28.6.2018

Maigret'n tyttöystävä

Georges Simenon
Maigret'n tyttöystävä

Otava 1960
Cécile est morte 1942

"Kenties siksi, että Cecilé ei ollut niitä tyttöjä joita miehet kääntyvät kadulla katsomaan, toiset sanoivat häntä Maigret’n ystävättäreksi. Cecilé oli tosiaan käynyt viime aikoina ihmeellisen usein Maigret’n luona rikospoliisissa, ja aina hänellä oli samanlaista kerrottavaa.
Sinä aamuna kun Cecilé tulii viimeisen kerran, hänen asiansa oli toinen. Mutta Maigret unohti hänen olemassaolonsa – unohti ja katui myöhemmin katkerasti, kun Cecilé löydettiin kuolleena, rikospoliisin omista suojista."

Muuan Cécile vieraili usein rikospoliisissa Quai des Orfèvresillä ja pyrki Maigretin puheille. Kukaan muu ei hänelle kelvannut. Hän saattoi istua tuntikaupalla ikkunallisessa odotushuoneessa, odottaen Maigretia. Hän väitti, että joku kävi öisin hänen ja tätinsä huoneistossa, koska tavaroita oli siirrelty yön aikana. Mitään ei kuitenkaan ollut kadonnut. Rikospoliisissa puhuttiin jo, että Cécile oli ihastunut Maigretiin ja laskettiin leikkiä Maigretin tyttöystävästä.
Erään kerran Cécile joutui odottamaan tavallista kauemmin ja kun Maigret lopulta olisi ottanut hänet vastaan, tämä olikin kadonnut. Maigret lähtee käymään tytön kotona ja löytää tämän tädin kuristettuna. Iltapäivällä löydetään Cécile rikospoliisin siivouskomerosta kuristettuna.
Niinpä Maigret tapansa mukaan tutustuu itse murhenäytelmän olosuhteisiin ja siihen liittyviin ihmisiin. Eräs tietolähde on Cécilen talon portinvartija, jolla oli lisänimi "rouva Kaikella kunnioituksella."

"Portinvartijan koppi, jossa hän istui natisevassa korituolissa, oli tuskin kaksi ja puoli kertaa kolme metriä. Huone oli matala, ja verhoton lasiruutuinen ovi avautui pimeään porraskäytävään. Vuode ja siinä punapäällyksinen untuvapeite. Pöydällä porsaansorkan liimaiset jäännökset, leivänmuruja ruskealla vahakankaalla, veitsi, ja sinertävää viiniä lasin pohjassa. Pimeällä tuolilla istui rouva Kaikella kunnioituksella ja puhui. Paha niskareumatismi painoi hänen poskensa melkein kiinni olkapäähän, kaula oli kiedottuna lämpimään pumpuliin, jonka ruma ja tympeä vaaleanpunainen väri erottui jyrkästi hänen mustaa huiviaan vasten."

"Maigret tiesi kokemuksesta, että ihminen sopeutuu minkälaiseen pesään tahansa, kunhan vain saa täyttää sen omalla lämmöllään, omalla tuoksullaan, omilla tottumuksillaan."

Kun syyllinen löytyy, Maigret tietää jo teon taustalla olevan tilanteen. "Hän oli kuin lammas. Vuosikausia hän oli alistunut osaansa itsekään sitä edes huomaamatta, nöyryys oli hänelle niin luontaista. Ei ollut tarvittu tämän enempää, se että hän näki nämä setelipinot ja sai varmuuden siitä, että hänen tätinsä oli pettänyt häntä, käyttänyt häntä hyväkseen."

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 10/1960: "Keskinkertaisesti kiinnostava, aitopariisilainen murhajuttu, jonka komisario Maigret selvittää tunnetulla taidollaan. Parasta siinä on mielestäni pariisilainen paikallistuoksu ja Simenonin varma kertojanote. Juoni on tällä kerralla punottu melkoisen taitavasti."
 

Maigret ja selvänäkijä

Georges Simenon
Maigret ja selvänäkijä

Otava 1981
Signé Picpus 1944

"Huomenna, kello viisi iltapäivällä minä tapan selvännäkijän. Ja allekirjoituksena: Picpus. Siinä koko viesti ja johtolanka.
Kysymyksessä saattoi tietenkin olla huono pila! Poliisin tiedossa olevia selvännäkijöitä pidetään kuitenkin silmällä, mutta kaikkiahan poliisi ei voi tuntea.
Ja niin kahdeksan minuuttia yli viisi soi puhelin:
- Ihanko totta?... Rue Caulaincourt, 67 bis, niinkö?... Joku madamoiselle Jeanne?... Ja selvänäkijä?...
On helteinen elokuu Pariisissa. Mutta kaikki eivät ole maalla. Eivätkä edes vilpoisessa kesäasussa. Miksi entinen laivalääkäri Le Cloaguen kulkee päivästä toiseen paksussa, pitkässä vihreässä päällystakissa?
Tällä kertaa Maigret selvittää rikosjutun, jossa palaset eivät tahdo asettua kohdilleen. Mutta asialla ovatkin roistot, jotka ovat rehellistä murhaajaa pahempia."

Tämä on 73. lukemani Maigret -tarina, ja nyt olen kaikki suomennetut pariisilaiskomisariosta kertovat kirjat lukenut. Käsillä oleva kirja ei kuulu sarjan parhaimmistoon, mutta ei se ole huonoinkaan. Muutamat henkilöt ovat mielenkiintoisia ja oudosti käyttäytyvän, vaiteliaan laivalääkärin arvoitus pitää lukijan jännityksessä. Tapansa mukaan Simenon silloin tällöin kuvaa tunnelmaa muutamin lausein:
"Kreivittären salongista lähtivät viimeiset pelaajat vasta kello viiden tienoissa aamulla, kun olivat ensin haukanneet pientä suolapalaa. Painokoneet sylkivät ulos päivän sanomalehtiä. Metrojen portit avattiin, kaasu syttyi kahvinkeittimen alla ja kahviloiden tiskit olivat tuokiossa kukkuroillaan kuumia sarvia.
Torrence, joka oli vielä unenpöpperössä, tähyili pitkin boulevard des Batignollesia, sillä hän oli tulossa jatkamaan päivystystä."

Tutkintotuomarilla ja komisariolla on tavanomaiset erimielisyytensä. Lopulta pitkä ja visainen juttu ratkeaa ja sinä päivänä Maigret ehtii kotiinsa myöhemmin kuin on rouvalleen luvannut:
"No, vihdoin...! Siinähän sinä olet, Maigret...! Minä jo ajattelin... Minä laitoin vasikankääryleitä niin kuin pyysit puhelimessa...
Mutta komisario kiskoo jo eteisessä yltään takin, solmion, irtokauluksen ja sopertaa:
- Nukkumaan...
- Häh...? Etkö sinä syökään...? Sinä...
Maigret ei kuuntele. Hän työntyy suoraan makuuhuoneeseen ja huokaa riisuutuessaan:
- Liian typeriä...! Käsitätkö, ihmiset ovat liian typeriä...
Maigret pyöriskelee niin että vuoteen jouset natisevat, hakee tyynystä korvalleen sopivaa syvennystä ja mutisee puoliunessa:
- Mutta jos ne eivät olisi niin typeriä, ei poliisiakaan tarvittaisi."

Teosarvio Arvostelevassa Kirjaluettelossa 5/1981: "Ennalta ilmoitettu ja myös tunnilleen toteutuva selvänäkijättären murha käynnistää Maigret'n joukkoineen niin vauhdikkaaseen toimintaan yhä monimutkaisemmaksi käyvän rikosvyyhden selvittämiseksi, että Maigret-kirjoille ominainen atmosfäärin tunnustelu jää lähes toissijaiseksi. Vähäväkiset poloiset saavat Simenonin silmissä armon ja ahneet, kovasydämiset riistäjät tuomion, kuten Maigret-moraliteeteissa enimmäkseen. Merkillisellä taituruudella vain tämäkin sangen monimutkainen mosaiikkikuvio täyttyy osastensa näennäisestä yhteenkuuluvuuden puutteesta huolimatta."

Maigret ja tarkastaja

Georges Simenon
Maigret ja tarkastaja

Otava 1989
L'Inspector Cadavre 1944

”Maigret matkustaa pieneen Saint Aubinin kylään tutkintotuomarin pyynnöstä. Tämän lankoa Etienne Naudia syytetään lähes avoimesti erään Albert Retailleaun oudosta kuolemasta. Huhut ja nimettömät kirjeet kiertävät. Ja tiettävästi Naudin tytär Genevieve on seurustellut Albertin kanssa. Junassa Maigret äkkää Justin Cavren, ”raadontarkastajan” liikanimellä tunnetun miehen, joka joutui hämärien raha-asioitten vuoksi eroamaan poliisista ja perusti etsivätoimiston. Cavre ei ole tuntevinaan Maigret’tä, vaikka he jäävät samalla asemalla pois. Komeassa maalaiskartanossa ja sateisessa kylässä Maigret alkaa hahmottaa kuviota Albertin kuoleman takaa.”

Simenon osaa Graham Greenen tavoin kuvata mestarillisesti sateista, apeaa ja nuhjuista miljöötä. Heti kirjan alussa, Maigretin junan saapuessa pienelle asemalle on tunnelma muutamin lausein kuvattu. Maigret murjottaa jurona lisäten ilmapiirin lohduttomuutta. Tämä komisarion asenne onkin liikaa Naudin perheelle ja lopulta totuus tapahtumien kulusta purskahtaa esille pakahduttavien tunteiden pakottamana lähes itsestään.

Vähistä aineksista on saatu aikaan kiinnostava tarina, joka ei kuitenkaan miellytä, ellei lukijan mielentila ole otollinen tällaiseen tunnelmaan.

Maigret New Yorkissa

Georges Simenon
Maigret New Yorkissa

Otava 1954
Maigret à New York 1946

Pariisissa opiskeleva rikkaan amerikkalaisen liikemiehen poika tulee tapaamaan eläkkeelle jäänyttä Maigretia. Tämä pyytää eläkeläiskomisariota lähtemään New Yorkiin, koska hänen siellä asuva isänsä Joachim Maura käyttäytyy oudosti ja tuntuu kuin tätä uhkaisi jokin vaara.
Yhdeksän päivän kuluttua Maigret asettuu hienoon newyorkilaishotelliin ja pyytää päästä Mauran puheille. Tämän sihteeri kuitenkin torjuu kaikki vierailut. Kuin vahingossa Maigret kuitenkin tapaa Mauran, mutta tämä ei ole kiinnostunut kuulemaan pojastaan, eikä suostu puhelemaan Maigretin kanssa. Sihteeri toivottaa Maigretille hyvää matkan takaisin Eurooppaan.

Maigret tuntee olevansa nöyryytetty ja muuttaa halvempaan ja kotoisempaan hotelliin aloittaakseen asian penkomisen omin päin. Hänellä on tuttu liittovaltion poliisimies kapteeni O'Hara, jonka avustuksella hän penkoo Mauran menneisyyttä. Maigret haastattelee henkilöitä, jotka tunsivat Mauran niiltä ajoilta, jolloin tämä oli juuri tullut siirtolaisena Amerikkaan. Eräs näistä murhataan, ennen kuin komisario ehtii häntä haastatella. Menneisyyden kautta Maigret ymmärtää mikä on tilanne nyt ja jättää lopullisen selvittelyn paikalliselle poliisille.

"Neljä päivää myöhemmin Maigret kuuli merellä radiosta, että neljä vaarallista gangsteria, joista kaksi oli sisilialaista, oli pidätetty Angelinon ja Parsonin murhista syytettynä."
Tarina poikkeaa ulkoisilta puitteiltaan tavanomaisista pariisilaistarinoista, mutta Maigretin metodi pysyy samana. Tämä kirja ei kuitenkaan yllä Maigret - tarinoiden keskitasolle.

Kirja on kirjoitettu Simenonin asuessa Yhdysvalloissa. Siellä ollessaan (1945 - 1955) hän kirjoitti myös toisen Yhdysvaltoihin sijoittuvan tarinan, Maigret syrjästäkatsojana. Nämä eivät ole oikein mistään kotoisin. Samana ajanjaksona hän kirjoitti useita Pariisiin sijoittuvia tarinoita ja onnistui niissä usein hyvin.

Maigret viettää lomaa

Georges Simeon
Maigret viettää lomaa

Otava 1953
Les vacances de Maigret 1947

"Komisario Maigret on juuri saapunut pieneen ranskalaiseen kylpyläkaupunkiin viettääkseen siellä vaimonsa kanssa pari rauhallista lomaviikkoa, kun rouva Maigret äkkiä sairastuu ja joutuu paikallisen luostarin sairaalaan. Vierastunnilla pieni hoitajatarnunna pyytää epätoivoissaan apua kuuluisalta poliisimieheltä kuultuaan erään potilaan, auto-onnettomuudessa loukkaantuneen rikkaan tytön, ennen kuolemaansa lausuneen merkillisiä sanoja. Maigret ei haluaisi sotkeutua asiaan, olihan tyttö kaupungin hienostolääkärin käly, mutta varsin pian hän kuitenkin on salaperäisten tapahtumien pyörteessä."

Komisario Maigret on vaimonsa kanssa lomalla Ranskan rannikolla pienessä Sables d'Olonnen kaupungissa. Madame Maigret joutuu siellä kiireelliseen leikkaukseen ja on toipilaana nunnien ylläpitämässä sairaalassa. Komisario käy päivittäin katsomassa vaimoaan. Isossa makuusalissa oli kuitenkin vaikea seurustella, varsinkin kun viereisellä potilaspaikalla oli äkäinen ikäneito. "Hän istui täällä tasan puoli tuntia. Hän ei keksinyt mitään puhumista. Äkäisen ikäneidon läsnäolo esti häntä avaamasta suutaan. Sitä paitsi: mistä hän tavallisissa oloissa jutteli vaimolleen, heidän ollessaan kahden? Tänään hän tuli kysyneeksi sitä itseltään. Ja hänen oli vastattava: ei mistään. Mistä sitten johtui, että hän kuitenkin kaiket päivät niin suunnattomasti ikävöi vaimoaan?"

Erään vierailun jälkeen hän löytää taskustaan paperilappusen. "Olkaa armelias ja käykää katsomassa sairasta naista huoneessa numero 15." Viestin oli ilmeisesti joku nunna sujauttanut hänen taskuunsa. Komisarion miettiessä miten suhtautua lappuseen, nainen kuolee.

Maigretin lomapäivät kuluvat verkalleen. "Aurinkoa oli liikaa sekä rannalla että kaupungissa. Kuumimpina hetkinä ilma aivan sananmukaisesti värisi lämmöstä, ja jos äkkiä astui valosta varjoon, eivät silmät vähään aikaan pystyneet näkemään muuta kuin punaista. Kaikki olevat ystävällisiä, kaikki hymyilivät. Vain hänen oma mielialansa laski laskemistaan. Kunnollinen kaatosade tai reipas sanasota oikein kiukkuisen henkilön kanssa olisi piristänyt häntä."

Tämä on niitä Maigret - tarinoita, joissa paikallinen poliisi hoitaa viralliset tutkimukset ja Maigret nuuskii asioita pelkästä mielenkiinnosta. Tällä kertaa hänen mielenkiintonsa kohdistuu lääkäriin, joka mustasukkaisesti vartioi vaimoaan ja pitää hänet neljän seinän sisällä. Tarina on kohtalaisen mielenkiintoinen - ainoastaan Maigretin yletön ryyppääminen vähentää lukunautintoa. Niin kuin useimmissa muissakin Simenonin kirjoissa.
  

Maigret ja hänen vainajansa

Georges Simenon
Maigret ja hänen vainajansa

Otava 1954
Maigret et son mort 1948

Tarina alkaa kahvila Aux Caves de Beaujolaisista tulleesta hätäisestä puhelusta. "Yksi miehistä on kintereilläni... Hän on pieni tumma... Sillä heitä on useita vuorottelemassa... He vaanivat vain tilaisuutta tappaakseen minut..."

Maigret lähettää Janvierin kyseiseen kahvilaan, mutta kiireinen mies on jo kadonnut varjostaja perässään. Mies soittaa uusia puheluita, mutta joutuu aina lähtemään pakosalle. Maigret ei onnistu tavoittamaan miestä ja lopulta he saavat viestin: Place de la Concordelta on löydetty kuollut mies. Mies osoittautuu pienen kahvilan isännäksi ja kahvila on nyt autiona. Maigret asettaa sinne erään miehistään kahvilan pitäjäksi vaimoineen. Maigret oleskelee siellä myös ja nauttii erikoislaatuisesta operaatiosta. Ansa laukeaa, kun eräs varovainen ja pälyilevä asiakas saapuu. Maigret ja Lucas seuraavat häntä ja pääsevät slovakialaisen rikollisjoukon jäljille. Heidän majapaikastaan, halvasta ja likaisesta hotellista löytyy synnyttämäisillään oleva nainen, joka ei suostu puhumaan sanaakaan. Juttu näyttää liittyvän laajempaan ryöstösarjaan ja Maigret työskentelee yhdessä valtakunnanpoliisin komisario Colombanin kanssa.

Tämä keskitasoa parempi Maigret -romaani sisältää tuttuja elementtejä: Maigret on kuumeessa, hän valvoo liikaa ja osallistuu henkilökohtaisesti kenttätutkimuksiin. Tällä kertaa suoritetaan hänen johdollaan yöllinen ratsia.

Komisario Maigret'n ensimmäinen juttu

Maigret (Jean Gabin)
Georges Simenon
Komisario Maigret'n ensimmäinen juttu

Otava 1953
La première enquête de Maigret 1948

"Eletään kevättä 1913. Jules Maigret on kaksikymmentäkuusivuotias ja uunituore aviomies. Poliisilaitoksen palveluksessa hän on ollut neljä vuotta, viimeisen vajaan vuoden Saint-Georgesin poliisiasemalla. On huhtikuun 16. päivän vastainen yö: tasan puoli kaksi alkaa Maigret'n uran ensimmäinen tulikoe. Pariisin hienostokaupunginosassa on tapahtunut omituinen välikohtaus. Maigret lähtee paikalle ja joutuu mukaan Pariisin rikkaimpiin kuuluvan perheen salaisuuteen. Mikään tässä jutussa ei suju vaivattomasti, mutta Maigret oppii koko joukon sekä elämästä että poliisin toiminnasta."

Tämä on 28. Maigret - kirja, mutta tarinassa palataan aivan Maigretin uran alkuun, vuoteen 1913. Kirjassa kuvataan mielenkiintoisesti viime vuosisadan alun tapoja ja miljöötä. "Maigretilla oli tänä iltana shaketti yllään. Muuan virkatiedotus oli muutamia päiviä aikaisemmin määrännyt, että kaikkien komisarionapulaisen oli kuningasvierailun johdosta pukeuduttava juhlapukuun, koska he saattoivat milloin tahansa joutua tekemisiin virallisten henkilöiden kanssa."

"Kello yhdeltätoista alkoi kuski valjastaa raudikkoa umpivaunujen eteen." Herrasväellä oli omat vaunut mutta myös automobiileja liikkui kaduilla. Hienostoväki pitää pöyristyttävänä kun Maigret, pahainen komisarionapulainen, rohkenee soittaa heidän ovikelloaan ja tiedustella heiltä syytä talosta kuuluneeseen laukaukseen. Maigretia nöyryytetään niin herrasväen, kuin myös esimiestensä taholta. Kun huomataan, että Maigretin väitteissä on perää, otetaan juttu häneltä pois ja hienostoperheen tragedia hoidetaan vähin äänin ilman skandaalia.