28.6.2018

Ystäväni Maigret

Georges Simenon
Ystäväni Maigret 

Otava 1956
Mon ami Maigret 1949

"Pienellä paratiisia muistuttavalla kalastajasaarella Välimeressä Ranskan rannikon tuntumassa murhataan yksikseen elelevä, vähään aineelliseen hyvään tyytyvä mies. Miksi? Vanhan kirjeen vuoksi Maigret joutuu tutkimaan tapausta ja matkustamaan saarelle. Pariisissa on satanut pitkään eikä Maigretilla ole mitään matkaa vastaan. Kiusallista jossain määrin on se että hänen on otettava mukaansa tarkastaja Pyke, joka on tullut Scotland Yardista opiskelemaan kuulun virkaveljensä tutkimusmetodeja. Niitähän Maigretilla varsinaisesti ei ole. Ja vaikka olisikin, niistä tuskin olisi hyötyä saarella. Sitä paitsi juttu paljastuu pian odotettua paljon mutkikkaammaksi."

Simenon kirjoitti tämän kirjan asuessaan Arizonassa, mutta osaa mainiosti kuvata Toulonin edustalla olevan saaren ilmapiiriä. Maigret olisi halunnut tutkia tapausta omalla tavallaan: istua tapahtumiin liittyvien henkilöiden kanssa kahviloissa, maleksia satamassa ja nuuskia rikoksen tapahtumapaikalla. Paikallinen poliisi, tarkastaja Lechat ja Maigretin vieras, Scotland Yardin tarkastaja Pyke kuitenkin odottivat hieman tarmokkaampaa asennetta.

"Aiotteko suorittaa kuulustelun määrinvirastossa? kysyi pikku Lechat, joka ei näyttänyt lainkaan menettäneen virkeyttään.
Maigret oli vähällä kysyä: Mitkä kuulustelut?
Mutta hän ei saanut unohtaa Mr Pykeä, joka juuri nieli marcinsa melkein irvistämättä.
- Määrinvirastossa kai...
Mieluummin hän olisi mennyt ottamaan pienet päiväunet."

Aidontuntuisen tunnelman ja hyvin kuvattujen henkilöiden puolesta tämä kirja on mukava, mutta juoni ja rikostutkinta jäävät vaatimattomiksi. Kirjaan sisältyy myös hieno kuvaus Maigretin unettomasta yöstä saaren majatalossa.  

Maigret syrjästäkatsojana

Georges Simenon
Maigret syrjästäkatsojana

Otava 1970
Maigret chez le coroner 1949

"Se ei ollut unta. Hän oli täysin hereillä. Komisario Maigret on yli kymmenentuhannen kilometrin päässä Pariisista, seuraamassa coronerin kuolemansyyntutkimusta. Hänen virkaveljensä hankkiutuu joksikin aikaa eroon hänen seurastaan - samoin on Maigretin tapana tehdä vieraileville ulkomaalaisille rikostutkijoille.
Arizona on yllättävä tausta Maigretille; hänet yllättää myös amerikkalainen oikeudenkäyttö, jossa hänen on pysyttävä sivustakatsojana. Mutta ei hän tietenkään malta olla vaiti koko aikaa..."

Tämä on harvinaisen tylsä ja vastenmielinen Maigret -tarina. Kenties huonoin kaikista. Komisario ryypiskelee kaiket illat - ei kuulemma ollut muutakaan tekemistä. Rankkaa ryypiskelyä ovat harrastaneet myös kuulusteltavana olevat läheisen lentotukikohdan miehet. Miesten typeriä touhuja on vastenmielistä lukea, mutta koska halusin kahlata kaikki Maigretit läpi, oli tämäkin luettava.

Kirja on kirjoitettu Simenonin asuessa Yhdysvalloissa. Siellä ollessaan (1945 - 1955) hän kirjoitti myös toisen Yhdysvaltoihin sijoittuvan tarinan, Maigret New Yorkissa. Nämä tarinat eivät ole oikein mistään kotoisin. Samana ajanjaksona hän kirjoitti useita Pariisiin sijoittuvia tarinoita ja onnistui niissä usein hyvin.

Kirjassa Simenon kuvaa amerikkalaista oikeuskäytäntöä. "Sheriffi, piirikunnan poliisin päällikkö ei ollut lainkaan virkamies, joka sai nimityksen edistymisensä tai tutkintojensa perusteella, vaan kansalainen, joka valittiin samalla tavoin kuin Pariisin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Hänen aikaisempi ammattinsa ei liikoja merkinnyt. Hän tuli ehdokkaaksi vaaleissa ja johti omaa vaalikampanjaansa. Tultuaan valituksi hän valitsi mielensä mukaan apulaissheriffinsä, toisin sanoen etsivänsä, ne jotka Maigret oli nähnyt isoine revolvereineen ja täysinäisine patruunavöineen.
Nimitettyjen apulaissheriffien lisäksi on vielä paljon muita. Sheriffin ystäviä, vaikutusvaltaisia äänestäjiä, joille annetaan sama virkamerkki. Esimerkiksi kaikki suurtilanomistajat, tai ainakin melkein kaikki, ovat apulaissheriffejä."

Poliisitoimea ei siis johtanut alan koulutuksen saanut pätevä rikostutkija. Toimen sai se, jolla oli paljon rahaa käyttää näyttävään vaalikampanjaan. Hänen apulaisensa eivät myöskään olleet poliisin koulutusta saaneita, vaan hänen kavereitaan tai liehittelijöitään.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 6/1970: "Tässä 1950-luvun Maigret-tutkimuksessa komisario on vaihteeksi etäällä pariisilaisesta vakiomiljööstään ja lisäksi sivullisen asemassa. Opintomatkallaan Amerikassa hän on näet sattumoisin kiinnostunut seurailemaan amerikkalaisen oikeuden käytön eräänlaista esiastetta, coronerin kuolemansyyntutkimusta, jonka perusteella vasta päätetään, nostetaanko jutussa syyte vai ei. Nuori nainen on kuollut hämärissä olosuhteissa ja viiden todistajana toimivan nuoren sotilaan lausunnot käyvät pahasti ristiin. Kuulustelujen kestäessä Maigret ennättää tehdä runsaasti vertailuja amerikkalaisen ja ranskalaisen oikeudenkäytön eroavuuksista ja yhtäläisyyksistä ja tehdä muitakin matkahavaintoja jutun vääjäämättä edistyessä amerikkalaisten kuulustelumenetelmien mukaisesti. Mukava tavata kerran Maigret aivan uusissakin ympyröissä."
  

Rouva Maigret'n ystävätär

Georges Simenon
Rouva Maigret'n ystävätär

Otava 1956
L’Amie de Madame Maigret 1949

Rouva Maigret käy hammaslääkärillä useamman kerran ja tutustuu puistossa odotellessaan erääseen rouvaan ja tämän pieneen poikaan. Erään kerran rouva äkkiä pyytää madame Maigretia pitämään poikaa silmällä hetken aikaa ja ryntää tiehensä. Äiti kuitenkin viipyy, eikä madame Maigret ehdi sinä päivänä hammaslääkäriin. Vasta yli kahden tunnin kuluttua äiti saapuu hakemaan kiireissään poikaansa, mutta ei selitä mitään, eikä kiitä.

Samaan aikaan komisario Maigret tutkii outoa juttua. Nimetön kirje väittää erään kirjansitojan polttaneen ruumiin keskuslämmitysuunissa. Uunista löytyykin ihmisen hampaita. Maigret kuulustelee kirjasitojaa alustavasti ja sitten yleinen syyttäjä määrää tämän pidätettäväksi.

Maigret tutkii juttua tahollaan ja yllättäen huomaa vaimonsa puistossa tapaaman rouvan liittyvän juttuun. Madame Maigret auttaa miestään selvittämällä mistä tuntemattoman rouvan hattu on peräisin ja näin päästään tutkimuksissa askel eteenpäin.

Kirjansitojan ärhäkkä ja ylimielinen asianajaja vaikeuttaa poliisien työtä ja antaa lehdistölle Maigretia halventavia lausuntoja. Maigret etsivineen jatkaa uutterasti tutkimuksia pilkasta välittämättä ja selvittää lopulta jutun. Ylimielistä asianajajaa uhkaa erottaminen asianajajaliitosta, jos Maigret paljastaa tämän temppuilut.

Tämä on kenties keskitasoa hieman parempi Maigret -tarina.

Maigret muistelee

Georges Simenon
Maigret muistelee

Otava 1958
Les memoires de Maigret 1950

"Tämän kirjan luettuamme tiedämme vasta miksi komisario Maigret on se mies mikä hän on. Ensimmäistä kertaa Maigret kertoo nyt omasta yksityiselämästään, esimerkiksi siitä kuinka hän tutustui nuoreen kirjailijaksi aikovaan Georges Simenoniin ja siitä kuinka hän onnekseen joutui naimisiin Madame Maigret’n kanssa, siitä miksi hänestä ei tullutkaan lääkäri vaan rikostutkija. Saamme lukea monista tapahtumista ja elämänilmiöistä, joihin Maigret törmäsi uransa alkuvaiheissa toimiessaan hotellipoliisina, asemapoliisina ja jotka ovat jättäneet häneen lähtemättömän jälkensä."

Nimensä mukaisesti Maigret muistelee tässä kirjassa uransa alkuvaiheita ja tutustumistaan vaimoonsa. Oudosti Maigret myös muistelee kuinka kirjailija Simenon halusi tutustua hänen toimintaansa ja alkoi kirjoittaa kirjoja hänestä. Tässä ei siis selvitellä rikoksia. Hieman liikaa Simenonin setvimistä itsensä ja päähenkilönsä suhteesta. Kirjassa on jonkin verran mielenkiintoista kuvausta 1900-luvun alun pariisilaispoliisin työstä.


Vuoden 1958 painoksen kansikuvassa näkyy Pariisin Conciergerie, oikeuspalatsi, jonka eräässä osassa kuvitteellinen komisario Maigret etsivineen työskentelee.

Maigret ja vanha rouva

Georges Simenon
Maigret ja vanha rouva

Otava 1957
Maigret et la vieille dame 1950

"Maigret'n virkahuoneeseen astuu mitä viehättävin vanha rouva: pieni ja hienopiirteinen, ruusunhohtoisia kasvoja ympäröivät ihastuttavat valkoiset hiukset, jalokivet viimeistelevät tyylikkään pukeutumisen. Vanhan rouvan kotona, idyllisessä merenrannan lomapaikassa Etretat'ssa, on tapahtunut kauhistuttava murhenäytelmä. Vanhan rouvan palvelijatar Rose on kuollut myrkkyyn ja vanha rouva aavistelee että myrkky oli itse asiassa tarkoitettu hänelle. Mutta kuka haluaisi murhata näin viehättävän ihmisen? Maigret tutustuu vanhan rouvan sukuun, ja paljastuu ettei kaikki olekaan niin kaunista kuin ensi silmäyksellä luulisi."

Maigret tutkii juttua tuttuun tyyliinsä nuuskimalla ympäriinsä. Apuna hänellä on paikallinen etsivä Castaing, joka kummastelee Maigretin tutkimusmetodeja. "Pari kolme kertaa Castaing vilkaisi sinä iltana Maigret'tä sivusta ja ihmetteli, mahtoiko tämä tietää mitä aikoi, oliko hän tosiaan se tunnettu salapoliisi, jota nuoret etsivät matkivat, ja eikö hän ainakin tänään polkenut paikallaan tai ainakin jättäytynyt tapahtumien vietäväksi."

Simenon kuvaa yleensä elävästi paikallisen tunnelman ja päähenkilöiden luonteen. Tässä kirjassa hän kuitenkin epäonnistuu tässä ja kirja jääkin Simenonin tuotannossa alle keskitason. Miinuksena on myös vuoden 1983 painoksen kansikuva, joka ei vastaa lainkaan kirjassa kuvatun vanhan rouvan olemusta.  

Maigret ja Picrattin tanssijatar

Georges Simenon
Maigret ja Picrattin tanssijatar

Otava 1959
Maigret au "Picratt's" 1950

"Pieni kabareetanssijatar Arlette tulee kertomaan poliisille kummallisen tarinan: hän on työpaikassaan vahingossa kuullut keskustelun, joka koski kallisarvoisia koruja ja kreivittären surmaamista. Koska tyttö oli juonut aika lailla, ei hänen sanoihinsa kiinnitetä suurempaa huomiota. Mutta sitten Arlette löydetään kotoaan murhattuna ja hänen kertomuksensa joutuu kokonaan uuteen valoon. Nyt aletaan muistella mitä tyttö on hämmentyneenä kertonut."

Murhapaikan ankea tunnelma kuvataan muutamalla virkkeellä. "Mikään huoneisto ei olisi näyttänyt hauskalta tässä valaistuksessa. Tämä oli niitä kolkkoja päiviä, jolloin tulee kysyneeksi itseltään, mitä tekemistä ihmisellä on maan päällä ja miksi on niin ponnisteltava tänne jäädäkseen."

Tässä tarinassa tapaamme taas onnettoman etsivä Lognonin joka oli ehtinyt murhapaikalle ennen Maigretia. "Hänen kasvojensa juonteet kertoivat kaunopuheisesti: Minä tiedän, miten käy. Niin on aina käynyt. Minulta pumpataan kaikki minun tietoni, ja huomenna tai vähän myöhemmin lehdet kirjoittavat, että komisario Maigret on selvittänyt jutun. Taas saadaan tilaisuus kehua hänen vainuaan ja hänen menetelmiään.

Oikeastaan Lognon ei pitänyt Maigretia juuri minään, ja se luultavasti selitti kokonaan hänen asenteensa. Maigret oli komisario ja hänen miehensä olivat erikoisosaston miehiä, joiden ei tarvinnut tarpoa yksinkertaisissa tehtävissä pitkin kaupunginosan katuja."

Lognonista on paljon hyötyä tutkimuksissa. "Täytyi tunnustaa, että Lognon oli sitkein vainukoira minkä saattoi tavata. Hän oli lähtenyt seuraamaan jälkeä voimatta tietää, että se oli oikea, ja oli hellittämättä pysytellyt saaliinsa kintereillä."

Murhatun tytön todettiin olleen oikeassa: lähiseudulta löydettiin vanha, yksinäinen morfiinia käyttävä kreivitär kuristettuna samalla tavalla kuin tanssijatarkin. Jutun taustaa pitää etsiä Nizzasta, kreivittären loiston päivistä. Sieltä löytyy eräs tanakka Oscar, joka on nähty nyt myös Pariisissa. Maigret saa istua Picrattin yökerhossa pitkän tovin ennen kuin juttu selviää.

Vastenmielinen miljöö ja vastenmieliset ihmiset tekevät tästä melko ikävän tarinan.

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 1/1960: "Maigret'n tämänkertaisten tutkimusten keskuspaikka on pariisilainen yökabaretti, jonka stripteasetanssijatar on murhattu hämärissä olosuhteissa. Juttuun liittyy toinenkin, saman henkilön suorittama murha, ja Maigret joutuu suuntaamaan tutkimuksensa sekä laajalle että ajassa taaksekin päin. Juttu, johon liittyy monia inhimillisesti liikuttavia sivupiirteitä, tietenkin selviää Maigret'n ja hänen apulaistensa perusteellisen työskentelyn jälkeen. Yökabaretin ilmapiiri on kuvattu Simenonin tutulla nasevuudella, ja henkilöistä jäävät erityisesti mieleen kabaretin omistaja ja hänen vaimonsa."  

Maigret vuokraa huoneen

Georges Simenon
Maigret vuokraa huoneen

Otava 1958
Maigret en meublé 1951

"Talossa asui pelkästään ihastuttavia ihmisiä. Siinä piti täysihoitolaa ihastuttava äidillinen neiti Clément, joka rakasti elämää ja ihmisiä ympärillään. Vastapäisessä talossa asui tavanomaisia, tavanomaisesti eläviä pariisilaisia. Siitä huolimatta Janvier'ta, joka oli vahdissa kadulla, ammuttiin kuolettavan vaarallisesti ja laukauksen oli pakko tulla jommankumman talon ikkunasta. Maigret muutti asumaan neiti Clémentin luo. Kallis aika kului ja Maigret ennätti juoda monta lasillista viiniä auvergnelaisessa ravintolassa ennen kuin jutun ratkaisu alkoi edes häämöttää hänelle. Ja sittenkin hän miltei vastoin tahtoaan pidätti vihdoin löytämänsä ampujan."

Tässä tarinassa Simenon tutustuttaa lukijan taas erääseen pariisilaismiljööseen. Maigret asettuu täysihoitolan kadunpuoleiseen huoneeseen tarkkailemaan ympäristöä. "Ulkopuolella oli aivan tavallinen kadunpätkä . . . miehiä jotka lähtivät kotoa aamuisin ja palasivat iltaisin; naisia jotka hoitivat taloutta; parkuvia lapsia; vanhuksia jotka ottivat raitista ilmaa ikkunansa ääressä tai ulko-ovella, Siellä oli lihava ikäneito, jolla oli lapsen katse ja joka leikki vuokra-asuntolan pitämistä; vanhaoperettisankari, joka antoi laulutunteja oopperakuumetta poteville tyttösille; opiskelija, joka näki nälkää ja taisteli unta vastaan toivoen saavansa jonakin päivänä naulata ovelleen lääkärin tai hammaslääkärin kilven; nuori pikakirjoittajatar, joka öisin antoi saattaa itsensä kotiin vuokra-autolla; siellä olivat Lotardit vauvoineen ja Saftit, jotka odottivat omaansa, siellä oli herra Kridelka, joka näytti filmikonnalta, mutta oli varmaankin maailman lempein mies. Kunnon ihmisiä, kuten neiti Clément sanoi. Samanlaisia kuin kaikkialla, ihmisiä, joiden täytyi joka päivä hankkia tarpeeksi rahaa ruokaan ja joka kuukausi tarpeeksi rahaa vuokran maksuun.

Siellä oli myös Maigret, joka norkoili ympäriinsä, käyden myös lähimmässä ravintolassa. Ravintoloitsijalla oli oma mielipiteensä Maigretista: "Kun komisario hetkistä myöhemmin kulki kadun poikki, mies seurasi häntä katseellaan ja mutisi päätään pyörittäen: - Hassu tyyppi. Sillä jokainen on aina jonkun silmissä hassu."

Tapaus ratkeaa, kun Maigret selvittää vastapäisen talon vuodepotilaan tarinan.