29.6.2018

Maigret ja latvialainen

Georges Simenon
Maigret ja latvialainen

Otava 1960
Pietr-le-Letton 1931

”Latvialainen oli suurhuijari, jonka jokaista liikettä kansainvälinen poliisi seurasi valppaasti, mutta sittenkin hänen Pariisin matkastaan koitui eniten huolta komisario Maigretille. Mies löydetään murhattuna pesuhuoneesta Care du Nordin asemalla. Huolia kertyy jopa niin paljon, että Maigret luuli menettäneensä pelin. Siihen vaikutti tosin osaltaan se, että Maigret oli huimassa takaa-ajossa saanut luodin rintaansa, eikä vaikeasti haavoittunut rikospoliisi ole aina nopeimmassa kunnossa.”

Tämä on Simenonin ensimmäinen Maigret -tarina. Jo ensimmäisellä sivulla luodaan myöhemmillekin Maigret -kirjoille tyypillinen tunnelma. ”Komisario Maigret kohotti päätään kuvitellen, että keskellä hänen huonettaan kohiseva valurautainen kamiina, jonka peräosasta ulottui kattoon musta putki, oli käynyt hieman hiljaisemmaksi. Hän sysäsi sähkeen syrjään, nousi raskaasti, avasi luukun ja heitettyään kolme lapiollista hiiliä sisään sääti uudelleen vedon. Sen jälkeen hän jäi seisomaan selkä tulta vasten, täytti piipun ja kiskoi irtokaulustaan, joka tuntui kiusaavan, vaikka olikin matala.”

Kirja poikkeaa myöhemmistä kirjoista sikäli, että tässä tunnetaan rikollinen jo etukäteen ja koetetaan saada tämä kiikkiin. Myöhemmissä kirjoissa tapahtuu ensin rikos ja sitten etsitään syyllistä. Outoa on se, että Maigretin työtoveri Torrence kuolee tässä tarinassa, mutta on taas pirteänä tulevissa kirjoissa. Tarinassa kuvataan 30-luvun alun rikkaiden ja köyhien erilaisia elinpiirejä. Ja valitettavasti ryypätään rankasti kuten useimmissa tulevissakin Maigret -kirjoissa.

Maigret ja Kaitselmuksen hevosmies

Georges Simenon
Maigret ja Kaitselmuksen hevosmies

Otava 1962
Le charretier de la Providence 1931

Tässä Simenonin varhaistuotantoa olevassa kirjassa liikutaan kanavalotjien ja sulkuporttien vaiheilla. Kirjan nimessä oleva Kaitselmus on kanavalla kulkeva hevosvetoinen alus. Hevosten pilttuusta löydetään hieno nainen kuristettuna. Maigret saapuu tutkimaan tapausta. Puitteet ovat ankeat: vettä sataa ja tiet ovat liejuiset. Maigret joutuu polkemaan kymmeniä kilometrejä polkupyörällä kuraisia teitä. Selviää, että nainen on peräisin kanavalla kulkevasta englantilaiseverstin huvialuksesta.

Kyseessä on kiinnostava katsaus 1930-luvun alusta - toisaalta tavallisten maalaisten yksinkertaiseen elämään ja toisaalta erikoisiin ihmissuhteisiin brittieverstin huvialuksella.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 1/1963: "Tämä ei ole salapoliisikertomus sen paremmin kuin jännityskertomuskaan huolimatta parista murhasta. Rikoksen tekijä paljastuu, mutta ei logiikan perusteella, vaan kirjailijan tahdosta. Se, että kirjan lukee mielenkiinnolla, johtuu Simenonin kertojantaidosta, ei juonen jännittävyydestä. Kirja ei yllä silti hänen parhaiden teostensa tasolle."

Maigret ja kuollut kauppamatkustaja

Georges Simenon
Maigret ja kuollut kauppamatkustaja

Otava 1961
M. Gallet décédé 1931
 

"Romaanissa Maigret ja kuollut kauppamatkustaja komisario joutuu selvittämään kaksoiselämää viettäneen kauppamatkustajan salaperäisen kuoleman syitä."

Tukahduttavassa helteessä kesällä 1930 Maigret saa sähkösanoman: "Emile Gallet, kauppamatkustaja, kotipaikka Saint-Fargeau, Seine-et-Marne, murhattu 26 päivän vastaisena yönä Hôtel de la Loiressa Sanceressa. Runsaasti merkillisiä yksityiskohtia. Pyydämme ilmoittamaan perheelle ruumiin tunnistamista varten. Jos mahdollista lähetettävä Pariisista etsivä."

Niinpä Maigret matkustaa Pariisin ulkopuolelle tutkimaan juttua. Murhatun perhesuhteet ja menneisyys osoittautuvat omituisiksi, mutta Maigret tekee tapansa mukaan: "No niin! Minähän en ole nähnyt häntä elävänä, joten olen rikoksen tapahtumasta lähtien yrittänyt kuvitella, millainen hän oli. Sen vuoksi menin nuuskimaan ilmapiiriä, jossa hän eli. Katsokaahan tätä valokuvaa. Lyön vetoa että sanotte kuten minäkin: Surkea tyyppi."

Sairaalloinen miekkonen on epäonnistunut lähes kaikessa elämänsä varrella. Hän on jopa myynyt henkilöllisyytensä ja menettänyt tietämättään suuren omaisuuden. Sekava juttu juontaa juurensa kaukaa menneisyydestä ja silloin tapahtunut rikos on jo vanhentunut. Kuolemakin osoittautuu epätoivossa tehdyksi itsemurhaksi. Ei ole ketään, jota syytettäisiin murhenäytelmästä.

Lopulta Maigret joutuu päättämään, mitä hän kertoo Pariisiin palattuaan tutkimustensa tuloksista. "Ja hartiat vinossa hän sanoi hetkistä myöhemmin päällikölleen: - Myttyyn meni! . . . Ei auta muu kuin pistää tuo surkea pikku juttu hyllylle."

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 8/1961: "Simenonin tutuksi käynyttä hyvää tyyliä, josta ei puutu yllätyksiä. Tuntuu kuitenkin kuulun komisarion älylle varsin sopimattomalta löytää vasta pitkällisten tutkimusten ja pohdiskelujen jälkeen merkillisillä laukaisulaitteilla varustettu itsemurhapistooli - vaikka se ampuu tutkimusten aikanakin pari laukausta omia aikojaan. Kun ratkaisu rakentuu tämän merkillisen piilossa pysyvän aseen varaan, se jää tyystin "uskon asiaksi". Ei tarpeen kirjastoissa."

Maigret ja matkalaukku

Georges Simenon
Maigret ja matkalaukku

Otava 1957
Le pendu de Saint-Pholien 1931

"Maigret oli joutunut matkalaukun jäljille täysin odottamattomalla tavalla: köyhä, nukkavieru mies lähetti postissa suuria rahasummia "painotuotteena", osti sen jälkeen matkalaukun ja ryntäsi sitten kiireesti junaan. Maigret tuli myös ostaneeksi samanlaisen matkalaukun. Hänkin meni junaan."

Maigret oli Brysselissä tavannut oudosti käyttäytyvän miehen ja lähtenyt seuraamaan tätä junalla Amsterdamin kautta Bremeniin. Hän vaihtoi salaa oman matkalaukkunsa ja miehen samanlaisen laukun. Kun mies kirjoittautuu halpaan hotelliin, Maigret saa viereisen huoneen ja katselee toisen edesottamuksia. Kun mies huomaa laukkunsa vaihtuneen, hän tulee epätoivoiseksi ja palaa asemalle etsimään oikeata laukkua. Sitä ei tietenkään löydy ja palattuaan huoneeseen Maigret näkee miehen ottavan taskustaan revolverin ja ampuvan itsensä. Kuitenkaan kadonneessa laukussa ei ollut muuta kuin vanha kulunut puku.

Juttu ei virallisesti kuulu Maigretille, mutta hän seuraa saamiaan johtolankoja selvittääkseen mieheen liittyvän mysteerin. Etsivä Lucas kysyy Maigretilta: - Mikä juttu tämä oikein on? Talossa ei ole siitä puhuttu mitään. - En minäkään siitä pahasti tiedä, vakuutti Maigret. Eräs kumma kaveri kuoli minun silmieni edessä vähän oudolla tavalla ja se on aiheuttanut perhananmoisen tohinan, mitä minä tässä yritän setviä . . . Tongin sitä kuin villisika, eikä olisi kumma, vaikka saisin lopuksi kynsilleni.

Juttuun näyttää sekaantuneen useita miehiä, menestyneitä ja köyhiä surkimuksia. Eräs heistä yrittää työntää Maigretin vuolaasti virtaavaan jokeen ja joku toinen ampuu pimeässä Maigretia kohti. Härkäpäisesti komisario kuitenkin seuraa miehiä ja saa nämä hermostumaan. Liegessä hän tavoittaa miehet istumassa Café de la Boursessa. Rohkeasti Maigret istuu samaan pöytään ja istuu siinä järkkymättä. Kukaan ei puhu. "Tämä hetki oli hänen uransa eriskummallisimpia. Sillä sitä kesti lähes tunnin! Tasan viisikymmentäkaksi minuuttia. Se oli todellista hermopeliä." Lopulta miehet murtuvat ja kertovat nuoruudessaan tapahtuneen murhenäytelmän. Myös matkalaukussa olleen likaisen puvun arvoitus selviää.

Maigretin palatessa Pariisiin Lucas kysyy: - Onko juttu nyt selvä? Onnistuitteko? - En alkuunkaan! - Pötkivätkö ne pakoon? Olivatko ne anarkisteja? Vai vääränrahantekijöitä? Vai oliko se joku kansainvälinen poppoo? - Pojannulikoita vain! urahti Maigret.

Tämä olisi muuten mainio kertomus, mutta tapahtumien ja asianomaisten surkeus saa lukijankin mielen matalaksi.
  

28.6.2018

Maigret ja mies Seinen rannalta

Georges Simenon
Maigret ja mies Seinen rannalta

Otava 1961
La tête d'un homme 1931

Maigret on aikoinaan itse tutkinut raakalaismaisen murhan ja löytänyt Joseph Heurtinin tuomitsemiseen johtaneet todisteet. Sittemmin komisario on tullut vakuuttuneeksi siitä, että tapahtumia ei selvitetty juurta jaksain.
"Kun Maigret sai jotain päähänsä, se pysyi.
-Tuo mies on hullu tai viaton, hän vakuutti tuomari Coméliaulle.
- Se ei ole mahdollista. Sitä paitsi hänet on tuomittu.
Maigret, satakahdeksankymmentä senttiä pitkä, vahva ja roteva kuin kuormarenki, piti päänsä."

Ja niin ministeriltä saatiin lupa järjestää Heurtinin pako vankilasta. Maigret miehineen seuraa tätä ja kiinnittää lopulta huomionsa erääseen outoon tšekkoslovakialaiseen mieheen amerikkalaisessa baarissa. Mies, Radek nimeltään, pitää Maigretia pilkkanaan mutta komisario alkaa painostaa tätä pelkällä läsnäolollaan.

"Kolme päivää komisario Maigret oli seurannut Radekia askel askeleelta itsepäisenä ja kiukkuisena, aamusta iltaan ja illasta aamuun. Coupolessa ja muualla hän asettui viereiseen pöytään. Kadulla hän käveli mielenosoituksellisesti toisen kannoilla. Radek kävi kärsimättömäksi. Kysymys oli hermoista."

Tutkintotuomari Coméliau on suunniltaan, mutta lopulta Maigret saa yliotteen Radekista ja juttu ratkeaa. Tässä varhaisessa Maigret - tarinassa kuvataan loppusivuilla elävästi köyhän pojan elämää ja pohditaan syitä miksi hänestä tuli murhaaja. 

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 2/1962: "Maigret on vakuuttunut murhasta kuolemaantuomitun syyttömyydestä ja saa viranomaiset ryhtymään erikoislaatuiseen järjestelyyn. Miehen annetaan karata kuolemansellistä, hänen edesottamuksiaan seurataan tarkoin ja vähitellen Maigret - myös terävää psykologista oivalluskykyään hyväksikäyttäen - pääsee oikean syyllisen jäljille. Maigret -sarjan parhaimmistoa."
  

Keltainen koira

Georges Simenon
Keltainen koira

Otava 1955
Le chien jaune 1931

"Pienessä merenrantakaupungissa tapahtuu murha, sitten murhayritys, sitten itsemurha, sitten katoaminen. Tapahtumien ketju näyttää selvittämättömältä. On yksi ainoa lähtökohta, johon Maigret joutuu yhä uudelleen tarttumaan - likaisenkeltainen, pitkäjalkainen, hyvin laiha koira, joka näyttää isännättömältä ja ilmestyy aina sinne, missä jotain tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuu."

Takakannen tekstissä puhutaan itsemurhasta, mutta en kyllä sellaista tekstistä löytänyt. Koiraa kyllä ammuttiin ja Maigret yritti pelastaa sen hengen. "Sisuuntuneen näköisenä hän meni katsomaan keltaista koiraa, joka oli rauhoittunut ja avasi pelkäämättä toisen silmänsä katsellen hänen lähestymistään. Komisario silitti sen päätä ja työnsi hiukan olkia sen käpälien alle. Sellaisen ihmisen, joka ei ollut tottunut Maigret'hen, oli hämmentävää nähdä hänen suurten silmiensä tuijottavan, niin kuin hänen edessään ei olisi ketään, kuulla hänen sitten murahtavan jotakin epäselvää ja menevän pois sen näköisenä kuin puhuttelija olisi hänelle pelkkää ilmaa."

Maigret tutustuu pienen paikkakunnan ihmisiin ja hämmästyttää niin kyläläisiä kuin määriäkin näennäisellä toimettomuudellaan. Määri vaatii häntä pikaisesti pidättämään jonkun, mutta Maigret vain murahtaa vastaukseksi. Komisario jopa kiipeää katolle kenenkään huomaamatta ja kyyhöttää siellä kylmissään vakoilemassa viereisen talon tapahtumia. Maigret tuntee sympatiaa kovia kokenutta pariskuntaa kohtaan ja päästää heidät pälkähästä antaen heille vielä 200 frangia matkarahaa. Oikea konna joutuu vastuuseen teoistaan. Tämä on niitä parempia Maigret -tarinoita.

Maigret ja tienristeyksen valot

Georges Simenon
Maigret ja tienristeyksen valot

Otava 1972
La nuit du carrefour 1931

"Murhattu timanttikauppias, mies jolla on musta monokkeli, hurmaava tyttö kaivossa, laukauksia syrjäseudun huoltoasemalla… Mitä me nyt teemme? tuskailee konstaapeli Lucas. Kerrankin Maigret tarttuu revolveriin. Mutta välillä hän majatalon keittiössä ehtii ottaa maistiaiset ruukusta, jossa on kotitekoista pasteijaa, ja toisessa talossa hän hajamielisesti tyhjentää valkoviinikarahvin…"

Muutamat näistä Simenonin varhaisimmista Maigret -tarinoista ovat vaatimattomia kyhäelmiä. Tämä on eräs huonoimmista. Komisario esitetään luonteeltaan erilaisena kuin useimmissa tarinoissa. Tässä hän käyttää myös nyrkkejään ja revolveriaan.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 4/1972: "Alku kirjassa on tyypillistä Simenonia: juro, epäkohtelias ja töykeä Maigret kuuntelee ja ajattelee. Väkivaltaiseksi käyvä päähenkilö sen sijaan on uutta. Tavanomainen hidas asioiden kulku repeää yhtäkkiä tapahtumasarjaksi, sotkuksi, mistä lukija vaivoin selviytyy ja missä hänen mielenkiintonsa punnitaan. Tämä on Simenonin vanhoja vikoja: liian komplisoitu juoni, joka tuodaan liian suurena möykkynä lukijan nieltäväksi. Mikään ei olekaan juuri niin kuin on kuviteltu ja esitetty. Asiat saavat uusia ominaisuuksia ja joutuvat uusiin yhteyksiin. Uskottavuus ei ole parhainta laatua. Kirja ei ole tekijänsä arvoinen. Ihmiskuvaus ei ole saanut tarpeellista huomiota osakseen. Eräänä päähenkilönä esiintyvän saksalaissyntyisen ja Tanskassa asuneen katunaisen esittämä hienostotytön rooli tuntuu kömpelösti ajatellulta. Huomattavasti parempaa on Maigretistakin kirjoitettu" 

Maigret Hollannissa

Georges Simenon
Maigret Hollannissa

Otava 1958
Un crime en Hollande 1931

"Muuan Nancyn yliopiston professori nimeltä Jean Duclos oli luentomatkalla ja asui Delfzijlissa merenkulkukoulun opettajan herra Popingan luona. Tämä Popinga oli nyt murhattu, ja vaikka ranskalaista tiedemiestä ei suorastaan syytetty murhasta, häntä oli pyydetty jäämään kaupunkiin ja olemaan hollantilaisten viranomaisten käytettävissä. Ranskan rikospoliisin edustaja oli päätetty lähettää Delfzijliin."

Maigret joutuu heti tullessaan auttamaan puhdasrotuisen friisiläisen vasikan maailmaan työskennellen yhdessä iloisen ja punakan tytön kanssa. Maigret haluaisi jutustella satamassa seisoskelevien miesten ja muiden paikallisten kanssa, mutta vastassa on kielivaikeuksia. Satamaan tuodaan puutavaraa Riiasta ja Suomesta ja murhattu Popinga oli nimitetty Suomen konsuliksi kaksi viikkoa sitten.

Vaikka sekä Duclos, että paikallinen poliisi tarjoavat auliisti neuvojaan, Maigret kulkee omia teitään. Paikallinen poliisi laittaisi mielellään murhan jonkun tuntemattoman ulkomaisen matruusin syyksi. Maigret on ärtynyt ja järjestää Hercule Poirot - tyyppisen rekonstruktion ja rikollisen paljastamistilaisuuden. "Tahdotteko, että totuus tulee ilmi? Kun te vainusitte perhedraamaa, te kiiruhditte tarttumaan ensimmäiseen mahdollisuuteen määritelläksenne jutun. Vieraan matruusin suorittama rikos! Se saattaa olla hyväksi yleiselle moraalille. Ei mitään skandaalia! Ei huonoa esimerkkiä kansalle!"

Kyse on lopulta intohimorikoksesta. "Rakkaus, joka muuttuu vihaksi! Tunne, joka on molempia!" Paljastettuaan rikollisen ja selvitettyään tämän motiivit Maigret toteaa: "Siinä kaikki! Milloin lähtee ensimmäinen juna Ranskaan?"  

Maigret ja turskanpyytäjät

Georges Simenon
Maigret ja turskanpyytäjät

Otava 1974
Au rendez-vous des Terre-Neuves 1931

"Madame Maigret oli ihmeissään: kahdenkymmenen vuoden ajan he olivat aina viettäneet kesäkuussa viikon loman Elsassissa, sukulaisten luona. Nyt komisario ehdotti lähtöä meren rannalle, Fécampiin. Häntä veti sinne uteliaisuus. Troolari Océan oli palannut vastoinkäymisten pilaamalta turskanpyyntimatkalta Newfoundlandin vesiltä. Ja muutama tunti myöhemmin kapteenin ruumis löydettiin satama-altaasta. Troolarin sähköttäjä Pierre La Clinche oli pidätetty.

Maigret sai vastaansa pelkkää yrmeyttä ja vaiteliaisuutta: miehet eivät suostuneet puhumaan sen paremmin kapteenista kuin koko matkastakaan. Mutta sähköttäjän morsian, nuori Marie Léonnes, uskoi vuorenvarmasti sulhasensa syyttömyyteen ja pakotti Maigret’n kaivamaan totuuden esiin."

Useat romaanikirjailijat käyttävät sivukaupalla sanoja luodakseen haluamansa tunnelman. Simenon osaa tehdä sen muutamin koruttomin lausein sopivissa paikoissa. Tunnelma on ankea mutta ihmiskuvaus on oivallista. Maigret menee yöllä istuskelemaan satamassa olevaan laivaan ja kuvittelee mielessään tapahtumien kulkua. Tässä ei seurata johtolankoja, vaan tarkkailemalla ja jututtamalla muutamaa asiaan sekaantunutta komisario maalaa mieleensä kuvan tapahtumista. Maigret ei ole vastuussa tutkimuksista, vaan on sivustakatsojana, niin kuin muutamissa muissakin Pariisin ulkopuolelle sijoittuvissa jutuissa. Lukija saa tässä tutustua 30-luvun kalastajien elämään.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 3/1974: "Tämä Maigret -kirja edustaa vaihteeksi 30-lukua. Komisario on vienyt vaimonsa lomalle meren rannalle suostuttuaan ystävänsä pyynnöstä selvittämään turskanpyyntitroolarilla tapahtunutta kapteenin murhaa, jossa syytettynä on ystävän mielestä viaton nuori sähköttäjä. Kalastussataman ankea atmosfääri on jälleen tavoitettu aistein tunnistettavaksi tuhruisine kapakoineen, haisevine kalastusaluksineen ja torjuvine, raskasmielisine ihmisineen. Sävy on moneen muuhun Maigret -kirjaan nähden tavallista ilottomampi ja traagisempi: näissä elämänolosuhteissa ei ole yksiselitteistä, kuka on syyllinen ja kuka syytön."
  

Maigret murhaajana

Georges Simenon
Maigret murhaajana

Otava 1961
La danseuse du Gai-Moulin 1931

"Belgialaisessa Liegen kaupungissa murhataan salaperäinen ulkomaalainen mies samana iltana, jolloin hän on tullut kaupunkiin. Kahta nuorukaista epäillään murhasta. Myös Maigret toteaa todistusten verkon kiristyvän heidän ympärilleen. Mutta asiat mutkistuvat, kun paikalle ilmaantuu ranskalainen mies, jonka on todettu olleen murhan tapahtumapaikalla."

Simenon sijoittaa tarina kotikaupunkiinsa, Belgian Liegeen, jonka yöelämän hän hyvin tuntee. Paikkakunnalle ilmestyy rikas ulkomaalainen mies, joka murhataan. Hänet on nähty viimeksi Gai-Moulin yökerhossa. Jutusta syytetään kahta nuorukaista, jotka kuitenkin yrittivät vain ryöstää yökerhon kassaa. Toinen pojista on rikkaasta perheestä, hemmoteltu ja kieroon kasvanut. Hänen toverinsa taas on vaatimattomista oloista ja helposti toisen johdateltavissa. Hyvin epäilyttävä on myös tuntematon leveäharteinen mies, joka oli yökerhossa samaan aikaan. Juttua tutkii komisario Delvinge.

Kun tarina on puolessa välissä, komisario Delvinge pidättää näyttävästi leveäharteisen miehen yökerhosta. Poliisiasemalle savuttuaan tuntematon paljastaa itsensä Delvingelle: "Komisario Maigret Pariisin rikospoliisista, hän esitteli itsensä vetäen pieniä haikuja piipustaan. - No niin, rakas kollega, luulenpa, että tänä iltana olemme tehneet hyvää työtä! Ja teillä on oikein kaunis piippu."

Komisariot sopivat, että annetaan murhaajan luulla poliisin pidättäneen leveäharteisen miehen murhasta ja jutun olevan nyt selvä. Näin houkutellaan oikeat rikolliset ansaan.

Tarina ei ole kovin uskottava, koska Maigretin monimutkaiset päätelmät eivät tunnu mahdollisilta niin hatarin tiedoin. Kirja ei muutenkaan ole kovin kiinnostava. Kuitenkin poikien erilaiset persoonat ja taustat tuodaan hyvin esille.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 5/1961: "Komisario Maigret on tosiaan ihmeellinen. Hänen aika lailla löysien hypoteesien varaan nojaava ajatuksenjuoksunsa johtaa lopulta määrättyjen kommellusten jälkeen vakoilukeskuksen paljastumiseen ja sen ohessa sellaisen murhan selvittämiseen, jolla ei ole mitään tekemistä ko. vakoilutoiminnan kanssa. Kyllä lukijalla on hämmästelemistä!"
  

Maigret maalaiskapakassa

Georges Simenon
Maigret maalaiskapakassa

Otava 1968
La guinguette à deux sous 1932

"Kuolemantuomittu rikollinen paljastaa teloituspäivänsä aattona komisario Maigretille kuusi vuotta aikaisemmin tapahtuneen rikoksen, murhan, jonka jälkiä etsiessään Maigret joutuu viettämään kesäisiä viikonloppuja maalaiskapakan iloisen, juopottelevan seurueen parissa."

Rouva Maigret on matkustanut sisarensa luo Elsassiin, jossa hän viettää kuukauden joka kesä. Maigretin oli määrä käydä siellä heitä tapaamassa, mutta hetken mielijohteesta hän seuraa muuatta miestä maaseudulle. Päähänpisto tuli Boulevard Saint-Michelin varrella olevassa hattukaupassa, jossa hän kuuli mainittavan Kahden Pennin Krouvin. Siitä johtuu kirjan alkuperäinen nimi La guinguette à deux sous. Selvitettyään Kahden Pennin Krouvin tapahtumat, Maigret pääsee matkustamaan vaimonsa luo Elsassiin.

Tässä kirjassa Simenon kuvaa Maigretin tutkimuksia näin: "Hänen tilillään oli muutamia satoja tutkimuksia. Hän tiesi että melkein kaikki tapahtuvat kahtena ajanjaksona, sisältävät kaksi erilaista vaihetta. Ensiksi poliisi otti yhteyden uuteen ilmapiiriin, ihmisiin, joista hän ei edellisenä päivänä ollut edes kuullut puhuttavan, pieneen maailmaan, jota murhenäytelmä on järkyttänyt. Siihen astutaan muukalaisena, vihamiehenä. Siellä törmää vihamielisiin, viekkaisiin tai umpimielisiin olentoihin.
Maigretin mielestä se muuten oli mielenkiintoisin vaihe. Silloin nuuhkitaan. Silloin haparoidaan. Ei ole minkäänlaista tukipistettä, usein ei minkäänlaista lähtökohtaakaan. Silloin vain seurataan ihmisten puuhailua; ja jokainen heistä voi olla syyllinen tai kanssarikollinen.
Äkkiä saadaan kiinni langan päästä, ja näin alkaa toinen vaihe. Tutkimukset pääsevät vauhtiin. Hammasrattaat pyörivät. Jokainen askel, jokainen toimenpide tuo tullessaan uuden paljastuksen, ja melkein aina vauhti kiihtyy lopullista tyrmäävää paljastusta kohti."

Tarina on lyhyt, eikä mitenkään erikoinen - siis alle keskitason.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 5/1968: "Kuolemaantuomitun vähäisen vihjeen takia Maigret joutuu tutkimaan murhaa, jonka uhria ei ole olemassa – ainakaan alkuun, ei tekijääkään. Juonen kehittely sujuu niin kuin ennenkin, tyypillisessä ranskalaismiljöössä, niin tyypillisessä, että suomalaisen on vaikeata ymmärtää seuruetta, jolla on tapana kokoontua lauantaisin leikkimään vaikkapa häitä kahden pennin kapakassa Seinen rannalla maaseudulla. Seinen vaikutus pariisilaisen elämään on kuitenkin tuttua: soutelua, onkimista, oleilua rannoilla. Valitettavasti lopussa tapahtuva ratkaisu ei tuo helpotusta lukijalle, se on mahdollinen, mutta ei millään lailla paremmin perusteltu kuin muutkaan vaihtoehdot. Ne, jotka muistavat tv:ssä näkemänsä elokuvasovituksen, lukevat tämän."
  

Maigret ja varjokuva ikkunassa

Georges Simenon
Maigret ja varjokuva ikkunassa

Otava 1977
L'ombre chinoise 1932

"Astellessaan Boulevard Haussmannia alaspäin Maigret huomasi yllätyksekseen murahtavansa piippua täyttäessään: - Perhanan Couchet!
Hänellä oli se vaikutelma että hän tunsi Couchet’n sananmukaisesti läpikotaisin. Kuin vanhan toverin. Ehkäpä syynä olivat nuo kolme naista?
Sokerileipurin tytär, joka Nanterren kodissa tunsi epätoivoa siitä, ettei hänen miehensä koskaan harjoittaisi kunnon ammattia.
Sitten Dinardin nuori neito, jonka avulla Couchet sai everstin sukulaisekseen.
Sitten Nine. Tapaamiset Selectissä. Hotel Pigalle.
Ja sitten tuo kummallinen loppu. Couchet yksinään toimistossa jossa kävi mahdollisimman harvoin. Selin avonaiseen kassakaappiin, kädet pöydällä…
Kukaan ei ollut havainnut mitään. Talossa asuttiin kahdessakymmenessäkahdeksassa huoneistossa. Jollakulla oli nyt halussaan 360 000 varastettua frangia.
Ja joku oli tehnyt surmantyön."

Simenon herkuttelee erilaisilla ihmistyypeillä ja kuvaa heitä hienosti. Siinä mielessä tämä on eräs parhaita Maigret -kirjoja.
Herra Couchet oli aikoinaan tavallinen kauppamatkustaja, mutta oli nyt rikastunut. Hänet löydetään ammuttuna ja ryöstettynä työpaikaltaan. Hänen elämässään oli kolme naista, ja näitä kaikkia hän muisti testamentissaan.
"Maigret hykerteli itsekseen Tämä testamentti sai lopullisesti Couchet'n tuntumaan hänestä erittäin miellyttävältä.
-Tietenkään, jatkoi eversti, tämä testamentti ei ole vedenpitävä. Siinä on vaikka kuinka monta pätemätöntä kohtaa, ja heti hautajaisten jälkeen me vaadimme että se julistetaan pätemättömäksi. Mutta minusta on aiheellista ja kiireellistä puhua teille tästä, koska...
Ja Maigret hymyili yhä. Hän oli loistotuulella. Tänä aamuna hänestä tuntui että hän oli osallisena farssissa. Koko elämä oli yhtä ilveilyä! Couchet'n kuolema oli ilveily, ja etenkin hänen testamenttinsa!"

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 11/1977: "Pariisilaisen kerrostalon tonttialueella sijaitsevassa laboratoriossa tapahtuu ryöstömurha. Maigret kulkee talon asukkaiden ja toisaalta varakkaan murhatun johtajan lähiomaisten parissa kärsivällisesti kuunnellen ja myötäeläen enemmän papin kuin poliisin tavoin. Ihmiset ovat raadollisia ja säälittäviä, eivät tuomittavia, ahneus, kostonhimo ja pahuus syövyttävät sisältäpäin uhrinsa eikä ulkoista tuomiota enää tarvita, ja heikko ihminen vajoaa muuten. Maigret kotiutuu apeana ja päänsärkyisenä, mutta kodin tunnelma on kuin lämmin kylpy."

Maigret kotikylässään

Georges Simenon
Maigret kotikylässään

Otava 1960
L'affaire Saint-Fiacre 1932

"Komisario Maigret on saanut merkillisen viestin: hänen omassa kotikylässään tapahtuisi Vainajainpäivän ensimmäisen messun aikana rikos. Maigret matkustaa Saint-Fiacreen huomatakseen etteivät edes hänen lapsuutensa kumppanit tunne häntä: vuodet eivät ole menneet jälkiä jättämättä! Ja todellakin: viimeisen evankeliumitekstin jälkeen ei paikaltaan nousekaan Saint Fiacren kreivitär. Hän on kuollut. Juuri kreivittären linnassa Maigretin isä oli tilanhoitajana ja kaunis kreivitär nuoren Maigretin kaukainen palvonnankohde."

Varhain kylmänä talviaamuna Maigret kävelee kotikylänsä kirkkoon ehtiäkseen messuun. Läheisen linnan kreivitär menehtyy sydänkohtaukseen kesken messun, aivan kuin lappusessa oli ilmoitettu. Maigret tutustuu linnan nykyiseen tilanhoitajaan ja tämän poikaan, samoin kuin linnan asukkeihin. Myös kylän pappi ja lääkäri ovat hänen kiinnostuksensa kohteina. Komisario saa pian selville tavan, jolla sydänkohtaus aiheutettiin. Tällä kertaa Maigretin ei tarvitse itse paljastaa murhaajaa. Kreivittären poika kutsuu tapahtumiin liittyvät henkilöt makaabereille illallisille linnaan ja provosoi puheillaan murhaajan paljastamaan itsensä.

Maigret rajan pinnassa

Georges Simenon
Maigret rajan pinnassa

Otava 1971
Chez les Flamands (1932)

"Peetersit asuvat pienessä satamakaupungissa Ranskan ja Belgian rajalla. He ovat flaameja, vieraita, ja heitä pidetään ylpeinä. Peetersien pojan huhutaan olevan erään huonomaineisen tytön lapsen isä. Kun nuori äiti katoaa, paikallinen poliisikin on vakuuttunut Peetersien syyllisyydestä. Maigret'n saapuessa kaupunki vaikuttaa likaiselta ja köyhältä vihmovassa sateessa. Mutta Peetersien ikkunoista loistavat valot, ja eteisessä tulijaa tervehtii raikas mausteiden tuoksu."

Kirjaa lukiessa ei voi välttyä tunteelta, että tapahtumat ovat tuttuja monesta muustakin Maigret -tarinasta. Simenon osaa kuvata keskeiset henkilöt ja tapahtumien asetelman hyvin. Maigret ei ole virantoimituksessa, vaan on kutsuttu paikalle yksityisesti. Hän tutkii tapausta ennakkoluulottomasti, vaikka hänelle esitetään ilmeinen ratkaisu murhaan. Sitä ei kuitenkaan kyetä osoittamaan tapahtuneeksi, koska minkäänlaisia todisteita ei ole. Maigret saa syylliseltä  tunnustuksen, mutta päätyy olemaan vaiti, koska ei ole virantoimituksessa.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 4/1971: "Ranskan ja Belgian rajalla sijaitsevan satamakaupungin flaamilaisperhe pyytää komisario Maigret'n luokseen selvittämään kadonneen tytön kohtaloa, koska perhettä syytetään tytön surmaamisesta. Satamakaupungin ominainen atmosfääri on tavattu hyvin, mutta kadonneen tytön arvoituksen selvittely ja jutun ratkaisu tavallaan Maigret'n virkavelvoitteiden ja -moraalin ulkopuolella vaikuttaa melko keinotekoiselta. Uteliaisuudestako vain Maigret kaupunkiin tuli, koska jutun päätös ei mitenkään hänen tehtäviinsä kuulunut."

Sumujen satama

Georges Simenon
Sumujen satama

Otava 1953
Le port des brumes 1932

"Pariisin poliisia on jo puolisen vuotta askarruttanut salaperäinen tapaus: sekä muistinsa, että järkensä menettäneenä löydetty haavoittunut mies, joka osoittautuu tärkeän bretagnelaisen sataman päälliköksi. Komisario Maigret lähetetään saattamaan miestä kotiin. Mies myrkytetään ensimmäisenä yönä, ja tapaus osoittautuu tavallista visaisemmaksi jopa tarunomaisen maineen saavuttaneelle komisariollekin."

Maigret nuuskii tapausta satamakapakasta käsin. "Huone oli huonosti valaistu. Paksun tupakansavun lävitse tuskin näki dominon pelaajia. Tulikuumana hehkuva uuni teki ilmapiirin painostavaksi. Ulkona oli jo melkein pimeä. Sireeni ulvoi yhä ja komisarion piippu korahteli. Maigret nojautui taaksepäin tuolissaan ja yritti ajatuksissaan koota jutun irtonaiset osaset yhdeksi kokonaisuudeksi."

Ilma on sumuinen ja sateinen, illat ovat pimeitä ja Maigret hiiviskelee pilkkopimeässä jopa yöllä. Paikallinen viranomainen, määri, on ylimielinen, eikä Maigret saa häneltä apua. Sataman väki ei suostu puhumaan mitään, mutta sivullisilta saatujen tiedonmurusten ja itsepintaisuutensa avulla hän pääsee selville tapahtumien kulusta. Avukseen hän on joutunut kutsumaan etsivä Lucasin. Tämä joutuu seisomaan tuntikausia kiviaidalla tirkistellen epäiltyjen ikkunasta tapahtumia ja selostaen niitä alhaalla odottavalle Maigretille.

Simenon onnistuu kuvaamaan elävästi sumuista satamamiljöötä ja sen ihmisiä. Tämä onkin keskitasoa parempi Maigret - kirja.  

Maigret vastatuulessa

Georges Simenon
Maigret vastatuulessa

Otava 1961
Le fou de Bergerac 1932

"Maigret on päättänyt lomailla maaseudulla. Makuuvaunutoverikseen hän saa merkillisen miehen, joka kesken matkan hyppää junasta. Utelias komisario syöksyy perään - ja saa kuulan olkapäähänsä. Bergeracissa, pienessä maaseutukaupungissa, hän sairasvuoteeltaan yrittää selvittää mystisen miehen arvoitusta. Mutta paikkakuntalaiset eivät ole erityisen ihastuneita hänen tutkimuksiinsa. Ilmapiiri on jännittynyt, komisariota hoitava lääkäri vaikuttaa hermostuneelta, ja palvelustyttö Rosalie näkee omituisia unia."

Maigret toipuu ampumisesta pienen hotellin huoneessa ja rouva Maigret matkustaa hänen seurakseen. Paikkakunnan oma virkavalta keksii kummallisia selityksiä ampumiseen ja tästä syystä Maigret päättää selvittää jutun itse. Koska hän ei pääse liikkumaan, hän lähettää rouvansa nuuskimaan asianomaisten elinpiiriä. Hän yrittää luoda silmiensä eteen heidän kotinsa ja kyselee muutamilla sähkösanomilla Pariisin poliisista heidän taustatietojaan. Sängyssä maatessaan hän näkee ikkunasta toriaukion ja katselee paikkakuntalaisten touhuja. Tarinaan antaa mukavan sävyn se, että komisario tutkii juttua vaimonsa kanssa yhdessä.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 2/1962: "Maigret joutuu lomamatkallaan pikkukaupunkiin ja keskelle yleistä paniikkia synnyttänyttä rikossarjaa. Komisario haavoittuu yhteenotossaan salaperäisen rikollisen kanssa ja johtaa sitten rikosten selvittämistä vuodepotilaana lähinnä vaimonsa ja eläkkeellä olevan poliisimiehen avustamana. Jutussa on tavallista enemmän kummallisuuksia, mutta Maigret'n tehokas, jääräpäinen työskentelytapa herättää jälleen ihailua."
  

Murha Rivieralla

Georges Simenon
Murha Rivieralla

Otava 1953
Liberty Bar 1932

Tämä on Simenonin seitsemästoista Maigret -romaani. Maigret saa niukkasanaisen toimeksiannon: "Muuan Brown niminen mies on murhattu Cap d'Antibesissa. Sanomalehdet pitivät siitä suurta melua. Olisi hyvä, jos juorut ja turhat puheet saataisiin vaikenemaan. Brown teki sodan aikana palveluksia tiedusteluosastolle."

Antibesissa on vastassa paikallinen etsivä Boutigues. "Boutigues! Nimikin jo kuulosti farssilta" Maigret ei välitä hänen avustaan, vaan liikkuu omin päin linja-autolla Antibesin ja Cannesin välillä tutustuen kuolleen miehen elinpiiriin. "Hän rakenteli jo maailmaa, jonka keskipisteenä olivat Brown ja hänen kaksi naistaan. Se maailma oli tahmea auringosta, mimosan ja hunajaisten kukkien tuoksuista, juopuneista kärpäsistä ja pehmeällä asfaltilla liukuvista autoista."

Australialainen William Brown oli asunut kahden naisen, äidin ja tyttären kanssa huvilassa, mutta katosi kerran kuussa omille teilleen muutamaksi päiväksi tai viikoksi. Maigret kävelee pitkin ja poikin Cannesia ja löytää lopulta paikan, jossa Brown oli viettänyt nuo kuukausittaiset lomapäivänsä. Se oli pieni ja kitulias Liberty Bar, jonka takahuoneessa saattoi emännän tutut istua iltaa. Siellä oli Brown viihtynyt vanhan ja lihavan Jajan sekä nuoren Sylvien kanssa. "Williamin hahmo oli tullut elävämmäksi!"

Maigret selvittää tapahtumien kulun, mutta pitäen mielessään toimeksiannon, hän kertoo etsivä Boutiguelle: "Selvä juttu! William Brownin tappoi tuntematon pahantekijä, joka aikoi ryöstää hänen lompakkonsa."  

Maigret kanavasululla

Georges Simenon
Maigret kanavasululla

Otava 1971
L'écluse no. 1 1933

”Maigret’n osalta juttu alkoi kaksi päivää sen jälkeen kun laivanvarustaja Ducrot oli ongittu kuiville epäonnistuneen hukuttamisyrityksen jälkeen. Laskeutuessaan 13. linjan raitiovaunusta Charentonin katukahviloiden kohdalla Maigret tunsi tapahtumapaikan ja tapauksen vasta teoriassa. Kartan mukaan kaikki oli yksinkertaista: kanava ja sulkuportti oikealla, Cassinin lotja ankkurissa purkauslaiturin vieressä, vasemmalla kaksi katukahvilaa, korkea talo ja kadun päässä pieni tanssipaikka. Sellaiselta se näytti ilman perspektiiviä, ilman taustanäkymiä, ilman elämää. Maiseman sielu oli toisaalla. Se istui nojatuolissa tohvelit jalassa, yöpuku vanhan pikkutakin alla. Sillä oli läpitunkeva katse ja hyökkäävä äänensävy. Heti tavattuaan nuo kaksi miestä, kaksi voimahahmoa – Maigret ja Chartonin itsevaltias keisari Ducrot, tunnistivat silmillään toisilleen totuuden. Ja ”Maigret oli hiljaisessa mielessään iloinen, että ensimmäisen kerran aikoihin oli joutunut tekemisiin ihmisen kanssa johon totisesti kannatti tutustua”

Maigret on viimeistä viikkoa töissä ennen eläkkeelle siirtymistään. Seuraavassa kirjassa hän on jo eläkkeellä. Simenon ilmeisesti ajatteli lopettaa Maigret -sarjansa jo näihin kirjoihin. Kuuden vuoden tauon jälkeen hän kuitenkin jatkoi sarjaa niin, että komisario oli taas hieman nuorempi ja täydessä työn touhussa.

Charentonin alue sijaitsee Pariisin keskustan välittömässä läheisyydessä Seinen ja Marnen haarassa. Tarinan päähenkilö, köyhistä oloista lähtöisin oleva laivanvarustaja kuvataan vastenmieliseksi ja tämä lyö leimansa koko kertomukseen. Maigret liikuskelee vähäpuheisena murhayrityksen ja parin onnistuneen murhan tutkimuksissa. Tarina ei ole kiinnostava ja päähenkilön käytös tekee kirjasta perin ikävän.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 7-8/1971: "Tällä kertaa Maigret on tavallista enemmän vain sivulta seuraajan ja myötäeläjän osassa, sillä varsinaisena "katseenvangitsijana" on ihmisenä monimutkainen ja värikäs laivanvarustaja, voimahahmo sekä hyvässä että pahassa. Pääpaino on itse uransa luoneen voimaihmisen laadussa ja traagisissa perhesuhteissa, ja rikos on kuvauksellisesti toissijainen ja luonnollinen seuraamus miehen olosuhteista. Miljöökuvaus on jälleen niin elävää, että sataman ja kanavan sumun ja veden lemun miltei tuntee sieraimissaan."

Maigret ja sukulaispoika

Georges Simenon
Maigret ja sukulaispoika

Otava 1957
Maigret 1934

Tämä kirja sijoittuu kirjoitusjärjestyksessä Simenonin Maigret-kirjojen alkupuolelle, mutta Maigret on tässä jo eläkkeellä. Myöhemmissä tarinoissa hän on taas vuosia nuorempana edelleen komisariona Pariisin rikospoliisissa. Hänen sukulaispoikansa on nyt Pariisin poliisin palveluksessa ja tulee eräänä yönä hädissään Maigretia tapaamaan tämän maaseudulla olevaan eläkepäivien asuntoon. Poika on tyrinyt erään murhatapauksen tutkimuksen ottamalla murha-aseen käteensä ja lähtemällä pakoon tapahtumapaikalta. Maigret lähtee pojan kanssa Pariisiin ja kehottaa poikaa kertomaan kaiken esimiehilleen totuuden mukaisesti. Poika pidätetään epäiltynä murhasta, mutta Maigret tutkii tapausta omin päin.

Käy ilmi, että ovela rikollinen joukkioineen on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja tehnyt kokemattomasta poliisimiehestä syntipukin järjestämällä sopivasti silminnäkijän todistamaan tätä vastaan. Maigret ei voi viedä epäiltyjä poliisikamarille pitkään ja painostavaan kuulusteluun kuten virassa ollessaan. Hän etsiytyy kuitenkin näiden kantakapakkaan ja tuijottaa itsepintaisesti heitä lannistaen heidän itseluottamuksensa. Hän lähtee seuraamaan sitä, joka vaikutti joukkion heikoimmalta lenkiltä. Öisillä kaduilla tapahtuva varjostus päätyy rikollisten yritykseen ajaa Maigretin ylitse autolla. Uhriksi joutuu kuitenkin heidän rikostoverinsa, joka loukkaantuu. Tämä ei kuitenkaan suostu todistamaan kavereitansa vastaan. Kokematon tutkintotuomari on aivan voimaton rikollisten kieltäessä kaiken. Maigret saa hieman apua entisiltä työtovereiltaan ja virittää konnalle ansan. 


Maigretin sukulaispoika palaa kotiseudulleen ja Maigret itse jatkaa leppoisaa oleiluaan vaimonsa kanssa maaseudulla.
Ikävänä piirteenä tässä keskitason Maigret -tarinassa on päähenkilön yletön ryypiskely. Sama pätee tietysti moniin muihinkin Maigret - tarinoihin.
  

Tuomarin talo

Georges Simenon
Tuomarin talo

Otava 1993
La maison du juge 1940

"Maigret on lähetetty syrjäisen Guconin keskuspoliisin palvelukseen – lähinnä tappamaan aikaa Café Français’n biljardipöydän ääressä.
Pian Maigret saa biljardilyöntejä kiinnostavampaa pohdittavaa. Pieni kurttuinen eukko kertoo miehensä nähneen naapurin talossa ruumiin. Naapuri on entinen Versailles’n rauhantuomari, joka asuu kauniin ja kiusallisen estottoman 23-vuotiaan tyttärensä kanssa.
Maiget’n tutkimukset tuomarin talossa paljastavat myös toisen, ajan hiekkaan haudatun rikoksen…"

"Hän ei ollut valittanut kenellekään. Ei edes rouva Maigret tiennyt, miksi hän oli joutunut epäsuosioon ja saanut nimityksen keskuspoliisin komisarioksi Luçoniin." Pariisilaiskomisariolla ei ole paljoakaan tehtäviä uudessa paikassaan. "Hän ajatteli rikospoliisin ja tuvallisuuspoliisin äskeistä sulautumista ja eräitä kahnauksia jotka...Luçon! Hänet oli komennettu Luçoniin jossa..."

Sitten eräs nainen tulee rannikolta ja kertoo nähneensä ruumiin erään tuomarin talossa. Maigret lähtee hänen kanssaan Aiguilloniin ja pääsee taas keskelle kaipaamaansa toimintaa.

"Maigretilla oli kasvoillaan hänen härkäpäisin ja ärein ilmeensä, mutta tosiasiassa hän kieriskeli lähes nautinnollisesti tässä jutussa, joka hänen karkotuspaikassaan Luçonissa tuli hänelle kuin taivaan lahja. Hän oli kuin hylje, joka sirkuksissa temppuiltuaan, oli palannut jäämeren hyisiin vesiin! Milloin hän oli viimeksi saanut tulla vieraaseen taloon kuten äsken, nuuskia, astella edestakaisin massiivisena ja kärsivällisenä, kunnes ihmisten ja esineiden sieluissa ei enää olisi hänelle mitään salaisuuksia?"

Aiguillonilaisten simpukanviljelijöiden sekä Versaillesista muuttaneen tuomarin perheen välisiä suhteita selvitellessään Maigret on karkotuksestaan huolimatta taas omassa elementissään. Simenon kirjoitti kuuden vuoden tauon jälkeen taas melko mukavan Maigret -tarinan.