigretin syvästä unesta. Pardonit olivat illalla olleet heillä päivällisellä, ja luumuviinaa oli kulunut monta lasillista. Soittaja oli Lucas, yövuorosta. Avenue Junotilta oli löydetty murhattu mies. Koko Pariisi tunsi uhrin; hän oli myös Maigretin vanha tuttava, La Sardinen omistaja Maurice Marcia. Konstaapelina ollessaan Maigret oli kuulustellut tätä miestä, joka ei siihen aikaan nauttinut suurta arvonantoa. Maigretin tutkimukset alkavat uhrin upeasta kodista ja upeasta nuoresta vaimosta. Ne laajenevat Pariisin alamaailmaan ja jopa Marseilleen ja Bandoliin, jonne kokoontuu mielenkiintoinen seurue - rikosmaailman kerma – hautaamaan murhattua ravintoloitsijaa."
Tässä tarinassa tutustutaan mielenkiintoiseen tyyppiin. Hän on konstaapeli Louis, jonka vaimo oli jäänyt linja-auton alle. Leskeksi jäätyään Louis eli vain työlleen. Hän on syntynyt Montmartressa ja toimii siellä poliisina.
"Katsokaahan, minä teen työni etupäässä öisin. Loppujen lopuksi siinä oppii tuntemaan kaikki. Pigallella kaikki ovat minulle tuttuja. Vaihdan pari sanaa milloin yhden, milloin toisen kanssa. Käyn baareissa ja kabareissa, missä minulle heti tuodaan pullo Vichyä, ilman että minun tarvitsee sitä tilata."
Maigretin hämmästellessä Louisin tietomäärää paikallisista ihmisistä tämä vastaa: "Minä katselen. Kuuntelen. Minulla on yhteyksiä eri paikkoihin, ihmisiin, joille joskus olen tullut tehneeksi jonkin palveluksen..."
"Oli ollut aika, jolloin Maigret itsekin nuorena konstaapelina oli partioinut kaduilla, sitten asemilla, metrotunneleissa ja suurissa tavarataloissa. Siihen aikaan hänkin oli tuntenut kaikki epäilyttävät tyypit Pariisin alamaailmasta. Nyt hänet oli teljetty tähän virkahuoneeseen, ja hänen esimiehensä oli tyrmistynyt, aina kun hän lähti käymään jonkun rikoksesta epäillyn kotona tai painui ulos kadulle."
Simenon onnistui saamaan näistä viimeisistä Maigret -kirjoista mielenkiintoisia ja jännittäviäkin. Maigret ja ilmiantaja sijoittuu parhaiden Maigret -kirjojen joukkoon.
Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 9/1976: "Niin paljon kuin dekkareita luenkin, en ole varsinainen Maigret-hullu, ja niinpä edellisestä Simenon-kokemuksestani on jo vuosia. Silti hänen romaaniensa maailman tunnistaa heti: muutamalla varmalla vedolla kuvattu miljöö ja kertomuksen yllä leijuva tuudittava alakulo hallitsevat, kun taas itse arvoitus väistyy taustalle. Syyllisen henkilöllisyys ei ole yllätys, yllätys on tällä kertaa pikemminkin se inho, jota Simenon sovinnaisen dekkarikirjailijan tapaan tuntee eräitä ihmisiään kohtaan. Ammattigangstereiden maailmasta on Jose Giovannilla enemmän sanottavaa"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti