14.6.2018

Maigret ja hänen lapsuudenystävänsä

Georges Simenon
Maigret ja hänen lapsuudenystävänsä

Otava 1970
L'ami d'enfance de Maigret (1968)

"Kun Maigret'n ammoinen koulutoveri, ei koskaan ystävä, Léon Florentin astui komisarion virkahuoneeseen, kumpikin tunsi olonsa hämmentyneeksi. Entinen valehtelija Florentin näytti olevan pulassa, miten pahassa, sitä ei Maigret heti saanut selville.
Muuan nuori nainen vailla vakinaista ammattia oli murhattu asunnossaan, jossa myös Florentin majaili pysyen näkymättömissä milloin nainen otti vastaan asiakkaitaan. Florentin väittää piileskelleensä nytkin vaatekomerossa, josta tuli esiin vasta laukauksen kuultuaan ja murhaajan häivyttyä. Näin Florentin väitti, mutta Maigret ei tiedä mihin uskoa, sillä portinvartijattaren kertoman mukaan kukaan ei ollut käynyt tytön luona sinä iltapäivänä."

Tässä keskitason Maigret -tarinassa on muutamia elävästi kuvattuja henkilöitä. Lukija saa mielessään punnita, kuka kirjavasta epäiltyjen joukosta on murhaaja.
"Lehtimiehet odottivat käytävässä, mutta komisario ei ollut heille yhtä ystävällinen kuin tavallista.
- Luuletteko, että kyseessä on intohimorikos?
Komisario oli vähällä vastata heille, ettei intohimorikoksia ole olemassakaan. Syvällä sisimmässään hän ajatteli niin. Uransa aikana hän oli oppinut, ettei petetty rakastaja tai hylätty nainen tapa niinkään rakkaudesta kuin loukatusta ylpeydestä."

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 3/1987: "Maigret'n virkahuoneeseen ilmaantuu vuosikymmenien takainen koulutoveri kertomaan, että hän on joutumassa syytteeseen rakastajattarensa murhasta. Hän on ollut kätkeytyneenä vaatekomeroon murhan tapahtuessa, eikä portinvartijan kertoman mukaan kukaan muu ole hänen huomaamattaan voinut tuohon aikaan päästä asuntoon.
Maigret'n muistoissa koulutoveri on tosin entinen huiputtaja ja huuliveikko, mutta tuskin sentään laadultaan murhaaja, ja rakastajattaren elämässä on tietty määrä muitakin miehiä. Sirkeiden tutkimusten tuloksena syyllinen löydetään tästä rajatusta miesjoukosta. Verkkaisehko, mutta vähäisen henkilölukunsa vuoksi keskitetty Maigret-teema"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti