Maigret raivostuu

Georges Simenon
Maigret raivostuu
Otava 1966
La colère de Maigret 1962

Kesäkuun puolessa välissä rikospoliisissa oli hiljainen kausi. Maigretilla ei ollut mitään tärkeää juttua meneillään ja hän päätti poiketa Brasserie Dauphineen. Siellä hän huomasi Lucasin, erään etsivistään. "Onko teillä hetki aikaa, päällikkö? Luulen, että tämä voisi kiinnostaa teitä.." Eräs yökerhon omistaja oli kateissa ja Maigret tosiaan kiinnostui tapauksesta.

"Maigretilla ei ollut tarkkaa suunnitelmaa. Hänellä ei ollut minkäänlaista  johtolankaa. Hän oli kuin ajokoira, joka juoksentelee edestakaisin nuuhkien jälkiä. Hänelle ei ollut loppujen lopuksi millään tavoin vastenmielistä liikkua jälleen keskellä Montmartren ilmapiiriä, jota hän ei ollut vuosikausiin hengittänyt."

Kadonnut mies löydetään pari päivää myöhemmin kuristettuna jalkakäytävältä. Nyt tutkimukset jatkuvat ja Maigretia kuvaillaan näin: "Hänen silmissään oli hajamielinen katse, joka ei tuntunut kohdistuvan mihinkään, hänen selkänsä oli kumarassa ja käyntinsä oli raskas ja laiskan tuntuinen. Tuollaisina hetkinä ihmiset - ja ennen kaikkea hänen ammattitoverinsa - kuvittelivat hänen keskittyvän. Mutta se oli aivan väärin. Turha hänen oli sanoa heille, he eivät kuitenkaan olisi uskoneet. Se, mitä hän itse asiassa tuolloin teki, oli hieman hassunkurista, jollei peräti lapsellista. Hän tarttui johonkin idean tynkään, pieneen lauseenpätkään, ja kertasi sitä mielessään kuin koululainen, joka opettelee läksyään ulkoa. Joskus hänen suunsa jopa liikkui, hän puhui itsekseen puoliääneen seisoessaan keskellä toimistoaan, katukäytävällä, missä tahansa. Sanoilla ei aina tarvinnut olla merkitystä. Joskus ne muistuttivat pelkkää lorua.
- On tapahtunut, että asiakas murhaa asianajajansa, mutta en ole koskaan kuullut, että asianajaja murhaisi asiakkaansa.."

Viikonloppuna Maigret pistäytyy vaimonsa kanssa maaseudulla. Sieltä palattuaan he viettivät rauhallisen illan jota kuvataan lyhykäisesti näin: " He söivät kylmää lihaa, katselivat illan pimentymistä, katuja, jotka olivat vieläkin melkein autioita, vastapäistä taloa, jossa alettiin sytyttää valoja."
"Asianajaja ei murhaa asiakkaitaan... Siitä tuli kuin kertosäe, josta Maigretin oli yhtä vaikea päästä irti kuin iskelmästä, jota soitetaan liian usein radiossa tai televisiossa."

Kirjan nimen osoittamiin tunnelmiin päästään, kun Maigret kuulee nimeään käytetyn lahjusten oton yhteydessä. Hän on niin raivoissaan, että epäiltynä oleva tuomari ei uskalla esittää huulilleen vaistomaisesti pyrkiviä vastalauseita.
Tämä kirja kuuluu Simenonin tuotannon kärkipäähän.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 2/1965: "Maigret työskentelee yökerhonomistajan murhan selvittämiseksi omaan verkkaiseen tapaansa. Juttu on visainen, koska sekä murhattu että hänen lähipiirinsä osoittautuu perin kunnolliseksi ja kunnialliseksi huvimaailmanmiljööstä huolimatta. Lukiessa pitävän tuntuinen ja tekijälleen luonteenomainen Maigret -tarina. Jonkin ajan kuluttua se on kuitenkin liuennut mielestä eräänlaiseen yleiseen Maigret-hämärään, erottumattomana kaltaistensa joukkoon."